Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

perjantaina, syyskuuta 24, 2010

Yömyssy ja päivänkukka

Meidän talossa ei jämälangat kauaa vanhene. Blogeja lukiessani olen törmännyt sellaiseen käsitykseen, että kaikilla neulojilla on aivan valtaisat määrät jämälankoja nurkissa pyörimässä, niin paljon että niistä saa halutessaan tehtyä milloin tahansa muutaman torkkupeiton. Vaan ei tällä neulojalla. Minulla on likipitäen pakkomielle siitä, että kun jämälankaa jää, niin jos ei siitä nyt ihan sillä sekunnilla aloiteta jotain jämälangantuhoprojektia, niin vähintään pitää olla ajatus siitä, mihin jämälanka käytetään.

Tällä kertaa jämälanka tuhoutui ennen kuin ehdin edes ajatella. ;)

Eilen illalla myöhään olin juuri tullut töistä kotiin ja istuin tässä koneen ääressä kurkkimassa nettiin ja syömässä iltapalaa. Isäntä tuli esittelemään uutta takkiaan, jonka oli käynyt ostamassa päivällä Lidlistä. Oikein ihanan kirkkaansinistä, ei sellaista väriä ole miehelläni ennen vaatteissa näkynyt. Minä näin ensisilmäyksellä takissa vain täsmälleen samaisen sinisen sävyn, jota juuri edellisiltana oli jäänyt 50 gramman jämäkerä sukkien valmistuttua.

Minä: Tarvikko nää yhteensopivaa pipoa ton kaa?
Mies: Joo.
Minä: (kaivan lankakaapista käteeni sen jämäkerän, jonka olin ehtinyt hetkeä aiemmin kaappiin piilottaa) Käykö tää?
Mies: Tuo ois kyllä justiinsa.
Minä: (en sano enää mitään, sillä olen jo luomassa silmukoita...)

Raitapipo
Tehty ajalla: 23.9. klo n. 21:30 - 24.9.2010 klo n. 02:15
Malli: Omasta päästä puolison päähän
Lanka: Novita 7 veljestä Raita sini-turkoosi (879)
Langankulutus: 44 g
Puikot: 3,5 mm
Koko: Ympärys n. 56 cm (miehelleni)
Muuta: Isännän uuden takin kaveriksi

Lupasin miehelle, että hän saa uuden pipon aamulla päähänsä. :) Silmukat loin siinä puoli kymmeneltä illalla, ja sänkyyn hiippailin joskus vartin yli kaksi. Välillä maltoin käydä suihkussa ja tehdä yhden meemin, muuten käytin tuon ajan neuloen 2o 2n -joustinta torstain blogipäivitykset ja Tess Gerritsen seuranani. :)

Olen kyllä kuullut joidenkin suosittelevan yömyssyä ennen nukkumaanmenoa, mutta sillä ei varmaan tarkoiteta ihan tätä? ;)

Yömyssyn vastapainoksi tekaisin sitten pikkuriikkisisestä jämänöttösestä päivänkukan heti aamun valjettua:

Kukkanen
Tehty: 24.9.2010
Malli: Aloitin Myhrer-Brandal: Virkkaus - vanha konsti, uudet mallit -kirjan mukaan, mutta kun lanka kävi vähiin, loppu oli omaa soveltelua
Lanka: Novita 7 veljestä Raita sini-turkoosi (879)
Langankulutus: 6 g
Virkkuukoukku: 4 mm
Koko: Halkaisija n. 8 cm
Muuta: Rintakoruksi tms.

Ja taas on yksi jämäkerä hävitetty kokonaisuudessaan. Tai vielä muutama ilta sittenhän se oli korkkaamaton kerä. :)

Mies käytti pipoaan tänään ja tykkäsi. :) Tuossa pipokuvassa näkyy takista vain mustaa, mutta ihan pikkuisen kauluksessa vilkkuu sinistä, niin voitte siitä tarkistaa, että sävy passaa yhteen takin kanssa. Ei ehtinyt aamulla kovin paljon vaatia mallia poseeraamaan, kun ovelta kuului vaan: "Oon nyt lähössä, otakko nää sen kuvan?" ;) Kukkanen päätynee joskus minulle koristeeksi puseroon, tai keksin sille jotain muuta käyttöä. Eli tarpeeseen meni nämäkin jämät!

Ihanaa kuunnella kaunista sademusiikkia ikkunalaudoilla, katolla ja lätäköissä! :) Inspiroiduin eilen sateessa seisoessani jopa tekemään uuden laulun, sade tietysti siinäkin aiheena. :) Siispä toivottelen käsityösatoisaa vesisateista viikonloppua kaikille!

8 kommenttia:

  1. Sinä se osaat kivasti kirjoittaa !
    Tuo yömyssy juttu, pisti naurattamaan. Kivan näköinen siitä yömyssystä tulikin, ja voi varmaan päivälläkin käyttää.

    VastaaPoista
  2. Olet ihailtavan tehokas lankojen käyttäjä!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Mari,

    syksy on ihan kiva kuuman kesän jälkeen sateineenkin ;)

    Aloitin jo toisen huivin samalla ohjeella.

    ps. shoppailulista on ;)

    VastaaPoista
  4. Kivan pipon tekaisit! Minä pidän myös sateesta, muttei kuitenkaan tänä viikonloppuna, kun pitää ajaa kummitytön synttäreille.

    VastaaPoista
  5. Yömyssy tämäkin :-) Kiva kun löysit heti jämälle käyttöä.

    Viime viikolla yhtenä iltana koiran kanssa lenkkeillessäni satoi ihan hirmuisesti. Koira tietysti kastui läpimäräksi, ja minäkin osittain, mutta yläkroppa pysyi vettähylkivän takin ansiosta suht kuivana. Ja sade ropisi niin ihanan kodikkaasti huppuun, että kastuminen ei haitannut yhtään :-)

    VastaaPoista
  6. Ei ole kyllä minullakaan paljoa jämäkeriä.. yritän heti käyttää jämät pois raitoina tms, ja viime aikoina on loppukerät hävinneet kuin itsestään kun varsinkin eskarilainen tykkää virkata.. ;o))

    VastaaPoista
  7. Ehkä sinun pitäisi ristiä pipa uudelleen Yömyssyksi :)
    Nupinlämmittimet valmistuu mukavan nopsaan, sen takia niitä varmaan viime syksynä tikuttelin useamman kipaleen tytöille... Täällä kyllä olisi tarvetta langankäyttö-konsultille. Oletko harkinnut uutta ammattia?

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)