Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

keskiviikkona, elokuuta 04, 2010

Langat laatikoihin

Eilen lukiessani Taijan blogia ja katsellessani hänen järjestettyjä ristipistolankojaan, muistin itse suunnitelleeni tekeväni saman tänä kesänä. Ehkä voin vielä kuvitella nyt olevan kesää, vaikka oma mieli on jo ihan syksyssä, ja olen pikku hiljaa töitäkin alkanut suunnitella, ihan hissukseen ja täällä kotona, omalla ajallahan nuo suunnittelut tehdään. Mutta koska tässä ei ole mitään kiirettä vielä niiden kanssa, niin ajattelin välillä kääntää ajatukset toisaalle, kun kerran sain viimein sysäyksen alkaa noita lankoja järjestelemään. Se piti siis tehdä jo alkukesästä, tai siis se olisi toki pitänyt tehdä jo ainakin puolitoista vuotta sitten... ;)

Ristipistolangat ovat olleet minulla jo aiemminkin ihan kohtuullisessa järjestyksessä, mutta koska olen täydentänyt lankavarastoani niin, että minulla on nyt lähestulkoon täydellinen DMC:n muliinilankojen kokoelma, niin vielä oli sellaiset parisataa tokkaa odottamassa puolaamista.


Pari päivää tähän hommaan meni. Eilen oli lähtötilanne tämännäköinen, eli kaksi isoa vieherasiaa täynnä lankapuolia ja lisäksi yksi pienempi rasia, joka tosin näytti ihan kaoottiselta, koska olin sinne survonut muutamista tehdyistä ristipistotöistä ylijääneitä lankoja, että puolaan ne sitten kun siihen hommaan ryhdyn. Kaksi vieherasiaa vielä tyhjänä, kaksi pussillista täynnä korkkaamattomia lankatokkia ja 200 pahvipuolaa. Äänikirja kuunteluun ja hommiin! ;)


Tässäpä ovat sitten ristipistolankani tänä iltana! :) Neljä isoa ja yksi pienempi rasia täynnä, lisäksi tuollainen pikkuinen rasia, joka vielä odottaa, että saisi jotain järjestystä sisälleen...


Näissä isoissa on kaikki DMC:n yksiväriset langat, joita minulla on nyt olemassa kaikki lukuunottamatta yhtä väriä. Olen varmaankin lankoja tilatessani lipsauttanut sormea, sillä huomasin tosiaan yhden värin uupuvan, mutta viereistä väriä olin tilannut tuplaten, eli yksi väri pitäisi vielä jossain vaiheessa tilata. Näissä rasioissa ei muuten ole tällä hetkellä aivan kaikki värit säilytyksessä, sillä noin 15 väriä on kiinni keskeneräisissä töissä, joten niiden langat ovat puolineen sitten muualla.


Tässä pienemmässä rasiassa, joka on muuten DMC:n oma rasia ja aivan liian pieni kaikille ristipistolangoille, kuten huomaatte ;) , on sitten ensinnäkin lankoja, joiden merkistä minulla ei ole tietoa, eli ovat jääneet yli joistain valmiista ristipistopakkauksista, tai sitten niistä on vyöte kadonnut joskus ennen kuin olen nämä laittanut puolille. Sitten tässä rasiassa on muutama Anchorin, Jannlynnin ja Profilon lanka. DMC:n langoista olen kätkenyt tähän rasiaan metallilangat (joita minulla on kaksi kultaista ja yksi hopeinen) ja liukuvärjätyt langat. Noita liukuvärjättyjä DMC:n lankoja minulla ei vielä ole kaikkia, olisi tarkoitus sekin kokoelma jossain vaiheessa täydentää.

Sitten tässä samassa kuvassa alareunassa on tuo epämääräinen lankojen sekamelska. ;) Ikean pitkulaiseen rasiaan olen kätkenyt lähinnä käsinvärjättyjä lankoja ja muita erikoisempia lankoja, joita en raaski sekoittaa muitten lankojen kanssa (enkä näin ollen varmaan niitä koskaan raaski käyttääkään... ;) ), mutta nuokin voisi tietysti vaikka joskus puolata tai sitten säilöä johonkin, mihin ne mahtuvat paremmin. :)


Kurkistus kaappiin. :) Alemmalla hyllyllä on nyt ristipistolangat rasioissaan. :) Ylemmältä löytyy sitten muut ristipistotarvikkeet. Vasemmalla olevissa koreissa ylemmässä on ristipistomallit ja alemmassa kokonaiset pakkaukset (sisältävät kankaan, langat, neulat jne.). Oikeanpuoleisissa koreissa on ylemmässä ristipistokankaita (aida, pellava, evenweave) ja alemmassa viimeistelykankaita esim. ristipistotöiden taustakankaiksi. Noissa Ikean sinisissä rasioissa on muuta viimeistelysälää eli nappeja, helmiä, nyörejä jne. Keskeneräisiä ristipistotöitä säilytän muualla, niitä ei ole tässä kaapissa. :)

Näin kun katsoo noita ristipistotarvikkeita, niin näyttää ihan siltä, ettei noita nyt ole niin kovin paljon, mutta oikeasti tekemättömiä malleja ja aloittamattomia pakkauksia on useita kymmeniä... kangasta ja lankaakin riittää joksikin aikaa. ;) Nämä ei onneksi vie samalla lailla tilaa kuin neulelangat, vaikka itse asiassa minun neulelankani taitavat tällä hetkellä viedä jopa vähemmän tilaa kuin ristipistotarvikkeet; neulelangat mahtuvat kolmeen pienehköön koriin ja vievät tilaa yhden kirjoituspöydän kaapin verran ja lisäksi yksi kori on pöydällä. :) Neulelangoissa myös tämä vaihtuvuus on tiheämpää kuin ristipistotarvikkeissa, nuokin parisataa lankatokkaa tosiaan saivat sen puolitoista vuotta - pari vuotta odotella, että sain ne puolattua, eikä puhettakaan, että niille olisi ollut tässä välissä kysyntää... ;)

Jospa sitä tämän jälkeen jaksaisi taas vähän tehdäkin noita käsitöitä. :) Ristipistoihin en muuten ole koskenutkaan sitten viime torstain, saa nähdä ehdinkö huomennakaan tekemään, kun menin lupaamaan itseni työkeikalle illaksi, kun entinen opiskelukaveri pyysi. Mutta jospa sitä päivällä vaikka ehtisi pistellä edes vähän. :)

Täytynee muuten kertoa vielä sunnuntaisesta neuletapaamisesta vähän juttua. :) Meitähän oli siellä paikalla yhteensä viisi naista, istuttiin aluksi ulkona katoksessa, mutta sitten alettiin ihmetellä pilvien kerääntymistä taivaalle, ja päätimme siirtyä kahvilaan sadetta pakoon. No, ei sieltä sitten mitään sadetta tullutkaan, ja me jotka olimme kaksipyöräisillä kulkuvälineillä liikkeellä, mietimme moneen kertaan, että lähtisikö nyt että ehtisi ennen sadetta kotiin, vai odottaisiko että kuuro tulee ja menee ohi ja lähtee vasta sitten. Siinä menikin sitten useampi tunti sitä sadetta odotellessa ja neuloessa, kunnes viimein päätimme kaikki lähteä kotiin, satoi tai ei. Eiköhän ne ensimmäiset pisarat juuri alkaneetkin putoilla, kun tulimme kahvilasta ulos. ;) Ajattelin, että kun äkkiä polkaisen kotiin, niin saatan ehtiä kastumatta - mutta pyörän kumi olikin puhki! Ensin meinasin ängetä pyöräni kanssa bussiin, mutta kun tavasin aikataulua samalla kun talutin pyörää pysäkille, huomasin ettei siitä nyt ihan vähään aikaan mene yhtään bussia, ja tuumasin taluttavani pyörän kotiin siinä ajassa, mitä jäisin odottelemaan bussia kaupungille. Ja niin tein, eikä onneksi edes satanut koko matkaa. ;) Sekin mitä satoi, oli sellaista pikkusadetta, joka ehti kuivaa ennen kotiin pääsyä - ja minähän rakastan sadetta ja sateessa lenkkeilyä. :) Osuinpa siinäkin oikeaan, että kävellen ehdin kotiin nopeammin, sillä olin perillä ehkä minuuttia-paria aiemmin mitä olisin ollut bussilla. ;) Mies ystävällisesti paikkasi eilen pyöränkuminkin, joten pääsen toivottavasti pian taas liikenteeseen. :)

Siinäpä kaikki oleellinen tällä kertaa. :) Mukavaa elokuun jatkoa! :)

13 kommenttia:

  1. Ai miten hienossa järjestyksessä sinun kirjontalankasi nyt ovat. Mikäs on taas jatkaessa niitä kymmeniä töitä ;)

    Vai sellainen seikkailu sinulla pyöräsi kanssa oli. Mutta täälläpäin ainakin sanotaan , että sade kaunistaa.
    Kun nyt katsoo peiliin , niin huomaa ettei ole pitkään aikaan satanut !!!!

    VastaaPoista
  2. Voi että, olenkin miettinyt, että mitenkä ristipistoilijat pitävät noita lankojaan järjestyksessä ja numeroituna! Pitää minunkin ostaa noita puolia, lankatokkia olen ostanut vasta tarpeeseen joten suurta sekasotkua minulla ei vielä onneksi ole, ja kun nyt aloittaisin järjestyksen pidon niin epäjärjestystä ei kenties tulisikaan...

    VastaaPoista
  3. Kyllä sulla on hienosti laitettu kaikki langat järjestykseen. Ja mikä kamala määrä värejä!. Mulla vain noita neulelankoja kertyy laatikot ja kaapit täyteen. Ihana blogi sulla on, pahastutko kun laitoin seurattavien listalle? Se lista kyllä tuppaa aina katoamaan välillä jonnekin ja joudun tekeen uuden, mutta kuitenkin...

    VastaaPoista
  4. Siinäpä on lanka poikineen:) Mutta ristipistolangat eivät onneksi vie yhtä paljon tilaa kuin neulontalangat.

    VastaaPoista
  5. Kunnioitettava ristipistolankavarasto sinulla kyllä on :-). Onneksi minulla ei ole noin paljoa ja nekin ovat iloisesti sekaisin. (Mun ristipistoilut on yleensä hyvin pieniä ja ne tehdään niillä väreillä, joita on).

    Minäkin olen tänä kesänä oikein nauttinut sateesta, kun sitä on ollut niin vähän ja kaiken lisäksi se on ollut lämmintä.

    VastaaPoista
  6. Hienoa puolausta on harrastettu täälläkin =) Oot sie miten merkannut numerot noihin. Kuvista katsottuna näyttää, että saat summamutikassa arpoa värejä... Tilasin itselleni pari päivää sitten uuden lokerikon ja ans kattoo kun se kotiutuu, että puolatataankohan sitä täälläkin jotain sitten... Tai vähintäänkin järjestetään nuo ristipistokamat kerralla kuntoon.

    VastaaPoista
  7. pitäsköhän miunkin tehdä langoilleni jotakin. Niitä vois ainakin ostaa lisää. :)

    VastaaPoista
  8. Marja: Langat ovat rasioissa numerojärjestyksessä, ja olen kirjoittanut numerot niihin ihan lyijykynällä. Niissä lukee myös langan merkki, eli ei mene esim. DMC:n ja Anchorin langat sekaisin.

    VastaaPoista
  9. Oi voi, noinhan ne pitäis järjestyksessä olla... Onnea siivusinspiksen johdosta ;)!

    VastaaPoista
  10. Upeasti laitettu langat laatikoihin, tosi siististi!

    VastaaPoista
  11. Onpas hienossa järjestyksessä! Ihaillen noita katselen ja nolona muistelen, millaisissa kasoissa omani ovat. Minähän aikoinaan pistelin innokkaasti ja siltä ajalta peräisin on aika isot lankavarastoni.

    VastaaPoista
  12. Ihanasti olet järjestänyt langat! Tuollainen järjestys oikein houkuttelee pistelemään :)

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)