Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

lauantaina, kesäkuuta 12, 2010

KIP-kierroksella

KIP eli Knit In Public eli Maailmanlaajuinen Julkineulomispäivä on taas tältä vuodelta vietetty. Osallistuin itse kahteen KIP-tapahtumaan Oulussa, ja kolmannenkin ohi taisin ajella. :) Päivän tunnelmista on luvassa vain päättömiä ja erittäin huonosti valottuneita ja epätarkkoja kuvia, sori! :)


Aamulla lähdin matkaan kotoa jo ennen yhdeksää, ja ennätin sopivasti käydä hoitamassa pari kauppa-asiaa, ennen kuin kymmenen aikoihin suuntasin Lumoavaan Lankaan. Mun pyörä heijastuu näemmä kivasti tuosta näyteikkunasta, ja langat jäävät toissijaiseksi... ;)


Salama ei riittänyt oikein sisätilojen kuvaamiseen, mutta kuvitelkaa tämä kauppa vähän valoisammaksi ja lankojen värit kirkkaammiksi kuin kuva väittää. :)


Meitä oli lankakaupassa neulomassa aamupäivällä lankakauppias itse plus neljä muuta. Puoliltapäivin siirryin Rotuaarille, jossa kuitenkin tuuli sen verran kovasti, että teimme päätöksen istua loppupäivän sisätiloissa Coffee Housessa. Itse asiassa meitä oli siellä Rotuaarin pallolla vain minä ja eräs toinen kaksistaan, kun tämän päätöksen teimme. Coffee Houseen saimme kuitenkin vielä lisää seuraa, ja yhteensä meitä oli siellä viisi iltapäivän aikana, ja neuloimme aina klo 16 saakka. Kuulemma Lumoavaan Lankaan oli tullut myöhemmin iltapäivällä neulojia lisää, eli porukka vähän hajaantui. Ja huhu kertoo myös Nappi-Kikan järjestäneen KIP-päivää, siitä ei kyllä ollut ennakolta missään infoa...


Nämä kaksi alempaa kuvaa on otettu Coffee Housessa, jossa oli todella hämärä tunnelma, ja vielä vähesivät kolmen maissa valoa entisestään. Ei tahtonut nähdä neuloa...

... tai siis minähän en neulonut vaan virkkasin ja kukkaloomeilin. :) Aamupäivällä yhdistelin paloja, iltapäivästä piti alkaa jo pyöritellä noita kukkasia lisää. Nyt on kaikki ponchon kukat pyöriteltyinä, vielä olisi muutama kiinnittämättä. Eiköhän sen viikon päästä päälle saa! :)

Kiva KIP-päivä oli tänäkin vuonna, ja ainakin on tänään tullut tehtyä käsitöitä oikein urakalla! :)

10 kommenttia:

  1. Hieno idea tuo KIP-päivä!
    Minä tapaan tehdä ristipistoja
    esim. sairaalan odotushuoneessa ,junassa tms.
    Olen saanut vain kivoja kommentteja!

    VastaaPoista
  2. En ehtinyt tänään KIPpailemaan harmi kyllä :(

    Nappi-Kikan tempauksesta kuulin eilen, tai siis en kuullut, vaan näin ilmoituksen siellä käydessä. Mainostivat, että on mahdollista mennä neulomaan mummon kanssa sukan kantapäätä. En kysellyt kyllä asiasta sen tarkemmin. Laitoin tiedon ravelryn ryhmään, mutta en tiedä kuinka moni sen ehti bongata ja tuliko kellään siellä sitten käytyä edes.

    Harmittaa, kun en itse ehtinyt mukaan, mutta neuloin julkisesti kummitytön synttäreillä ;)

    VastaaPoista
  3. tuottelias päivä ollut sulla! KIPpailut jäi minultakin väliin, mutta sentään kudinta pidin kädessäni pitkästä aikaa, kun aloitin uuden työn. (Ei ne entiset keskeneräiset kutimet inspiroineet sitä vähääkään :) ) Olispa kiva päästä tapaamiseen paikalle tässä kesän aikana, nyt me ollaan Tuulin kanssa pohjoisen mummolassa hoidossa miehen työreissun ajan.

    VastaaPoista
  4. Tuo oli tosi nätti tuo sinun ponchontekele! Kivaa oli!

    VastaaPoista
  5. Nättiä tulee sinun työstäsi. Minäkin olin eilen KIP-päivässä. Olin Seinjoella. Olen jo senkin vuoksi innokas neulekahviloissa kävijä,että sitten saa käsityötä tehtyä pitkään ja urakalla. Kotona ei koskaan meinaa ehtiä istumaan niin kauaa yhteen menoon.

    VastaaPoista
  6. Minä taas en edes yrittänyt päästä kippailemaan, ehkä ensi vuonna sitten. ;o))

    VastaaPoista
  7. Teillähän on sujunut sitten kippailu ihan mukavasti :) Meitä ei Kuopiossa sää suosinut, satoi kaatamalla koko päivä ja vain neljä neulojaa uskaltautui paikalle.

    VastaaPoista
  8. Ihailtavaa aktiivisuutta! Minäkin olin suunnitellut sentään meneväni tien viereen keinuun neulomaan, vaan niin tuli kunnon vesisade-/myrskypäivä, ja meikäläinen oli kipeä vielä, eli se siitä sitten :). No, hengessä mukana ;).

    VastaaPoista
  9. Meillä Lahdessa pudotteli vettä sen verran pahasti, että KIPpailu hiukan vesittyi. Tosin yhdelle polttareitaan viettävälle ehdittiin opettaa virkkausta.

    VastaaPoista
  10. Meikä KIPpaili yksin mökin pihalla eikä kukaan tainnut nähdä! No mieheni sentään! ;DD Kohtahan meillä on runsauden pula KIPpailupaikoissa, mutta hyvä niin. Kun vielä sää suosisi.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)