Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

lauantaina, huhtikuuta 17, 2010

Lauantain lankajuttuja

Taas kerran olen saanut havaita, miten neule muuttuu, kun sen viimeistelee joko höyryttämällä tai pingottamalla. Minähän laiskana ihmisenä höyrytän, se kun käy niin nopeasti ja saa saman tien jatkaa sitten tekemistä. :)


Tässä on kaksi täysin identtistä neuleen kappaletta. Molemmissa sama mallineule ja tasan yhtä monta kerrosta. Arvatkaa, kumpi on höyrytetty ja kumpi vielä höyryttämättä? :)


Leveyssuunnassa ero ei ole niin valtava koon puolesta.

Kun jossain vaiheessa oivalsin, että neule tosiaan kasvaa kokoa viimeistelyn aikana, olen lakannut mittaamasta neuletta keskeneräisenä ja siten minulle ei enää tule niitä ylisuuria neuleita, kuten aiemmin, kun mittasin neuleen pituuden höyryttämättömänä. Nykyään teen vain niin, että jos ohjeessa on tiheys vaikkapa 27 kerrosta = 10 cm ja käsketään neuloa 40 cm, niin en mittaa sitä 40 senttiä, vaan neulon 4 x 27 kerrosta, ja vaikka mittanauha näyttää todennäköisesti siinä vaiheessa vain 28 cm (kuten tässä neuleessa), niin höyryttämisen jälkeen ihme tapahtuu, ja neule onkin lopulta sen 40 cm korkea. :) Eikä valmis neule roiku enää polvissa... ;)

Tänä vuonna minulla näyttää olevan sellaisia vaateprojekteja tekeillä, joissa ensin tehdään helma erikseen ja sitten yläosa. ;) Tämä on jo neljäs sellainen: aiemmat olivat virkattu jakku sekä virkatut toppi ja hame. Niissä tosin tehtiin niin, että virkattiin ensin helma ylhäältä alaspäin ja sitten yläosa helman yläpuolelle alhaalta ylöspäin. Tässä tunikassa tehdään ensin helmaosat ihan normaalisti alhaalta ylöspäin, mutta sitten ne jäävät odottamaan puikolle, kuten kuvissa, ja yläosat tehdäänkin kokonaan erillisinä kappaleina poikittain eli kainalosta kainaloon. Sitten jossain vaiheessa nämä kai kiinnitetään toisiinsa jotenkin, en tiedä vielä miten, koska en ole lukenut ohjetta sinne saakka. ;) Lukeeko muka joku ohjeet kokonaan ennen kuin alkaa tekemään? :) Minä luen ohjetta vain lauseen kerrallaan, ja teen samalla, ja sitten lopussa katson, millainen sattui tulemaan. ;) Hyvin on onnistunut ainakin tähän saakka. :D

Olen käynyt ostoksillakin:


Piipahdin viime viikonloppuna Italiassa...


... virtuaalisesti siis. :) Tuli sieltä pari muutakin juttua, mutta ne ovat mustavalkokuvana olevia ilmaismalleja, niin en viitsi niistä kuvaa laittaa. Olin kyllä tosi yllättynyt toimituksen sukkeluudesta, sillä tosiaan viikonloppuna käväisin klikkailemassa ostoskoriin pari juttua, maanantaiaamuna ilmoittivat laittaneensa tilauksen tulemaan ja keskiviikkoaamuna nämä olivat jo meillä. :) Nämähän eivät tulleet postin kautta, vaan kuriiripalvelu kävi tuomassa ovelle, kuten silloin aiemminkin, kun tuolta tilasin. Silloin sai toimitusta odottaa kuukauden ajan, mutta se taisi johtua siitä, että osa tilauksen tavaroista ei ollut varastossa ja oli kaikenmaailman joulut ja uudenvuodet välissä. Sen tilauksen tein siis toissavuoden joulun alla, eli onhan siitä nyt jo reilusti yli vuosi aikaa, vaikka tuntuu, että ihan vastahan se oli... Joka tapauksessa nyt on todistettu, että kyllä tuolta nopeastikin saa tavaraa. :) Kävin sen virtuaalisen Italian reissun siivittämänä niin ikään ostosmatkalla myös eteläisellä pallonpuoliskolla, ja sieltä vielä odottelen saapumisia, toivottavasti ei vie tuhka mennessään, tai siis etteivät jää tuhkan vuoksi jonnekin välille... no, niistä kuuluu sitten aikanaan. :)

Viikonlopun jatkoja toivotellen,

12 kommenttia:

  1. Ihania kittejä olet löytänyt! :) Käypä kurkkaamassa osoitteessa http://www.123stitch.com/cgi-perl/itemdetail.pl?item=08-2473 jos uskallat ;)

    VastaaPoista
  2. Höyrytys tekee ihmeitä.
    Minäkään en koskaan lue ohjetta kokonaan, ennen aloitusta.
    Tilasin Englannista käsityötarvikkeita ja sinne tuhkaan nekin taisi jumittua. Viimeksi toimi nopeammin.

    VastaaPoista
  3. Oletko huomannut tulisiko höyryttämisellä ja silittämisellä erilaista jälkeä? Sain kokeilla uusimpaan työhöni höyrytystä, ja olen aivan myyty.

    VastaaPoista
  4. Ööö... siis mitä eroa on höyryttämisellä ja silittämisellä? :) Minä siis silitän höyrysilitysraudalla nurjalta puolelta, eikö se ole höyryttämistä? Vai onko se silittämistä? :)

    VastaaPoista
  5. ahaa... Sinäkin siis silität höyryraudalla niinkuin minäkin yleensä. Mutta töissä kokeilin vaatteiden höyrytintä, sellaista imurin näköistä vempelettä. Ah!!! Neule silisi ja suoristui hetkessä, silmukat eivät litistyneet, neule on kuohkea. Tahtoo.

    VastaaPoista
  6. Heh minä en höyrytä koskaan mitään ja sitten saan ihmetellä kun vaate ei istu päälle :D Olen vaan niin laiska!
    Ihanan näköinen tekele sulla taas puikoilla!

    VastaaPoista
  7. Näyttää ihanalta tuo Music is Love... -ristipistopakkaus.

    VastaaPoista
  8. En ole oikein itselleni uskaltanut tehdä mitään, kun istuvuus on aina ollut sitä sun tätä. Mutta liekö syy ollutkin höyrytyksessä. Kiitos vinkistä:)

    VastaaPoista
  9. Kivoja ristipistojuttuja, alkoi soida mielessä tuo Enkellaulu kajahtaa... :) Euroopan sisällä normaali posti kulkee kyllä nopsaan yleensä, kaksi päivää mantereella suuntaan jos toiseen. Tosin joskus sitten taas kestää ikuisuuden :)

    VastaaPoista
  10. Miäkii käyttelen rautaa. Silloin kun viitin...
    Sitte vasta luetaan ohjeet, jos muu ei auta! Joskus ohjeet jatkuu puolesta välistä takaperosesti, eli kun olet tehnyt 3 kavennusta kymmenestä, alote keskellä levennykset jne. Silloin kyl meinaa mennä hermot. usein teen ruutuvihkoon ns. neulenuotit valmiiksi. Kavennukset ja lisäykset merkkaan erilaisilla merkillä; tähdillä tai pallukoilla. Jos teen kaksi etukappaletta, esim. villatakki, niin toisen kappaleen voi tehä ihan ylivetämällä nuotteja.
    Ja Love is Music!

    VastaaPoista
  11. Minäkin olen usein ennalta tuominnut neuleeni vääränkokoiseksi koppuraksi, kunnes olen malttanut loppupingoittaa, ja kas, neuleesta tulee kauniisti laskeutuva ja sopivan kokoinen :D.

    Tosi kaunista pitsineuletta tuo työsi!
    Ja upeat ostokset!

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)