Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntaina, helmikuuta 28, 2010

Helle illallei luuriallal lei...

Kalevalanpäivä alkaa olla jo lopuillaan, mutta vielä voin otsikossa vähän luritella kalevalaisittain. :) Mullahan on siitä(kin) ihana työ, että suomalaisen kansanperinteen säilyttäminen on yksi iso osa-alue työssäni, kirjattu ihan opetussuunnitelmaan, joten tuleehan sitä etenkin perinnemusiikkia vaalittua kaiken aikaa, mutta ennen kaikkea näin kalevalanpäivän tienoilla täytyy muistaa ihan varta vasten aina etsiskellä kalevalaisia melodioita töissä käytettäväksi. Tuo otsikon lurittelu on soinut sitten sattuneesta syystä päässäni koko viime viikon, tämän viikonlopun ja taitaa soida vielä ensi viikonkin. ;) No, sehän sopii näin Kalevalan 175-juhlavuoden kunniaksi! :) Siis herttinen aika, onko siitä jo 25 vuotta, kun meillä oli koulussa Kalevalan 150-vuotisjuhla, olin silloin eka luokalla... Niin se aika rientää ja lapset kasvaa. ;)

Viikonlopun käsityöt eivät kuitenkaan ole pyörineet ihan kansallisten perinnetöiden parissa, taidetaan olla tyylillisesti nyt liikkeellä enemmänkin tuolla rapakon toisella puolen, ja ihan toinen juhla-aikakin on näissä pistelyissä kyseessä:


Minähän aloittelin viikonlopun viettoa ristipistojen osalta jo torstaina, tämä on torstain aamu- ja iltapäivän tulosta. Joulukalenterin "luukku" nro 10.

 

Perjantaina ehdin pistellä vasta iltapäivästä ja illasta, ja sain aikaan joulukalenterin 11. luukun.

 

Lauantain iltapäivän pistelysaldona samaisen joulukalenterin 12. luukku.

 

Ja naisten kolmenkympin hiihdon aikana - ja vähän ennen sitä ja sen jälkeen - tehty 13. luukku.

 

Sunnuntaiaamuna aloittelin jo aikaisin ja 14. luukku valmistui iltapäivällä.


Ja eikun vielä uutta putkeen ja sunnuntai-ilta sai huipentua tähän 15. luukkuun.


Tässä tämänhetkinen tilanne kalenteriluukkujen osalta. Tarkoituksenihan oli tehdä nämä jo viime vuoden aikana periaatteella 1-2 luukkua kuukaudessa. Sainkin juuri ja juuri tehtyä yhden kuvan kuukaudessa aina syyskuuhun saakka eli yhteensä yhdeksän luukkua, mutta sitten loppui pistelyinto ja nämä jäivät kesken. Tänä viikonloppuna olen ottanut vähän kiinni aikataulua, sillä nyt ollaan taas jo tämän vuoden maaliskuussa menossa, jos edelleen ajateltaisiin yhtä luukkua per kuukausi jaettuna kahdelle vuodelle. ;) Tässä joulukalenterissahan on noita luukkuja 25 kappaletta, eli vielä olisi kymmenen jäljellä - saisi siis sitä yksi kuukaudessa -tahtia pitää edelleen, jos meinaisi saada nämä ensi joulukuussa ripustettua kalenteriin.

Niin, ja itse kalenterikin on aika lailla vaiheessa vielä... Sehän on ollut työn alla 2009 vuoden alusta alkaen, ja viimeksi olen tehnyt sitä tammikuun alussa, eli jos joku lukija on ihan pihalla että mistä on kyse, niin vaikkapa kurkkaamalla tämän linkin takaa (blogini kaikki kirjoitukset kategoriassa "Ristipistot"), niin voi päästä jo vähän jyvälle. :) Viimeisin päivitys siitä kalenteriosasta on täällä 10.1., sen jälkeen en olekaan sitä pistellyt. Mutta nyt kun sain noita "luukkuja" tehtyä noinkin paljon oikein urakalla, niin alkaa tulla vähitellen uskoa siihen, että tämä vielä joskus valmistuu, ja kotijoukoista lähinnä esikoinen on koko viikonlopun aikana kannustanut minua siihen malliin, että en ole ainoa, joka haluaisi saada kalenterin käyttöön jo ensi jouluksi. :) Ja koska kuitenkin joku kysyy kommenteissa, niin nuo "luukut" pistellään plastic canvasille eli sellaiselle kovalle muoville, joka on rei'itetty valmiiksi ristipistoja varten. Sitten ne leikataan irti ja tehdään ripustuslenkit, ja joulukalenteri toimii niin, että aida-kankaalle pistellyssä kalenterissa on numerot 1-25 ja aina kunkin numeron kohdalle ripustetaan yksi tuollainen pikkukoriste jokaisena joulukuun päivänä jouluaamuun saakka. :)

Huh-huh, kyllä nyt tuntee jo sormenpäissä pistelleensä! :) Plastic canvas ei ole mikään maailman ihanin pisteltävä. Hyvä puoli siinä on, että siinä on tosiaan ne valmiit reiät, joten hutia ei pääse tulemaan samalla tavalla kuin joskus kankaille pistellessä käy, mutta eipä tuo muoviläpyskä mihinkään taivu eikä taitu, eli välillä on vähän taiteileminen siinä, minne sen kätensä ujuttaisi, kun ei voi rytistää samalla tavalla vasemman käden sisään kuin kangasta. Mutta tuleehan noista tosi käteviä sitten valmiina tietysti. :)

Kieltämättä on kyllä jo tänään syyhyttänyt neulepuikkojen ja virkkuukoukun pariin, mutta vielä pitäisi malttaa reilut puoli tuntia... ;) Taidan mennä kyllä nukkumaan ja aloittaa hamsteritaiston vasta huomenna, sen mitä nyt töiltä ja muilta touhuiltaan ennättää. :)

Lopuksi vielä pitkästä aikaa lasten suusta -kevennystä. :) Meidän esikoinen 5 v on oppinut hiljattain lukemisen salat, ja tänä iltana hän tavasi pyykinpesuainepaketin kyljestä: "Herkkä iho isille." (= herkkäihoisille) "Äiti, miks isille pitää olla herkkä iho?" :)

Mainiota maaliskuuta ja hauskaa hamsterikuuta kaikille! :)

15 kommenttia:

  1. Hihii, ääneen naureskelin täällä tuolle herkkä iho isille -juttua :)

    VastaaPoista
  2. kivasti on edistynyt kalenteri, kyllä siitä vielä valmis tulee, ihan varmasti! :)

    VastaaPoista
  3. Ja voi miten suloisia pieniä ristipisto-kuvia! <3

    VastaaPoista
  4. Niinpä, kun ajoissa aloittaa...

    VastaaPoista
  5. Hienostihan tuo nytkähti eteenpäin. Oletkos ajatellut, että leikkaisit nuo valmiit kuvat irti työstä, jolloin työstettävänäsi olisi pienempi muovinpala ja käsille olisi samalla enemmän tilaa. Toki edistymisen huomaa näpsäkästi tuolla tavalla pistellen. Itse olisin jo eka palan jälkeen leikellyt muovin 25 palaan :)

    VastaaPoista
  6. Laitoit sitten neulaan vauhtia! Hyvin on mennyt eteenpäin. Kyllä se vielä valmistuu!

    VastaaPoista
  7. Marjalle: Tuo on käynyt itsellänikin mielessä, mutta ne palat eivät ole "kantti kertaa kantti", vaan ne myötäilevät tuon pistellyn hahmon muotoa, niin niistä leikatuista reunoista tulisi sitten epätasaisia. Ja muutenkaan noita ei voi etukäteen leikata pikkupalasiksi just sen muotojutun vuoksi. Toki nythän voisin leikata irti vaikka nuo kolme rivillistä, kyllähän sekin pienentää sitten jo sitä kädessä pidettävää kappaletta. Mutta pelkään hukkaavani nuo palat, jos leikkaan ne tässä vaiheessa... ;)

    VastaaPoista
  8. Huhheijaa, onpas neulasi suihkinut vauhdilla viikonvaihteessa! Siitä tulee kyllä tosi nätti kalenteri!

    Minä taisin olla lukiossa silloin 150-vuotisjuhlien aikaan, lienee muuten siihen liittyen ollut se kansallispukunäytös, jossa olin mukana, meillä oli joku kansantanssiesityskin siinä... :-)

    VastaaPoista
  9. Wau, olet ollut ahkerana. Kalenterista tulee kyllä tosi hieno!

    VastaaPoista
  10. Vauhdilla olet pistellyt, kauniita ovat nuo palat! Tsemppiä edelleen joulukalenterin pistelyyn :)

    VastaaPoista
  11. Ihan mahtavan suloisia nuo ristipistokuvat!

    VastaaPoista
  12. Ihania nuo kuvat. Kaunis tullee joulukalenterista. Ite en oo koskaan pistelly yhtikäs mittään.

    VastaaPoista
  13. Ihana se teidän esikoinen! Aivan ihana! Ja antaa hänen harjoitella, kyllä hän vielä oppii ne assosiaatiotkin.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)