Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

lauantaina, tammikuuta 09, 2010

Postin viemää

Hurjan paljon kiitoksia taas kaikista kommenteistanne! :) Ja pieni mies kiittää onnitteluista!

Taannoisen veikkauskisan (ja mitä kaikkea siinä muuta olikaan ympärillä) palkinnot ovat kulkeutuneet pakkasista huolimatta perille. :) Niin ja kiitos kysymästä, kuka sitä kysyikään, pakkasta on ollut täällä ihan riittävästi. :) En jaksa kauheasti seurata tuota pakkasmittaria enkä ylipäätään ole kiinnostunut säästä tai säätiedotuksista, mulle riittää tieto, että siellä on niin kylmä, ettei kuopusta voi nukuttaa päikkäreille vaunuihin parvekkeelle, joten mikä tahansa pakkasaste -15 astetta kylmempi on mulle täysin yhdentekevää. ;) Isäntä sanoi, että aamulla olisi ollut -32, mutta päivällä oli kaiketi vähän lämpimämpää. Kauppareissujen verran olen itse käynyt ulkona kävelemässä, ja mulla kun on tapana vähän ylipukeutua ulosmennessäni (ja sisälläkin), niin hyvin olen tarennut, välillä ollut melkein liiankin kuuma. :D Parvekkeella kävin puistelemassa vuodevaatteet ihan sisätamineissa, eikä tuntunut liian kylmältä, kun aina äkkiä vaan pyörähdin.

Mutta niihin veikkauskisan palkintoihin! Lupasin palkinnoksi jotain käsintehtyä, joten...




Susan neuleisiin lähti valkoinen paketti kiitokseksi hyvistä vinkeistä lankavaraston pikaiseksi pienentämiseksi. Kämmekkäät, tiskikukka, heijastin ja suklaata.



Sininen paketti matkasi Kerällä Kaisalle, joka arvasi lähimmäksi miten onnistun lankalaihistavoitteessani. Sisältö samantyyppinen kuin edellä.



Ja hivenen pienempi paketti sitten kaikkien kisaan osallistuneitten kesken arvottuna lähti Sinne päin Lastulle. Kämmekkäät, heijastin ja suklaata.

Kaikki palkinnoiksi annetut käsityöt onkin täällä aiemmin esiteltyjä. Toivottavasti en pilannut kenenkään yllätystä esittelemällä nämä jo vähän etukäteen. ;)

Mukava kyllä, kun posti kuljetti paketin perille asti eikä mikään jäänyt välille. Meillä on täällä nimittäin meneillään pieni episodi, kun postinjakajalle oli torstaina sattunut pikku moka yhden meille tulevan pakettimme suhteen... Oli pistänyt vahingossa väärästä postiluukusta sisään, ja nyt me ei saada sitä pakettia naapurista pois, vaikka siellä kyllä on ainakin oltu jossain vaiheessa kotona. Eivät aukaise ovea kolkuttaessamme, eivätkä ole tuoneet meidän pakettia meille, vaikka ollaan jätetty viestiäkin heille. Alkaa tulla mieleen eräs poppanaliinan katoaminen, josta onkin juuri nyt lauantaina tasan vuosi aikaa. Sekin tapaus oli vähintäänkin mysteerinen. Mutta ehkä tälle paketille käy vielä hyvin... :) Vähintäänkin huvittavaa oli tänä aamuna (siis perjantaiaamuna), kun olin vielä yöpaitasillani ja purentakisko suussani (pidän sitä vain öisin), kun kuulin postiluukun kolahtavan, ja juoksin käytävään postinjakajan perään kysyäkseni vähän lisätietoja, minkälainen paketti se oikein olikaan, mikä oli vahingossa mennyt edellispäivänä väärään luukkuun. ;) Ollaan sitten miehen kanssa jo päätelty, mitä se paketti pitää sisällään ja mistä se on peräisin. Tässähän ollaan jo melkein salapoliiseja! :D

Mutta hyvää viikonloppua teille kaikille! :) Tästä tulee varmasti taas oikein kiva viikonloppu, toivottavasti varsin käsityöntäyteinen. :)

9 kommenttia:

  1. Kauniita sävysävyyn paketteja olet kerännyt voittajille. Eikös se olisi postinkin tehtävä hoitaa tuota pakettiasiaa, jos tuolla tavalla lykkäävät väärästä luukusta tavaraa!

    VastaaPoista
  2. Taitaa olla Postin työtä toi väärin jaetun postin selvittäminen ja Posti taitaa myös olla korvausvelvollinen - varsinkin kun tiedätte mitä siellä suunnilleen on, niin korvausanomusta vain Postille vetämään. T toisaalta jos "rakas" naapurinne pitää teidän pakettinne itsellään kyseessä taitaapi olla rikos. Ärsyttäviä tuollaiset naapurit. Pari vuotta sitten Posti jakoi mun langat ties minne naapuritaloon (osoite oikein, luettu väärin), mutta tuntematon naapuritalon asukas toi paketin mulle.

    No, toivottavasti tuo episodi selviää tavalla tai toisella.

    VastaaPoista
  3. kiitos vielä paketista!

    Aika omituista teidän naapurien käytös! Kyllähän postin kuuluu selvittää ja korvata paketin sisältö. Ja poliisille rikosilmoitus naapurin ottamasta toisen henkilön postipaketista.

    Mukavaa käsityöviikonloppua :)

    VastaaPoista
  4. Olen ihan samaa mieltä muiden kanssa, että on Postin asia hoitaa väärään osoitteeseen viety paketti teille. Ehkä voisit vielä yrittää niin, että työnnät naapurin luukusta lapun ja pyydät toimittamaan paketin teille tai muuten käyt tekemässä ilmoituksen poliisille - ja postiin tietysti myös.

    Kivat paketit olet lähettänyt voittajille.

    VastaaPoista
  5. Juu, siis oon mää jo tehnyt Postille siitä reklamaation, ja ilman muuta jos siellä naapurissa näkyy elämää, mutta pakettia ei meille tule, niin sitten tehdään rikosilmoitus, varsinkin jos naapuri alkaa väittää, ettei hänellä ole sitä pakettia. Voihan olla, ettei hän ole kotona, tai on siellä vain pikaisesti käynyt (siellä oli silloin valot eteisessä, kun pudotin sen viestilapun torstaina ja nyt ei ole valoja), eikä ole ehtinyt postiaan edes vilkaista tai jotain. Eiköhän tää tästä vielä selviä jotenkin. :)

    VastaaPoista
  6. Voi mikä lista listoista sinulla onkaan tossa sivussa !:D! Oikea listoittajan unelma. En oo muuten ikinä tajunnu kääntää heivatut kudelmat, vaikka aina vääntelen sanoja (joita muut ei sit ees tajuakaan).
    Käsityöntäyteisenä näyttää alkaneen sinun vuosi. Sama meno päällä!
    Pakko oli tulla kertomaan tosta kuntopyörästä (vai olenko jo kertonu?), että en sitä ihan hevillä hanki. Nuoremman pojan sormi meni poikka 3-vuotiaana, kun se työnti sen kuntopyörän ketjujen väliin. Veri sen kun lenti ja miä luulin että se vähintäänkin kuolee, kun oli vajaa puol vuotta siitä, kun oli se meiän yks laps kuollu. Hyvin se on sillä lyhyemmällä sormella pärjänny kuitenkin. Se aina sanookin että sillä on 9½ sormea.
    Eihän nykysissä kuntopyörissä kyl taida ketjuja olla, mut sen verran iso juttu se oli, etten niitä pelejä meillä voi hankkia. Ulkona kyllä kulkee. ja kohta toivottavasti uuella polkumankelilla.

    VastaaPoista
  7. Tuo sininen paketti on kyllä tosi hienon näköinen.

    VastaaPoista
  8. Kiitos säärystin kommentista..
    Kauniit paketit olet laittanut menemään.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)