Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

tiistaina, tammikuuta 05, 2010

Piece of cake :)

Mainitsin ohimennen uudenvuodenpäivänä, että Heivatut Kudelmat täytti vuoden. Minähän siirryin silloin vuoden 2009 alussa tänne Bloggerin puolelle. Tänään kuitenkin tulee kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun aloitin käsityöbloggaamisen vanhassa blogissani. Siispä sen kunniaksi tarjoan teille kakkua:



No joo. :) Varmastikin te, jotka olette näitä turinoitani lueskelleet pitemmän aikaa, ja jos olette ylipäätään kaikkia sivujuonteita jaksaneet lukeakaan, niin tiedätte minun olevan vähemmän innostunut leipomisesta, eikä meidän perheessä täytekakustakaan niin välitetä. Siispä meidän perheessä syödään täytekakkua tasan kahdesti vuodessa eli lasten synttäreillä. Muut juhlan aiheet ja vieraiden käynnit kuitataan useimmiten jäätelöpaketilla. :) Joten ehkä voittekin arvata, etten minä nyt ihan blogisynttäreiden kunniaksi kakkua vääntänyt, vaan kakun ruusujen määrästä voinee päätellä, kumpi tenavista on tämän kakun ansainnut päivänsankari. :) (Ruusut on nuo, joista tulee kyllä enemmän mieleen... no en viitsi sanoa mikä. ;) ) Oikea synttäripäivä on vasta perjantaina, mutta kummit ovat kyläilemässä meillä tänään ja mummu tulee toivottavasti huomenna, niin siksipä sitten kakku leivotaan silloin, kun on syöjiäkin. :)

Sunnuntaiaamuna mainitsin meidän esikoiselle, että meille on tulossa viikolla vieraita tiistaina ja vielä keskiviikkonakin olisi mummu tulossa. Sitten meni monta monta tuntia, kunnes sunnuntai-iltana esikoinen sanoi: "Äiti, tiiätkö mitä sää pääset tekemään torstaina?" "No mitä?" (ei tullut kerrassaan mitään erityistä mieleen) "Sää pääset pyörittään tuota rukkia!" :D Tosiaan, tässähän odotellaan, että jos sieltä mummun mukana tulisi ne kaivatut ja kadoksissa olleet rukin rullat... :) Silloin joskus viikkoja sitten mainitsin pojalle, että nyt mummu on löytänyt ne rukin puolat, enkä ole sen enempää asiasta hänelle jutellut, mutta välillä olen kuullut, kun esikoinen on selittänyt pikkuveljelleen, että "kohta on sun synttärit ja sitten mummu tulee ja tuo äitille rukin puolapuut!" :)

Vai että torstaina pitäisi pyöritellä rukkia? ;) Mistäs minä tähän hätään villat saan, eikä ole muuten rukissa vielä kunnon remmiäkään... :) Ja oli torstaina tarkoitus alkaa vähän asennoitumaan töihinpaluuseen, kun sekin on sitten ensi viikolla edessä. Mutta enköhän minä vielä sitä rukkia pääse pyörittelemään. :)

Kivaa tiistaipäivää ja loppiaisen aattoa! :)

9 kommenttia:

  1. Siinä sulla sitten ajanviejä kun rukkia pääset pyörittämään.
    Onnea synttärisankarille.

    VastaaPoista
  2. Hoksaavainen kaveri, kun rukin muisti.
    Nam, kiitos kakusta.

    VastaaPoista
  3. Oikein hyvää loppiaisaattoa ja onnea kaikille sankareille, blogi mukaan lukien! :D Kävisiköhän se hyvästä kuntoutuksesta, jos minäkin kerjäisin sen rukin itselleni - eikös sen "pyörittäminen" olisi jalalle erinomaista harjoitusta... ;)

    VastaaPoista
  4. Onnea 4-vuotiaalle blogille.
    Ollaan samoihin aikoihin näköjään aloittettu blogin pito:)

    VastaaPoista
  5. Paljon paljon onnea synttärisankareille! Blogin pyörittäminen on joskus "yhtä rankkaa" kuin lasten kasvattaminen.. ;)
    Rauhallista loppiaista!

    VastaaPoista
  6. Nam,hyvää kakkua oli,kiitos:) Ai teilläkö perjantaina synttärit. Meidän isännällä on silloin myös!

    VastaaPoista
  7. Onnea blogille ja onnea myös esikoiselle. Kyllä minä ajattelen blogisi nelivuotiaaksi, koska sieltä edellisestä blogista sinut löysin.

    Melkein jo silmissäni näen sinut kehräämässä, onnea myös kehräämiseen.

    VastaaPoista
  8. Onpas komia kakku ja eikä tuo makukaan kehnompi ollut, tattista vaan!
    Meillä meni joulu jo muutenkin herkutellessa, joten nyt sai namistelu loppua tähän.
    Ja mie en oo ainakaan kyllästynyt sun turinoihisi vaikken aina ehdi jälkeäni jättää ;)

    VastaaPoista
  9. Onnea synttärisankarille ja blogille myös :)

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)