Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

perjantaina, joulukuuta 04, 2009

Pirtsakkana pakkaspäivänä :)

Ai että, onkin ollut kaksi todella upeaa pakkaspäivää! :) Ja pakkasyötä myös, tietysti - ollaan saatu ihastella sekä upeaa täysikuuta että myös aurinkoa, ja eilen aamupäivällä taisivat molemmat möllöttää yhtä aikaa taivaalla, kun poljin kaupungista kotiin. :) Kirpakat pakkaspäivät ovat minusta kyllä todella ihania, silloin pieni kävely- tai pyöräilylenkki virkistää oikein tosissaan ja tulee taatusti punaiset posket! :)

Tänäänkin tuli käytyä lenkkeilemässä ulkona, ja lenkki venyikin odotettua pidemmäksi, kun olin vahingossa napannut väärät avaimet mukaani, ja käväistiin sitten bussiajelulla keskustassa hakemassa iskältä hänen kotiavaimensa, että päästiin poikien kanssa kotiin. ;) No, kaikkea sitä sattuukin, ja ainoa mikä tuossa harmitti oli se, ettei sattunut käsityötä mukaan, kun olisi voinut tikutella sitä bussissa. :D Samalla reissulla tuli napsittua vähän valokuvia ulkosalla, ja kieltämättä ohikulkijat vähän katselivat, kun aloin yhtäkkiä keskellä jalkakäytävää ottaa kuvia itsestäni. ;) Siinäpä töllöttivät, kai sitä nyt on kummempaakin nähty... ;) Se olisi vielä puuttunut, että olisin alkanut hymyillä kameralle, joten joudutte nyt tyytymään tähän asiallisempaan ilmeeseen. ;)


Kauluri
Tehty ajalla: 2.-4.12.2009
Malli: Oma / äidin tekemistä kaulureista kopioitu ja muokattu tälle langalle (ohje täällä tosin paksummalle langalle)
Lanka: Novita Wool vihreä (381), pinkki (533) ja turkoosi (377)
Langankulutus: 46 g
Puikot: 2,5 mm lyhyet pyöröt
Koko: Itselleni
Muuta: Raidoitus on tehty sen mukaan, miten lankaa oli jäljellä. Kaikki varatut jämälangat menivät muutamaa lyhyttä turkoosia ja pinkkiä pätkää lukuunottamatta.




Jämälankakaulurista tuli nyt sitten tällainen. :) Se on tarkoitettu käytettäväksi pääasiassa noin kuin ensimmäisessä kuvassa, eli yläosa taitettuna kaksinkerroin, mutta siinä on myös tämä jälkimmäisessä kuvassa näkyvä astmaatikko-laulajalle tuikitärkeä ominaisuus kovia pakkasia ajatellen. :) Keuhkot tykkäävät, kun voi hengittää pakkasilman kivasti lämmitettynä ja suodatettuna villan läpi. :) Jos siis tällainen ilmestys kävelee kaupungilla pakkassäässä vastaan, niin voit tulla moikkaamaan, se olen ihan minä vaan. ;)



Nyt on sitten koko setti tässä! :) Huomatkaa yhteensopivuus takin kanssa, ja sattuipa vielä sävysävyyn tuo puserokin ihan vahingossa. :) Hassua muuten, että vaikka tuossa kaulurissa on vihreää enemmän mitä pinkkiä ja turkoosia yhteensä, niin se ei näytä yhtän vihreältä.

Seuraavaksi pistänkin puikoille jämälankasukat hyväntekeväisyyteen, ne varmaan ja toivottavasti valmistuvat ihan hetkessä. :)

Oikein pirteää pakkasviikonloppua - muistakaahan reippailla ulkona! :)

10 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä niin kaunis setti!
    Onneks mä asun mettän keskellä, joskus nuo mun kuvaustouhut taitaa näyttää hassuilta, jollei itse ole neulekuvaaja...
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Niin kaunis setti! Joo sut tunnistaisi heti näitten kauniitten neuleitten ansiosta! Sä olet niin tosi ahkera neuloja!

    VastaaPoista
  3. Täytyy yhtyä edellisiin kommentoijiin. Kauniita töitä olet tehnyt.
    Hehee, tuo itsensä kuvaaminen julkisilla paikoilla on varmasti kummeksuvia katseita herättävää toimintaa..... Voin kuvitella ihmisten ilmeet :D
    Pirtsakoita pakkaspäiviä vain lisää ja tuota lunta saisi kanssa tulla. Täällä tänään satelikin ja nyt on maa valkoisena.
    Sanna

    VastaaPoista
  4. Kauniin setin olet tehnyt. Kiva kuulla etta viimein on tullut sinnekin pakkaset. Toivattavasti luntakin sataa pian. Terveisia Kanariansaarialta. Kiva loma takana ja huomenna lennamme Ouluun!

    VastaaPoista
  5. Ihana setti. Kiva kuulla etta talvi o tullut sinnekin. Mukava loma alka olla takana ja huomenna ollaakin jo Oulussa.

    VastaaPoista
  6. Ihanat asusteet, tuo kukkapipo on upea!

    VastaaPoista
  7. Kauniit neuleet. Kyllä noissa kelpaa ulkoilla!
    Blogissani on Sinulle jouluinen tunnustus.

    VastaaPoista
  8. Niin on hienot minustakin nuo sun tamineet.
    Minullakin on tekeillä hartianlämmitin itsekehrätyistä langoista, ei meinaa riittää lanka. Esittelen sen tässä joku päivä kunhan saan valmiiksi.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)