Käsityövuosi 2009 on nyt takanapäin. Paljon on saatu aikaiseksi, paljon on jäänyt vielä tekemättäkin - tästä on hyvä jatkaa ensi vuoteen.
Heipä vaan!
Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)
torstaina, joulukuuta 31, 2009
Joulukuun raporttia
Vuoden viimeinen kuukausi alkaa olla lopuillaan, ja kun sain vuoden viimeisen käsityönkin juuri ja juuri eilisen puolella valmiiksi (ks. ed. postaus), on kaikenlaisten loppuraporttien aika. Tässä postauksessa katsastan, mitä tulikaan tehtyä joulukuussa ja koko vuoden katsaus tulee sitten vähän myöhemmin.
Joulukuulle suunnittelin tällaisia juttuja, ja kursiivilla lukee suunnitelman toteutuminen:
Joulukuun valmistuneiden käsitöiden lista näyttää tältä:
Palaan pian linjoille koko vuoden 2009 raportin kanssa, tämän vuoden puolella kuitenkin. :) Ja tammikuun suunnitelmat kirjaan sitten vasta ensi vuoden puolella.
Mukavaa loppuvuotta! ;)

- Pipo itselle Kainuun kukkakuviolla - Toteutui
- Kaksi puseroa/toppia/takkia/muuta yläosavaatetta - Tein kaksi toppia ja yhden tunikan
- Yhdet sukat - Tein yhdet lapsen sukat ja kahdet aikuisen tossut
- Virkaten jotain - Heh, virkkasin tosiaan jotain... itse asiassa melkein koko kuukauden. :)
- Jotain, mihin kuluu nopeasti tosi paljon lankaa - No niitä tuli tehtyä tosi monta
- Lankaa pitäisi saada kulumaan 1787 grammaa... ;) - Kulutin peräti 1799 grammaa :)
- Ja kun tuo langankulutustavoite on saavutettu, niin sitten lupaan ottaa viimein ne ristipistot esiin! :) - Tuli pisteltyäkin
Joulukuun valmistuneiden käsitöiden lista näyttää tältä:
- 2.12. Kukkapipo (neuloen), langankulutus 62 g
- 4.12. Kauluri (neuloen), langankulutus 46 g
- 5.12. Pikkusukat (neuloen), langankulutus 26 g
- 10.12. Toppi (neuloen), langankulutus 225 g
- 16.12. Tunika (virkaten), langankulutus 554 g
- 17.12. Tiskikukka (neuloen), langankulutus 41 g
- 18.12. Kassi (virkaten), langankulutus 155 g
- 19.12. Toppi (virkaten), langankulutus 214 g
- 21.12. "Lissuntossut" (virkaten), langankulutus 88 g
- 21.12. Heijastinkukka (virkaten), langankulutus 5 g
- 22.12. Palatossut isoäidinneliöistä (virkaten), langankulutus 94 g
- 26.12. Jämälankakassi isoäidinneliöistä (virkaten), langankulutus 191 g
- 27.12. Heijastinkukka sininen (virkaten), langankulutus 3 g
- 27.12. Heijastinkukka valkoinen (virkaten), langankulutus 3 g
- 28.12. Tiskikukka (neuloen), langankulutus 21 g
- 29.12. Tiskikukka (neuloen), langankulutus 24 g
- 29.12. Luutu (neuloen ja virkaten), langankulutus 24 g
- 30.12. Rinsessa-kämmekkäät (neuloen), langankulutus 23 g
Palaan pian linjoille koko vuoden 2009 raportin kanssa, tämän vuoden puolella kuitenkin. :) Ja tammikuun suunnitelmat kirjaan sitten vasta ensi vuoden puolella.
Mukavaa loppuvuotta! ;)

Vuoden viimeinen käsityö
Niin on tämän vuoden viimeinen käsityökin valmistunut. :)
Nämä kämmekkäät eivät tule jäämään omien käsieni lämmikkeeksi. Vielä näitä tehdessäni en tiennyt, kuka nämä tulee samaan, mutta heti niiden valmistuttua sain senkin asian selville. Palaan siihen joskus ensi vuoden puolella. :)
Tänä vuonna en aio enää uutta käsityötä aloittaa, mikä tarkoittaa sitä, että kun yhtään neuletta tai virkkuuta ei ole kesken, niin vuoden viimeisenä päivänä täytyy tehdä ristipistoja. ;) Joulukuun raporttia on luvassa myöhemmin tämän viimeisen päivän aikana ja vielä ennen vuoden loppua sitten koko vuoden käsityökatsauskin. Eli paljon postauksia luvassa! :)
Meillä vuosi vaihtunee samanlaisissa merkeissä kuin muutkin vuorokaudet, suunnitelmia vuoden viimeiselle päivälle tai illalle ei ole mitään kummempia. Joulukoristeetkin keräsin jo pois, siis kuusen ja seimen ja pari joululiinaa, muutahan meillä ei ollutkaan esillä, ja nyt koti tuntuu taas enemmän omalta kodilta. :)
Mutta palailen linjoille raportoinnin merkeissä... :) Mukavaa vuoden viimeistä päivää! :)
Rinsessa-kämmekkäät
Tehty ajalla: 29.-30.12.2009
Malli: Rinsessa-kämmekkäät (Ulla 03/06)
Suunnittelija: Sirkku Isopahkala
Lanka: Teetee Kamena sininen (178)
Langankulutus: 23 g
Puikot: 2 mm
Koko: Naisen
Muuta: Hivenen tein sovelluksia ohjeeseen nähden, koska lanka oli eri mitä suositeltu.
Tänä vuonna en aio enää uutta käsityötä aloittaa, mikä tarkoittaa sitä, että kun yhtään neuletta tai virkkuuta ei ole kesken, niin vuoden viimeisenä päivänä täytyy tehdä ristipistoja. ;) Joulukuun raporttia on luvassa myöhemmin tämän viimeisen päivän aikana ja vielä ennen vuoden loppua sitten koko vuoden käsityökatsauskin. Eli paljon postauksia luvassa! :)
Meillä vuosi vaihtunee samanlaisissa merkeissä kuin muutkin vuorokaudet, suunnitelmia vuoden viimeiselle päivälle tai illalle ei ole mitään kummempia. Joulukoristeetkin keräsin jo pois, siis kuusen ja seimen ja pari joululiinaa, muutahan meillä ei ollutkaan esillä, ja nyt koti tuntuu taas enemmän omalta kodilta. :)
Mutta palailen linjoille raportoinnin merkeissä... :) Mukavaa vuoden viimeistä päivää! :)

keskiviikkona, joulukuuta 30, 2009
Vuosi 2009
Perinteinen uudenvuodenmeemi. Mitä tapahtui vuonna 2009? :)
1. Mitä sellaista teit vuonna 2009, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Tein elämäni ensimmäisen (ja toistaiseksi ainoan) ristipistellyn kirjekuoren, osallistuin sillä Violariumin kilpailuun ja tulin toiseksi. :) Ranskalaisen kantapään tein ensimmäistä kertaa. Mitään tuon suurempaa juttua ei tule nyt mieleen...
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei muistaakseni, en ainakaan ollut yksissäkään hautajaisissa tänä vuonna, enkä muista muistoadressejakaan lähetelleeni, että ei tainnut kaukaisempiakaan sukulaisia kuolla tänä vuonna.
5. Missä maissa kävit?
7. Mitkä vuoden 2009 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Tänä vuonna olin vähemmän sairaana kuin koskaan aiempina vuosina! :) Sairastin tasan yhden flunssan helmikuussa, jolloin jouduin olemaan ihan vuodelevossa ja käymään lääkärissä. Kesällä oli jotain pientä allergiaoireilua ja helteiden vuoksi rytmihäiriöitä, ja syksyllä yksi pikkuflunssa, jossa ei ollut edes kuumetta eikä tarvinnut vuodelepoa. Kerran syksyn aikana söin jotain sopimatonta ja joulun podin vatsatautia. Olin tänä vuonna sekä fyysisesti että psyykkisesti terveempi kuin monina vuosina aiemmin. :)
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Töissäkäyminen innosti jokaisena työpäivänä, sain sieltä valtavasti virtaa itselleni. :) Toki myös menestys ristipistokirjekuorikisassa ja sävellyskilpailussa olivat vuoden huippuhetkiä, etenkin kilpailuihin valmistautuminen. Syksystä olin suorastaan haltioissani ja nautin joka hetkestä! :) Ja tietysti omien lasten touhuista on aina innoissaan. :) Kuin myös omista harrastustouhuista. ;)
16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2009?
a) onnellisempi vai surullisempi?
b) laihempi vai lihavampi?
c) rikkaampi vai köyhempi?
18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Olisin voinut vähemmän kiukutella miehelle ja lapsille. :( Vaikka sekin kyllä on nyt loppuvuotta kohden huomattavasti vähentynyt, en ole nykyään enää likimainkaan niin äreä kuin aiemmin. :)
20. Kuinka vietit joulua?
Tuossahan tuo meni siinä missä muutkin vuoden päivät. Kotosalla oltiin neljästään. :) Tein käsitöitä ja koitin selvitä vatsataudista. ;)
22. Rakastuitko vuonna 2009?
Kyllä, joka päivä yhä uudelleen mieheeni ja lapsiini. :)
23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
Yksi ainoa, ja sekin oman aviomiehen kanssa. ;) Käsitöiden saralla taisi tulla muutama pikkuneule/-virkkuu tehtyä yhdessä illassa/yössä. :
24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Olen niin kovin itsekäs, että vastaan tähän suurimmaksi löydökseni omat säveltäjänlahjani, jotka ovat olleet välillä pari vuotta piilossa. Sävellyskilpailun voiton myötä aloin taas uskoa itseeni sillä saralla. :) Muiden tekemästä musiikista suurin löytöni oli se, että Sibeliuksen koko tuotanto on alettu äänittää yhdeksi sarjaksi (= 13 boksia, joissa yhteensä muistaakseni 65 levyä, ja näistä on nyt 9 boksia ilmestynyt), ja olen alkanut haalia itselleni koko tuon sarjan. Siitä olen tehnyt monia uusia "löytöjä", tutustunut teoksiin, joita olen harvemmin kuullut.
Työtä olen saanut juuri sen verran kuin halusinkin. Mielenrauhan olen saavuttanut ja onnellisen olon. :) Niin ja minä sain tietysti isomummuni rukin! :D Ja löysin itselleni vyyhdinpuut. :)
29. Mitä halusit muttet saanut?
No ne pari toteutumatta jäänyttä opetusryhmää töissä jäi saamatta, mutta hyvä näin. :) Ja se 6,9 miljoonan lottopottikin meni meiltä ohi. ;)
30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2009?
Sama tyyli kuin aina ennenkin: farkut ja yksivärinen trikoopaita; vuodenajasta riippuen lyhyt- tai pitkähihainen. Lisäksi päällä neuletakki tai -paita, vuodenajasta riippuen sekin villainen tai puuvillainen. Jalassa villasukat ympäri vuoden. ;) Uusia vaatteita ostin tänä vuonna ainoastaan ne kaksi pyjamaa ja yhdet sandaalit rikkimenneiden tilalle, muuten tuli tehtyä muutama kirpparilöytö (parit farkut, farkkuhameita, yksi paita, pari takkia) ja saatua äidiltä läjä hänelle pieneksi käyneitä farkkuja. Tänä vuonna pidin vähän enemmän hameita kuin tavallisesti noiden kirpparilöytöjen ansiosta. Neulepaitoja tuli tehtyä tänä vuonna itselle ehkä ennätysmäärä! :)
34. Mikä piti sinut järjissäsi?
35. Mikä uutinen on jäänyt parhaiten mieleesi?
Sikainfluenssa ja sen ilmeneminen mediassa. :)
37. Ketä ikävöit?
Ei minulla ollut oikeastaan ikävä ketään. :) Kiva olisi tavata uusi veljenpoikani, josta olen nähnyt edelleen vasta kuvia, mutta enköhän häneenkin vielä pääse tutustumaan. :) Kotoa yksin pois ollessa tietysti aina oli ikävä lapsia ja kotia... ;) Mummolareissulla ollessamme oli ikävä miestä ja kotia... :)
38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
En muista, kenet olisin tänä vuonna tavannut ensimmäisen kerran... No, ystäväni tyttären kyllä tapasin eka kerran, koska hän syntyi tänä vuonna, joten olisiko sitten vaikka hän. :) Töissä on tullut myös tutustuttua tänä vuonna moneen uuteen ihanaan lapseen ja aikuiseenkin.
Sellainen oli siis minun vuoteni 2009. Millainen vuosi sinulla oli? :)
1. Mitä sellaista teit vuonna 2009, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Tein elämäni ensimmäisen (ja toistaiseksi ainoan) ristipistellyn kirjekuoren, osallistuin sillä Violariumin kilpailuun ja tulin toiseksi. :) Ranskalaisen kantapään tein ensimmäistä kertaa. Mitään tuon suurempaa juttua ei tule nyt mieleen...
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
En kirjannut ylös kuin käsitöihin liittyvät lupaukset, ja niistä olen kyllä aika hyvin saanut pidettyä kiinni. Teen niistä vielä tarkemmin oman postauksen ja katson, miten hyvin onnistuin. Muita uudenvuodenlupauksia en muistakaan, mutta yleensä aika hyvin saan pidettyä sen, mitä kulloinkin päätän. :)
3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Kyllä, paras ystäväni synnytti maaliskuussa tytön ja veljenvaimo elokuussa pojan.
4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei muistaakseni, en ainakaan ollut yksissäkään hautajaisissa tänä vuonna, enkä muista muistoadressejakaan lähetelleeni, että ei tainnut kaukaisempiakaan sukulaisia kuolla tänä vuonna.
5. Missä maissa kävit?
Hieman yliampuva kysymys minun kohdallani, koska poistuin Oulun seudulta koko vuonna tasan kolme kertaa. ;) Heinäkuussa olin pari viikkoa mummolassa Kalajoella, marraskuussa kävin päiväreissun Kuusamossa ja elokuussa niin ikään päiväseltään Torniossa ja Haaparannassa - mutta tuli siis käytyä kotimaan lisäksi jopa Ruotsin puolellakin! :)
6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2010, jota puuttui vuodesta 2009?

Ehkä töitä voisi olla hieman enemmän, tai voisin kyllä syksyllä mennä jo ihan kokopäivätöihinkin osa-aikaisen sijaan.
7. Mitkä vuoden 2009 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
Mitään suurensuurta ei tule mieleen, mutta varmaan muistan päivämäärän 070809, koska silloin syntyi veljenpoikani. :) Vanhimman kummitytön rippijuhlat jäivät myös tältä vuodelta mieleen. Ja tietysti meidän ensitapaamisemme, kihlautumisemme ja naimisiinmenomme 10-vuotispäivät. :)
8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Sävellyskilpailun voitto! :) Yleisesti sitten olen tyytyväinen siihen, että sain vuoden aikana kohennettua kuntoani, pidin koko vuoden yllä terveellisiä elämäntapoja, terveellisen ruokavalion, päivittäistä liikuntaa ja ulkoilua - ja voin koko vuoden sekä fyysisesti että henkisesti erinomaisesti! :) Yksi suuri saavutus on myös se, että nautin koko vuoden työstäni, enkä missään vaiheessa kokenut pienintäkään väsymystä työn suhteen. :) Niin, ja tietysti sain vielä tässä kaiken ohella pienennettyä kiitettävästi lankavarastoani ja pidin lankaostokseni maltillisina. ;)
9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
En koe epäonnistuneeni tänä vuonna. Jos joku asia jäi harmittamaan, niin ehkä se, että syksyllä töissä ei lähtenytkään kaikki suunnitellut ryhmät pyörimään, mutta en koe sitä henkilökohtaisena epäonnistumisena, mutta se oli ehkä ainoa asia tänä vuonna, jolloin jokin ei mennyt ihan odotusteni mukaisesti. Mutta en ole siitäkään suuremmasti ollut harmissani, vaan ottanut sen asian vastaan ihan tyynesti, koska en siihen itse voinut mitenkään edes vaikuttaa.
10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Tänä vuonna olin vähemmän sairaana kuin koskaan aiempina vuosina! :) Sairastin tasan yhden flunssan helmikuussa, jolloin jouduin olemaan ihan vuodelevossa ja käymään lääkärissä. Kesällä oli jotain pientä allergiaoireilua ja helteiden vuoksi rytmihäiriöitä, ja syksyllä yksi pikkuflunssa, jossa ei ollut edes kuumetta eikä tarvinnut vuodelepoa. Kerran syksyn aikana söin jotain sopimatonta ja joulun podin vatsatautia. Olin tänä vuonna sekä fyysisesti että psyykkisesti terveempi kuin monina vuosina aiemmin. :)
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
En tainnut tänä vuonna ostella juuri mitään isompaa. Rahat taisivat mennä pääasiassa ruokaan ja elämiseen... Ehkä paras ostos oli kaksi pitkähihaista ja -lahkeista pyjamaa, jotka ostin marraskuussa. ;) Vanhoilla lyhythihaisilla pyjamilla kun ei tarennut nukkua ja muutenkin niissä taisi olla jo enemmän reikiä kuin kangasta jäljellä, niin siksi nuo uudet pyjamat tulivat tarpeeseen. :)
12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Lasten, erityisesti kuopuksen. :)
13. Kenen käytös masensi?
13. Kenen käytös masensi?
Ei minua masentanut kenenkään käytös. :)
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Elämiseen taisi mennä melko tarkasti joka ainoa sentti, siis ruokaan, asumiseen jne. Välillä jotain ihan pientä pystyin ostamaan ekstraa, mutta aika vähän tuli hankittua esimerkiksi käsityötarvikkeita tai muutakaan ylimääräistä ei-niin-välttämätöntä.
15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Töissäkäyminen innosti jokaisena työpäivänä, sain sieltä valtavasti virtaa itselleni. :) Toki myös menestys ristipistokirjekuorikisassa ja sävellyskilpailussa olivat vuoden huippuhetkiä, etenkin kilpailuihin valmistautuminen. Syksystä olin suorastaan haltioissani ja nautin joka hetkestä! :) Ja tietysti omien lasten touhuista on aina innoissaan. :) Kuin myös omista harrastustouhuista. ;)
16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2009?
Kyllä ne on ne Pikku Pörriäinen ja Tuuteli tuu, joilla voitin sen sävellyskilpailun. :)
17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) onnellisempi vai surullisempi?
Onnellisempi. :) Vaikka edellisvuoteenkin mahtui mm. kuopuksen syntyminen, niin kokonaisuudessaan olen tänä vuonna ollut hyvin paljon onnellisempi. :)
b) laihempi vai lihavampi?
Olen aika tarkkaan samanpainoinen mitä tasan vuosi sitten, mutta koska edellisvuonna minulla oli alkuvuodesta vielä raskauskiloja, jotka sain pudotettua vasta kesän jälkeen pois, niin tänä vuonna olen ollut siinä mielessä koko vuoden laihempi. :)
c) rikkaampi vai köyhempi?
Kumpanakaan vuonna ei ole tullut mitenkään kylvettyä rahassa, mutta tänä vuonna olen murehtinut raha-asioita vähemmän, joten ehkä talous on sitten paremmin tasapainossa. Henkistä pääomaa minulla on ehdottomasti enemmän kuin viime vuonna, joten koen siksi olevani rikkaampi.
18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Ainahan sitä olisi voinut tehdä kaikkea enemmän: enemmän käsitöitä, liikuttua enemmän, luettua enemmän, oltua enemmän lasten kanssa... mutta sen olen tehnyt, mihin aika ja omat rajat ovat pystyneet.
19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Olisin voinut vähemmän kiukutella miehelle ja lapsille. :( Vaikka sekin kyllä on nyt loppuvuotta kohden huomattavasti vähentynyt, en ole nykyään enää likimainkaan niin äreä kuin aiemmin. :)
20. Kuinka vietit joulua?
Tuossahan tuo meni siinä missä muutkin vuoden päivät. Kotosalla oltiin neljästään. :) Tein käsitöitä ja koitin selvitä vatsataudista. ;)
22. Rakastuitko vuonna 2009?
Kyllä, joka päivä yhä uudelleen mieheeni ja lapsiini. :)
23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
Yksi ainoa, ja sekin oman aviomiehen kanssa. ;) Käsitöiden saralla taisi tulla muutama pikkuneule/-virkkuu tehtyä yhdessä illassa/yössä. :
24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Meillä ei yhä edelleenkään näy televisio, koska ei ole digisovitinta. Netti-tv:stä katsoin T.I.L.A:n ja Innon jaksoja, ja Tanssii tähtien kanssa myös ja Linnan juhlat. Että siinäpä ne. Mulla ei ole nykyään hajuakaan, mitä telkasta tulee. ;)
25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En muistaakseni vihannut ketään vuosi sitten, enkä vihaa nytkään.
En muistaakseni vihannut ketään vuosi sitten, enkä vihaa nytkään.
26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Luetuista kirjoista vaikuttavin oli Myrskyluoto-sarja; äänikirjoista ehdottomasti Täällä Pohjantähden alla -trilogia.
27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Olen niin kovin itsekäs, että vastaan tähän suurimmaksi löydökseni omat säveltäjänlahjani, jotka ovat olleet välillä pari vuotta piilossa. Sävellyskilpailun voiton myötä aloin taas uskoa itseeni sillä saralla. :) Muiden tekemästä musiikista suurin löytöni oli se, että Sibeliuksen koko tuotanto on alettu äänittää yhdeksi sarjaksi (= 13 boksia, joissa yhteensä muistaakseni 65 levyä, ja näistä on nyt 9 boksia ilmestynyt), ja olen alkanut haalia itselleni koko tuon sarjan. Siitä olen tehnyt monia uusia "löytöjä", tutustunut teoksiin, joita olen harvemmin kuullut.
28. Mitä halusit ja sait?
Työtä olen saanut juuri sen verran kuin halusinkin. Mielenrauhan olen saavuttanut ja onnellisen olon. :) Niin ja minä sain tietysti isomummuni rukin! :D Ja löysin itselleni vyyhdinpuut. :)
29. Mitä halusit muttet saanut?
No ne pari toteutumatta jäänyttä opetusryhmää töissä jäi saamatta, mutta hyvä näin. :) Ja se 6,9 miljoonan lottopottikin meni meiltä ohi. ;)
30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Pakko tässä vaiheessa miettiä, katsoinko koko vuonna ainuttakaan leffaa... Mamma Mian katsoin joltain dvd:ltä, mutta siinä ei ollut tekstityksiä (netistä ladattu), niin en siitä niin kauheasti nauttinut, eikä se nyt muutenkaan ollut kovin hyvä, paitsi musiikin osalta. Kesällä taidettiin katsoa koko perhe dvd:ltä Nemoa etsimässä, paitsi että sen olin jo aiemmin nähnytkin. Muita leffoja en tainnut katsoa koko vuonna, että valitse noista sitten se parempi. ;)
31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?

32-vuotispäiväni oli ihan tavallinen torstaipäivä. Äärimmäisen kaunis syksyinen päivä, jolloin poljin aamulla kaupunkiin kuntoutukseen, ja iltapäivä/ilta kului töissä mukavasti. Töistä palattuani söimme synttärijäätelöt perheen kesken. :)
32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
No jos kesä olisi ollut vähän viileämpi, niin vuoteni olisi ollut täydellinen. :)
33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2009?
Sama tyyli kuin aina ennenkin: farkut ja yksivärinen trikoopaita; vuodenajasta riippuen lyhyt- tai pitkähihainen. Lisäksi päällä neuletakki tai -paita, vuodenajasta riippuen sekin villainen tai puuvillainen. Jalassa villasukat ympäri vuoden. ;) Uusia vaatteita ostin tänä vuonna ainoastaan ne kaksi pyjamaa ja yhdet sandaalit rikkimenneiden tilalle, muuten tuli tehtyä muutama kirpparilöytö (parit farkut, farkkuhameita, yksi paita, pari takkia) ja saatua äidiltä läjä hänelle pieneksi käyneitä farkkuja. Tänä vuonna pidin vähän enemmän hameita kuin tavallisesti noiden kirpparilöytöjen ansiosta. Neulepaitoja tuli tehtyä tänä vuonna itselle ehkä ennätysmäärä! :)
34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Liikunta, käsityöt, ulkoilu, lasten kanssa touhuaminen, työ ja kuntoutuksessa käyminen.
35. Mikä uutinen on jäänyt parhaiten mieleesi?
Sikainfluenssa ja sen ilmeneminen mediassa. :)
36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Hmm... ei ole jäänyt mitään yksittäistä mieleen. Oliko tänä vuonna jotkut vaalit? Eurovaalit? Että ne varmaan sitten. :) Tulihan noita vaaliraha- ja lautakasajuttuja seurattua huvittuneena. Paikallistasolla ilahdutti eniten se, että Oulu peruutti kallioparkkihankkeensa. :) Ai niin ja arkkipiispan vaalien ehdokasasettelua tuli seurattua, vaikka se ei nyt varsinaisesti taida olla politiikkaa...
Hmm... ei ole jäänyt mitään yksittäistä mieleen. Oliko tänä vuonna jotkut vaalit? Eurovaalit? Että ne varmaan sitten. :) Tulihan noita vaaliraha- ja lautakasajuttuja seurattua huvittuneena. Paikallistasolla ilahdutti eniten se, että Oulu peruutti kallioparkkihankkeensa. :) Ai niin ja arkkipiispan vaalien ehdokasasettelua tuli seurattua, vaikka se ei nyt varsinaisesti taida olla politiikkaa...
37. Ketä ikävöit?
Ei minulla ollut oikeastaan ikävä ketään. :) Kiva olisi tavata uusi veljenpoikani, josta olen nähnyt edelleen vasta kuvia, mutta enköhän häneenkin vielä pääse tutustumaan. :) Kotoa yksin pois ollessa tietysti aina oli ikävä lapsia ja kotia... ;) Mummolareissulla ollessamme oli ikävä miestä ja kotia... :)
38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Sellainen oli siis minun vuoteni 2009. Millainen vuosi sinulla oli? :)

Sivupohja remontissa
Heivattujen Kudelmien ulkoasua säädetään 30.12.2009 klo 00:00-02:00 välisenä aikana. Pahoittelemme aiheuttamaamme häiriötä. :)
Edit klo 00:55: Ei tässä näemmä tämän kauempaa mennyt, vaikka piti pariin otteeseen käydä hyssyttelemässä kuopustakin. Tällä värimaailmalla mennään nyt sitten seuraava vuosi. :)

tiistaina, joulukuuta 29, 2009
Hyvin pyyhkii :)
Jämälankojen hävitysoperaatio jatkuu. Tällä kertaa on tehty taasen siivousvälineitä:
Tämä kukkanen tuli neulottua peräti kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla loin enemmän silmukoita, mutta lanka loppui niin pahasti kesken, etten aivan saanut kukkasesta ympyränmuotoista. Joten purin ja tein uudestaan pienemmällä silmukkamäärällä, ja näin sitten tikuttelin menemään kaiken jäljellä olevan langan. :) Tämä kukkanen ei jää meille itselle, vaan matkaa jonnekin päin maailmaa...
... mutta pitihän minun viimein meille kotiinkin neulottuja luutuja saada! Sen verran olen niitä tässä tänä vuonna lahjaksi jaellut, että pakko päästä jo itsekin noita kokeilemaan, vaikka ei meidän nykyisissä 60 asteen pesua kestävissä mikrokuituliinoissa mitään vikaa ole; ostin ne puolitoista vuotta sitten ja samat luutut edelleen käytössä, ja hyvin ovat pesua ja käyttöä kestäneet. Mutta halusin nyt tehdä meille neulottuja luutuja kotiin, kun sattui olemaan ihan meidän keittiön värit lankakopan uumenissa:
Tästä tuli kyllä hauska, kun vuorottelin kahdella värillä. :) Lankaa jäi vielä jäljelle, joten päätin vielä tekaista lopuista langoista toisenkin luutun:
Aika näppärästi tähän sai loput tämänväriset Bambut kulumaan, ja kun oranssia oli hiukan enemmän mitä vihreää, niin sillä sitten tekaisin tuon reunuksen, ja loput langanpäät virkkasin tuollaiseksi ripustuslenkiksi, vaikkei sitä nyt luutussa varsinaisesti tarvita. Mutta eipä jäänyt pätkiä sitten minnekään kuljeksimaan. :) Nytpä sitten voin testata, kummalla pyyhkii paremmin, yksinkertaisella vai kaksinkertaisella Bambulla neulotulla luutulla. Voi sitten jatkossa tehdä sitä luutulajia, kumpi tuntuu paremmalta. :)
Vielä ajattelin ehtiä yhden pikkuneuleen tehdä tämän vuoden puolella, tai jos se ei valmistu tänä vuonna, niin eipä haittaa. :) Mukavia vuoden viimeisiä päiviä teille kaikille! :)
Tiskikukka
Tehty: 28.12.2009
Malli: Tiskikukka (Tintin luomukset -blogista)
Lanka: Ahkeraliisa sininen
Langankulutus: 21 g
Puikot: 2 mm
Koko: Halkaisija n. 23 cm
Muuta: Kaikki lanka upposi.
... mutta pitihän minun viimein meille kotiinkin neulottuja luutuja saada! Sen verran olen niitä tässä tänä vuonna lahjaksi jaellut, että pakko päästä jo itsekin noita kokeilemaan, vaikka ei meidän nykyisissä 60 asteen pesua kestävissä mikrokuituliinoissa mitään vikaa ole; ostin ne puolitoista vuotta sitten ja samat luutut edelleen käytössä, ja hyvin ovat pesua ja käyttöä kestäneet. Mutta halusin nyt tehdä meille neulottuja luutuja kotiin, kun sattui olemaan ihan meidän keittiön värit lankakopan uumenissa:
Tiskikukka
Tehty ajalla: 28.-29.12.2009
Lanka: Novita Bambu oranssi (249) ja vihreä (352)
Langankulutus: 24 g
Puikot: 3 mm
Koko: Halkaisija n. 22 cm
Muuta: Oli pakko kokeilla tätä kaksivärisenä. Itselle tämä jää.
Tästä tuli kyllä hauska, kun vuorottelin kahdella värillä. :) Lankaa jäi vielä jäljelle, joten päätin vielä tekaista lopuista langoista toisenkin luutun:
Luutu
Tehty: 29.12.2009
Malli: Aina oikeaa + reunoissa kiinteitä silmukoita
Lanka: Novita Bambu oranssi (249) ja vihreä (352)
Langankulutus: 24 g
Puikot: 5 mm + 4,5 mm virkkuukoukku
Koko: 16 x 16 cm
Muuta: 2-kertaisella langalla tehty. Jämälangan loppuunkulutus.
Aika näppärästi tähän sai loput tämänväriset Bambut kulumaan, ja kun oranssia oli hiukan enemmän mitä vihreää, niin sillä sitten tekaisin tuon reunuksen, ja loput langanpäät virkkasin tuollaiseksi ripustuslenkiksi, vaikkei sitä nyt luutussa varsinaisesti tarvita. Mutta eipä jäänyt pätkiä sitten minnekään kuljeksimaan. :) Nytpä sitten voin testata, kummalla pyyhkii paremmin, yksinkertaisella vai kaksinkertaisella Bambulla neulotulla luutulla. Voi sitten jatkossa tehdä sitä luutulajia, kumpi tuntuu paremmalta. :)
Vielä ajattelin ehtiä yhden pikkuneuleen tehdä tämän vuoden puolella, tai jos se ei valmistu tänä vuonna, niin eipä haittaa. :) Mukavia vuoden viimeisiä päiviä teille kaikille! :)

Sarjassamme:
Kaunista kotiin,
Neuleet,
Valmiit,
Virkkaukset
sunnuntai, joulukuuta 27, 2009
Muista aina liikenteessä...
Vielä en malttanut virkkuukoukkua laittaa kaappiin, joten tänään aamupäivällä tekaisin tällaiset:
Tällaiset lähtevät siis meiltä maailmalle joskus tulevana vuonna. Sitä ennen käyn viemässä ne kuitenkin Virkkausrinkiin. :)
Nyt olen kaivanut vaihteeksi neulepuikot esiin, joten seuraavaksi täällä näkynee jotain valmista neulottua. Jämälankojen tuhoa nekin. :)
Auvoisaa alkavaa viikkoa! :) Ja kiitos runsaasta kommentointiaktiivisuudestanne! :)
Heijastinkukat 2 kpl
Tehty: 27.12.2009
Malli: Heijastinkukka Kipakat 2010 -kalenterista, marraskuu
Lanka: Sinisessä kukassa Novita Bambu farkunsininen (184), valkoisessa kukassa Novita Kotiväki luonnonvalkoinen (010)
Langankulutus: 3 g per kukkanen, yhteensä 6 g
Virkkuukoukku: Sinisessä kukassa 3,5 mm, valkoisessa kukassa 2,5 mm
Koko: Sinisen halkaisija n. 7,5 cm, valkoisen halkaisija n. 6,5 cm
Muuta: Sinisessä kukassa ohjetta sovellettu siten, että viimeisellä kerroksella tein ainoastaan kiinteitä silmukoita pylväiden sijaan, koska muuten lanka olisi loppunut kesken. Molemmissa kukissa heijastintarraa liimattu molemmille puolille; taustapuolelle ainoastaan iso ympyrä kukan keskelle.
Tällaiset lähtevät siis meiltä maailmalle joskus tulevana vuonna. Sitä ennen käyn viemässä ne kuitenkin Virkkausrinkiin. :)
Nyt olen kaivanut vaihteeksi neulepuikot esiin, joten seuraavaksi täällä näkynee jotain valmista neulottua. Jämälankojen tuhoa nekin. :)
Auvoisaa alkavaa viikkoa! :) Ja kiitos runsaasta kommentointiaktiivisuudestanne! :)

Me teimme sen silmät kimmeltäen... :)
Paljon ois aihetta lapsella kiittää. :)
Vatsatauti on taakse jäänyt muisto vain. Viime yö meni vielä kipuillessa ja valvoessa, mutta aamulla oli oireilu loppunut. Täytyy tässä vaiheessa todeta, että oli kirjaimellisesti paska joulu. ;) Mutta vaikka South Parkin tunnettu jouluhahmo Mr. Hankey vetelehtikin meidän jouluvieraanamme, itselläni oli ihan hyvä mieli. Vointikaan ei mennyt heikoksi, kuten yleensä vatsataudin aikana, vaan jaksoin ihan touhuta normaalisti, ainoastaan öisin tuo vatsa sitten valvotti, mutta olen saanut onneksi nukkua päiväsaikaan. :) Että ei ihan paskaksi mennyt joulunvietto kuitenkaan. ;)
Joulunpyhät sujuivat meillä ihan tässä tavallisia juttuja touhutessa: käsitöitä, nettisurffailua, poikien leikkimistä ja normaali päivärutiineja. Kotona siis oleskelimme, kun ei minnekään muuallekaan päässyt; kuntosali taisi olla ainoa paikka, jossa mieheni pääsi pariin otteeseen avainkortilla piipahtamaan aattona ja joulupäivänä. "Jouluruuat" eli kilon kalkkunarulla, perunamuusi ja Atrian valmisrosolli riittivät aatoksi ja joulupäiväksi tasan neljälle aterialle, ja tapaninpäivänä siirryimme jo arkiruokiin eli pakasteseitiin. :) Arkisempi ruoka maistuikin lapsille paljon paremmin, ja kieltämättä kyllä meille aikuisillekin, etenkin kun minunkin ruokahaluni alkoi palata. Tämä oli kyllä varmasti elämäni paras joulu. :) Nautin just tällaisesta, kun en tehnyt mitään ennakkovalmisteluja, emmekä muutenkaan viettäneet joulua tavallista pyhäpäivää kummemmin. :) Oli vapauttavaa huomata, että joulun tulo ei riipu minun tekemisistäni tai tekemättä jättämisistäni, vaan se tulee joka vuosi sellaisena kuin tulee, myös vaatimattomiin oloihin. Kyllä minusta ainakin tuntui ihan joululta - miltä sen sitten ikinä pitäisikään tuntua. Tänä vuonna se tuntui tällaiselta, ensi vuonna ehkä toisenlaiselta. :)
Kysyin tapaninpäivän iltana esikoiseltani, oliko hänen mielestään hyvä joulu. "Oli", hän vastasi. "Mikä sinusta oli parasta joulussa?" kysyin. Hän vastasi: "Meidän rakkaus." :)
Niinpä. Tuota tärkeintä asiaa ei voi ostaa eikä paketoida lahjapaperiin. Sen osoittamiseksi ei tarvita erityistä juhlapäivää, vaan rakkaus on läsnä jokaisena arjen hetkenä. Lapseni vastaus antoi minulle vahvistuksen siitä, että jatkan edelleen arjen ilosanoman hehkuttamista. :) Onnea on osata arvostaa vuoden jokaista päivää tasavertaisesti, nauttia jokaisesta elämän hetkestä, oli sitten arki taikka juhla. Rakkauden osoittamiseksi ei tarvita lahjoja, kortteja tai onnen- ja jouluntoivotuksia. Riittää, kun on läsnä toisen ihmisen elämässä. "Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta" on pelkkää sanahelinää, jos ei ole kertaakaan vuoden aikana pysähtynyt kysymään toiselta: "Mitä sinulle kuuluu tänään?" Juhlapäivinä on helppo hymyillä ja halailla, mutta onko valmis olemaan läsnä tavallisena arkipäivänä, jolloin ei välttämättä elämä ole yhtä hymyä? Muistamiset tuntuvat toki hyvältä merkkipäivinä ja jouluna, mutta vielä paremmalta tuntuu, kun tarttuu lähimmäisen käteen sellaisena hetkenä, jona hän vähiten osaa odottaa. :)
Lapseni on opettanut minulle myös toisen tärkeän asian. Hän pitää huolen siitä, että halaamme toisiamme vähintään kerran päivässä. Joka päivä hän tulee jossain vaiheessa päivää luokseni ja sanoo: "Äiti, me ei olla tänään vielä halittu." Ja sitten se asia pikaisesti korjataan. :) On ihanaa, että saan ainakin 365 halausta vuodessa lapseltani. :) Niin arkena kuin pyhänäkin.
Näistä mietteistä sitten arkisiin askareisiin. Paitsi että tauti on selätetty, myös yksi käsityö on valmistunut:
Kassi on molemmilta puolilta erilainen, joten tässä myös toinen puoli. Aluksi aloin tehdä tätä niin, että virkkasin joka palan uloimman reunan valkoisella, mutta onneksi sitten yöllä sängyssä pyöriessäni orastavan mahataudin kourissa tein pieniä päässälaskelmia, että valkoinen lanka ei tuohon riitä. Niinpä toiselle puolelle keskimmäisten palasten reunoihin tuli lohenpunaista ja toiselle puolelle vihreää. Palaset yhdistin aina uloimmalla kerroksella toisiinsa, ja loppuvaiheessa vaati melkoista suunnittelua ja sommittelua ja ennakointia, että sai langat riittämään sopivasti.
Kaikki varatut langat upposivat kassiin, ainoastaan kuvassa näkyvät pätkät jäivät jäljelle. :) Noista ainoastaan tuo pisin lohenpunainen pätkä saattaa vielä päätyä jonkun heijastinkukan keskustaksi, mutta kahdesta muusta pätkästä ei taida olla kuin apulangaksi peukalontekoon. ;) Ihan ei kaikki varatut langat riittäneetkään, vaan yhteen isoäidinneliöön jouduin ottamaan vihreää Kotiväkeä Tennesseen kaveriksi. Hieman ovat eri värisävyä ja Kotiväkeä tietysti virkkasin sitten kaksinkertaisena, mutta eroa ei juurikaan huomaa, jollei osaa just sitä tiettyä neliötä sillä silmällä tiirailla. Myös luonnonvalkoista Kotiväkeä jouduin ottamaan kaveriksi kassin sankoihin, sitäkin siis virkkasin kaksinkertaisena. Onneksi oli noita Kotiväkiä samoissa väreissä mitä Tennesseetäkin jäljellä! :)
Virkkausrinkiin vie kassin tie. :)
Me teimme sen silmät kimmeltäen... kuten laulelen otsikossa. :) Selätin vatsataudin, iloitsin vaatimattomista puitteista joulunpyhinä, sain kassin valmiiksi... ja saavutin lankalaihdutuskuurini tavoitteen! :) Lankavarastoni on siis pienentynyt tänä vuonna yli 10 kiloa! :) Vielä en julista lopullista grammamäärää, paljonko se vuoden aikana on pienentynyt, sillä onhan tässä vielä viisi päivää tätä vuotta jäljellä, jolloin voi tapahtua vielä vaikka mitä. Ehkä jokunen käsityö vielä valmistuu, ehkä repsahdan lankahyllyjen ääressä ja kannan kymmenen kiloa lankaa kotiin ennen vuoden vaihdetta... ;) No ei vaines, jälkimmäiseen en usko itsekään, mutta en nyt ihan aio peukaloitakaan jäädä pyörittelemään, joten jotain käsityötä laittanen tässä vielä työn alle. Valmistuu sitten ennen vuoden loppua tai ei. :) Sitä ennen aion kyllä selvittää yhden sotkeutuneen lankakerän... ;)
Seesteistä sunnuntaita ja viehättäviä välipäiviä kaikille! :)

Jämälankakassi
Tehty ajalla: 22.-26.12.2009
Malli: Isoäidinneliöt
Lanka: Novita Tennessee luonnonvalkoinen (010), vihreä (381) ja lohenpunainen (552), Circulo Classic vaaleanpunainen (3301), violetti (6394) ja vihreä (ei vyötettä), Novita Kotiväki luonnonvalkoinen (010) ja vihreä (381)
Langankulutus: 191 g
Virkkuukoukku: 3,5 mm
Koko: n. 30 x 30 cm
Muuta: Kassi syntyi tehdessä sen mukaan, miten lankaa riitti.
Kassi on molemmilta puolilta erilainen, joten tässä myös toinen puoli. Aluksi aloin tehdä tätä niin, että virkkasin joka palan uloimman reunan valkoisella, mutta onneksi sitten yöllä sängyssä pyöriessäni orastavan mahataudin kourissa tein pieniä päässälaskelmia, että valkoinen lanka ei tuohon riitä. Niinpä toiselle puolelle keskimmäisten palasten reunoihin tuli lohenpunaista ja toiselle puolelle vihreää. Palaset yhdistin aina uloimmalla kerroksella toisiinsa, ja loppuvaiheessa vaati melkoista suunnittelua ja sommittelua ja ennakointia, että sai langat riittämään sopivasti.
Kaikki varatut langat upposivat kassiin, ainoastaan kuvassa näkyvät pätkät jäivät jäljelle. :) Noista ainoastaan tuo pisin lohenpunainen pätkä saattaa vielä päätyä jonkun heijastinkukan keskustaksi, mutta kahdesta muusta pätkästä ei taida olla kuin apulangaksi peukalontekoon. ;) Ihan ei kaikki varatut langat riittäneetkään, vaan yhteen isoäidinneliöön jouduin ottamaan vihreää Kotiväkeä Tennesseen kaveriksi. Hieman ovat eri värisävyä ja Kotiväkeä tietysti virkkasin sitten kaksinkertaisena, mutta eroa ei juurikaan huomaa, jollei osaa just sitä tiettyä neliötä sillä silmällä tiirailla. Myös luonnonvalkoista Kotiväkeä jouduin ottamaan kaveriksi kassin sankoihin, sitäkin siis virkkasin kaksinkertaisena. Onneksi oli noita Kotiväkiä samoissa väreissä mitä Tennesseetäkin jäljellä! :)
Virkkausrinkiin vie kassin tie. :)
Me teimme sen silmät kimmeltäen... kuten laulelen otsikossa. :) Selätin vatsataudin, iloitsin vaatimattomista puitteista joulunpyhinä, sain kassin valmiiksi... ja saavutin lankalaihdutuskuurini tavoitteen! :) Lankavarastoni on siis pienentynyt tänä vuonna yli 10 kiloa! :) Vielä en julista lopullista grammamäärää, paljonko se vuoden aikana on pienentynyt, sillä onhan tässä vielä viisi päivää tätä vuotta jäljellä, jolloin voi tapahtua vielä vaikka mitä. Ehkä jokunen käsityö vielä valmistuu, ehkä repsahdan lankahyllyjen ääressä ja kannan kymmenen kiloa lankaa kotiin ennen vuoden vaihdetta... ;) No ei vaines, jälkimmäiseen en usko itsekään, mutta en nyt ihan aio peukaloitakaan jäädä pyörittelemään, joten jotain käsityötä laittanen tässä vielä työn alle. Valmistuu sitten ennen vuoden loppua tai ei. :) Sitä ennen aion kyllä selvittää yhden sotkeutuneen lankakerän... ;)
Seesteistä sunnuntaita ja viehättäviä välipäiviä kaikille! :)

perjantaina, joulukuuta 25, 2009
Pitkästä aikaa - ristipistoja! :)
Päätin eilen osallistua pitkästä aikaa ristipistomaratoniin. Minulla kun on aina torstai-iltasin töitä, niin olen viimeksi voinut maratonille osallistua joskus loppukesästä. Syyslomalla unohdin ja viime torstaina olin neuletapaamisessa, joten nyt kun oli aikaa, niin otin itseäni niskasta kiinni ja kaivoin ristipistot esille. Tässä on kyllä muutenkin tullut pitkä tauko pistelyyn, sillä viimeksi olen tehnyt ristipistoja joskus 3,5 kuukautta sitten! Minkäs sille voi, kun ei vain ole huvittanut...
Ristipistomaratonin virallinen aikahan on torstai-iltaisin klo 18-22. Eilen illalla ehdin tuon ajan puitteissa pistellä puolitoista tuntia klo 18-19.30. Sen jälkeen oli lasten iltatoimien aika, mutta päätin sitten vielä jatkaa virallisen maratonajan jälkeen niin pitkään, että tuli se 4 tuntia täyteen, eli noin klo 22.30-01.00 pistelin vielä lisää. Vatsani kipuili ja kiukutteli muutenkin siihen malliin, ettei nukkumisesta olisi tullut mitään, eikä tullutkaan ennen kuin aamuyöstä ja aamusta, joten sama oli sitten vaikka valvoa pistelyn ääressä. Pistelyseurana katselin virtuaalikirkosta jouluyön messua, joka tuli vaihteeksi Kiimingin kirkosta. Yleensä nuo virtuaalikirkon lähetykset ovat tulleet Tuomiokirkosta, ja pakko kyllä todeta, että tuo Kiimingin kirkon lähetyksen tekninen toteutus ei ollut yhtään samaa tasoa, mitä olen tottunut Tuomiokirkon lähetyksiä katsomaan. Kamerat oli nakattu vain jonnekin nurkkaan, josta näkyi suunnilleen kirkon seiniä ja kattoa, ja kirkkokuoron laulaessa sain tuijotella kuorossa laulaneiden kahden konservatorioaikaisen opettajani kaljuja. ;) Joten kun näkymät olivat mitä olivat, niin oli hyväkin keskittää katseensa ristipistoihin. ;)
Joulukalenteria pistelin, ja lähtötilanne oli klo 18 tämä:
Ja jälkimmäisessä kuvassa sitten lopputulos neljän tunnin pistelemisen jälkeen. Ensimmäisen puolentoista tunnin aikana sain tehtyä yhden langallisen verran keltaisia olkia sekä paimenen sauvan, yöaikaan pistelin sitten tuota paimenen hahmoa.
Ei ihan valmistunut tämä kalenteri tälle joululle, vaikka vuoden alussa sellainen vakaa aikomus olikin. Noita kalenteriin tulevia irrallisia hahmoja oli tarkoitus pistellä kaksi per kuukausi, mutta sain pidettyä tahdin yksi per kuukausi aina syyskuulle saakka, jolloin koko ristipisteleminen tökkäsi. Hahmoja on siis valmiina yhdeksän 25:stä. Itse kalenteria olen saanut tänä vuonna ihan kohtalaisesti pisteltyä. Pinta-alallisesti tuosta on suuri osa jo täytettynä, mutta tuon numerosarakkeen yläpuolelle tulevassa seimikuvassa on tietysti suurin työ. Vaikka eilinen osoitti, että jos pistelisin tätä joka päivä sen samat neljä tuntia päivän aikana, niin varmasti koko kalenteri olisi kuukaudessa valmis. Saisiko tämän valmiiksi kenties jo ensi jouluksi? Pitänee ensi vuonna koittaa vähemmän heilutella puikkoja ja koukkua ja enemmän ähertää neula kädessä. ;) Nyt, kun olen saanut neulelankavarastoanikin vähän järjellisimpiin mittoihin, niin voisi alkaa tuota ristipistovarastoa pienentämään. Toisaalta, pistelyt vaativat sen verran keskittymistä, ettei niitä voi tehdä samalla kun vaikkapa lukee blogeja, enkä kyllä bussiinkaan niitä ota mukaan, siihen on sitten neule tai virkkuu parempi. Mutta jos sattuisi olemaan edes vähän enemmän pistelyintoa ensi vuonna kuin tänä vuonna, niin voisi jotain näkyvää saada aikaiseksikin...
Tänään on taas vähän väsyneempi olo kuin eilen, sillä viime yönä tuli valvottua vatsakipujen kanssa. Mutta kunhan päätä ei ala särkemään, niin aina pienen väsymyksen ja mahaoireilun kanssa jaksaa. Ja eiköhän tämäkin aikanaan lopu, tuskin enää ensi vuoden puolella tämä sama tauti jatkuu. :)
Pyhien jatkoja vaan itse kullekin säädylle! :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Hei hei!
Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)