Vastaus arvoitukseen :)

Eilen esitin pienen arvoituksen. :) Ja ihan oikein arvasitte, kyllä se olin minä, joka sekosin täysin pieneksi hetkeksi. Mutta vain ihan pieneksi hetkeksi. :) Tai sitten ihan lopullisesti... ;) Osa arvasi sekoamisen syynkin, kun kävin jo joissain paikoissa innostuksissani antamassa vähän lisävinkkejä... ;)

Ja se syy komeilee tässä:


IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIK!!!!! :)))))))

Se on siinä, vihdoin ja viimein! :) Meillä! :) Minulla! :) Kiitos, Äiti!!! :)

Olen ihan onnesta sekaisin, mutta koitan silti jotenkin saada kerrottua, miten tämä päätyi viimein meille ja juuri tänään. Kaikki alkoi oikeastaan viikko sitten sunnuntaina, kun äitini soitti minulle, ja kesken kaiken esikoinen 5 v halusi puhua mummun kanssa. Ja poika sanoi yllättäen mummulle puhelimessa: "Mummu, sää voisit tulla käymään meillä ens sunnuntaina vähän pidemmäksi aikaa." :) No, me vähän naureskelimme äidin kanssa tämän jälkeen, että noin se vain poika kutsuu omin päin mummun kylään. Eikä äiti silloin mitenkään ilmaissut, että olisi ottanut pojan kutsun vakavissaan, enkä minäkään koko asiaa sen jälkeen muistanut. Kunnes sitten eilen äiti soitti taas ja alkoi selvittää, että mitä marjoja hän meille oikein nyt sitten tuo tällä reissulla. Meni ihan pasmat sekaisin, että mitä-täh-häh? Koska en ollut yhtään varautunut, että äiti ihan oikeasti tulee meille. Ja sönkötin jotain, että marjoja... siis eihän meillä mahdu nyt just mitään pakasteeseen... ja mulla on menokin sunnuntaina ja öh... No, äiti sitten tuumasi, että ei hän taida sitten tullakaan, tulee joskus toiste. Puhelun jälkeen kävimme miehen kanssa lyhyen perheneuvottelun ja tuumasimme, että jos niitä marjoja nyt kerran olisi tulossa ihan valtavat määrät ja isänikin on aikonut niitä meille tuoda, kun heilläkin on marjoista ylituotantoa, niin otetaan sitten toinen pakastin käyttöön, ja kun kerran esikoinen on kuulemma isillekin puhunut, että mummu olisi tulossa sunnuntaina, niin voisihan se mummu kuitenkin sitten tulla. Joten soitin takaisin äidilleni, että tule vaan ja tuo vaikka koko marjavarastot, kunhan vain minä ehdin sitten iltapäiväksi neuletapaamiseen. ;) Ja aloin henkisesti valmistautua siihen, että sunnuntaina on tulossa yksi syömämies lisää pöytään.

Sitten muutamaa tuntia myöhemmin yhtäkkiä muistin rukkiasian ja heitin miehelle, että pitäisikö laittaa äidille vielä tekstari, että "tuotko samalla mulle sen rukin?" :) Kun se asiahan jäi kesällä vähän auki, muutaman kerran vain vihjailin äidille, että olisin kovasti kiinnostunut saamaan sen rukin itselleni, mutta mitään ei silloin varsinaisesti sovittu eikä luvattu. Mies kannusti minua laittamaan tekstarin, ja ajattelin, että se olkoon viimeinen vihje äidille siihen suuntaan, ja jos hän nyt kieltää sen rukin, niin annan koko asian olla. Ja sitten hetken päästä tulikin takaisin tekstari, että "voin tuoda". :)

Ja silloin minä sekosin. :D Lapset katsoivat ihmeissään, että mikä sille äidille nyt tuli, enkä kyllä itsekään tajua, mikä minuun meni. Paitsi että mää saan rukin!!!! :) Kyllä oli jännittävä vuorokausi odottaa, sillä ainahan oli olemassa pienen pieni mahdollisuus, että äiti muuttaa mieltään... ei oikein uni tullut yöllä. :)

Mutta täällä se nyt on. :) Enkä minä oikein nyt tiedä, mitä sillä tekisin. ;) Siis tietysti minä haluan opetella kehräämään lankaa, mutta juuri eilenhän kirjoitin, että tällä hetkellä en ehdi enkä jaksa ajatella mitään uutta, ja se on edelleen totta. Mutta eiköhän sitä aikaa ja voimia riitä sellaiselle, mitä oikeasti haluaa, ennemmin tai myöhemmin. Pääasia on, että nyt on välineet, jolla voi aloittaa sitten kun siltä tuntuu. :) Tosin tästä puuttuu toistaiseksi rullat eli puolat, vaikka äiti sanoi niiden olevan "jossakin", mutta tähän hätään hän ei niitä löytänyt. Hän tuo ne sitten, kun sattuu löytämään. Eli ihan vielä en pääse tosi toimiin. Vaikka kieltämättä sormia syyhyttää... ;)

Tämä on isomummuni vanha rukki. Hän on sen aikanaan luvannut äidilleni, ja nyt minä sain tämän ainakin joksikin aikaa haltuuni. Minun poikani pyörittävät nyt tätä rukkia viidennessä sukupolvessa. :) Ihan niin kuin minäkin olen tätä pienenä pyöritellyt ja tutkiskellut. Äiti ei ole tällä koskaan kehrännyt, joten siitä on varmasti pitkä aika, kun tämä on ollut kehruukäytössä. Joskus äiti on tällä kuulemma puolannut lankaa kankaankudontaa varten, silloin kun on käyttänyt sellaisia rullalla olevia kudontalankoja, mutta monta vuotta on rukki ollut jo vintillä.

Saatesanoiksi sain, että sitten kun itse en enää pysty rukilla mitään tekemään, niin sen voi antaa poikieni vaimoille tai tyttärille tai muille sukulaisille, mutta suvusta sitä ei saa pois antaa eikä kirpparilla myydä. Voi rähmä, mulla oli jo kirpparipöytä varattuna! ;) No siis hyvänen aika - minähän en tästä taatusti elinaikanani luovu, kun olen tämän viimein saanut! :D Pidän tästä yhtä itsepintaisesti kiinni kuin äitini piti... ;)

Neuletapaamisessa sainkin tänään hyviä vinkkejä, mistä löytyy tietoa kehräämisestä. Pikkuhiljaa voin alkaa tutkiskella kehräämisen saloja ainakin teoriassa - niitä puolia odotellessa. :)

Huomenillalla alkaakin sitten työt - ihanaa! :) On tässä ollutkin jo kova polte päästä töihin, ja luultavimmin suuntaan siihen nyt ainakin alkuvaiheessa suurimman tarmoni ja intoni. :) Voi että, olen nyt niin monesta asiasta täpinöissäni, rukista ja työstä ja ihanasta syksystä ja vesisateesta ja kaikesta! :)

Ihastuttavaa ja energistä tulevaa viikkoa jokaiselle! :)

PS. Muistinko jo mainita, että mulla on muuten rukki? ;) Mulla on rukki, mulla on rukki, mulla on rukki, mulla on rukki...