Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

perjantaina, toukokuuta 01, 2009

Perjantaipulinoita

Jaahas, olisi taas perjantaipulinoitten aika. :) Saa nähdä, miten kauan ehdin tässä pulista, kun suunnitteilla on lähteä kohta koko perheen voimin pyöräilemään, mutta voihan tätä pulinaa sitten jatkaa vaikka myöhemmin. :) Kiva kyllä, kun saatiin minunkin pyörääni viimein lastenistuin ja kuopus on kasvanut sen verran isoksi, että häntä voi pyörällä kuljettaa, niin päästään kaikki yhdessä liikkeelle. Viime viikonloppuna käytiin jo kokeilemassa pyöräilyä, ja kivaa oli! :)

Äkkiä on kyllä taas tämäkin viikko vierähtänyt, vaikkei kalenterissa olekaan ollut mitään tavallista arkea kummempaa. Mutta tämä elämä on aina niin vauhdikasta ja tapahtumarikasta - vaikkei oikeasti tapahtuisikaan mitään ihmeellistä ;) - että aika hujahtaa nopsasti. Eilisilta meni töissä, tai oikeastaan menin sinne jo normaalia aiemmin, kun tarvitsi ottaa vähän kopioita oppilaille. Ja ilta meni sitten opetuksen parissa, ja oli kyllä tosi mukava työilta! Ihan hymy naamallani palasin kotiin, kun oikeasti mulla oli töissä kivaa. ;) Melkein jo harmittaa, että enää on kaksi työiltaa ja kevätjuhla, ja sitten tämä taas tällä kertaa päättyy. Mutta syksyksi on alustavasti kaavailtu, että jotain töitä saan samasta työpaikasta, ja nyt se ainakin tuntuu mukavalta asialta, kun on saanut taas onnistumisen kokemuksia työstään. :) Vaikka ei kait työ voi olla muuta kuin mukavaa, jos saa työkseen laulaa ja soittaa ja leikkiä... ;)

Olin minä kyllä illalla kotiin tultuani väsynytkin, eikä ihme, sillä tällä viikolla olen nukkunut vähän huonosti, tai ehkä se pienempi vieruskaveri on nukkunut tavallista huonommin, mikä on vaikuttanut myös omiin uniini. No, edellisellä viikolla nukuinkin normaalia paremmat ja pidemmät yöunet, että nyt sitten nämä huonosti nukutut ja lyhyet unet tasapainottavat sopivasti tilannetta. ;) Eilenkin olisi siis kaiken järjen mukaan pitänyt unen tulla nopsasti, mutta ei se vaan tullut, joten mitäpä muutakaan sitä tekemään unen tulon jouduttamiseksi kuin lukemaan blogeja, bloggaamaan ja neulomaan... ;)

Ja tänään on tietysti siivottu perjantaiseen tapaan. :) Siivoaminenkin on kyllä kivaa puuhaa, ja välillä olen ihan malttamaton, että tulisi jo perjantai, niin pääsisi taas siivoamaan. ;) Vaikka kyllä minä voisin tietysti tuollaisen perus(teellisen) siivouksen tehdä useamminkin kuin kerran viikossa, kun se on niin hauskaa. :) Tänäänkään en jaksanut edes odottaa, että muu perhe heräisi, vaan aloin jo heilua luutun kanssa vähän etuajassa, enkä sitten meinannut malttaa lopettaa, vaikka koti oli jo puhdas. :D Kaikesta sitä saakin kiksejä... ;) Mieheni lainasi joku aika sitten kirjastosta jonkun feng shui -kirjan, ja luki sen vissiin kokonaan, mutta minä selailin sitä vain sen verran, että luin sen siivoamista käsittelevän osan. ;) Siinä sanottiin, että siivotessa tavallaan pyyhitään pois "huono energia", ja sen myötä tulee tilaa "hyvälle energialle" virrata sisään. :) Minä en nyt noista energiahöpötyksistä osaa sanoa, onko ne höpöä vai mitä, mutta kyllä tuossa joku hyvä ajatus on takana, koska ainakin itselle tulee tosi hyvä olo siivoamisesta, ja nämä perjantai-iltapäivät onkin niin ihania just siksi, että kotona on niin puhdasta. Kai se on sitten sitä hyvää energiaa. :) Ja ehkä en sen vuoksi sitten tykkää mistään sotkuisesta puuhasta, kuten ruuanlaitosta, leipomisesta, syömisestä, puutarhan kitkemisestä, kukkien hoidosta, askartelusta, maalaamisesta... kun niistähän tulee paha siivo. ;) Mutta tällaiset "siistit sisätyöt" niin kuin nyt vaikka käsityöt, musisointi, lukeminen, liikunta ja tietokoneella istuminen passaavat hyvin mulle, kun niissä se sotku pysyy aika vähäisenä... no, voihan noita kaikkea harrastaa toki ulkonakin, että ehkä tuo "siisti sisätyö" ei ole oikein hyvä nimitys. ;)

Tänään voisikin sitten - sen sovitun pyöräretken jälkeen tietysti - käyttää aikansa niihin siisteihin sisätöihin ja nautiskella hyvän energian virtaamisesta. ;) Jos vaikka saisin Samos-neulettani tehtyä vähän eteenpäin. :)


Keskiviikkona sain puserosta takakappaleen valmiiksi. Nappasin tuon kuvan höyrytetyn etukappaleen rinnalla ihan vain vertaillakseni, miten paljon se höyryttäminen tähän vaikuttaa. Ei ole koskaan tosiaan tullut näin vertailtua viimeisteltyä ja vasta puikoilta otettua kappaletta.


Ja vielä toisenkin kuvan otin, missä nuo kappaleet ovat päällekkäin - etukappale on sekä leveys- että korkeussuunnassa selvästi tuota takakappaletta isompi. No joo, olen minä tiennyt, että varsinkin pitsineule leviää höyrytettäessä tai pingotettaessa, mutta sitä tarvitsee ihan todisteita ennen kuin uskoo. ;)


Hihojakin on tullut tehtyä jonkin matkaa. Olisiko joku 1/3 hihoista nyt tehtynä... Pitsineuleitten hihat on kyllä haastavia tehdä silloin, kun myös levennyksissä lisätyillä silmukoilla neulotaan pitsineuletta - täytyy oikeasti olla tarkkana, että langankierrot ja kavennukset täsmäävät. Mutta hauskaa on tämäkin. :) Elän siinä toivossa, että tämä pusero valmistuisi viikonlopun aikana...

Niin, viikonloppukin on tosiaan tulossa. Ei sillä, että se kauheasti koskaan minun elämääni vaikuttaisi, kun samat kuviot on melkein kuin arkenakin. :) Tulevana viikonloppuna kuitenkin on kivoja juttuja luvassa, ja siksi tässä alkaa olla jo kohta vähän odotus päällä. ;) Huomenna on ristipistotapaaminen, ja sitä varten olisi muuten tarkoitus tänään vähän leipaista puolukkapiirakkaa samalla, kun ajattelin iltaruuaksi perheelle keitellä puolukkapuuroa. Höh, enpäs saakaan koko loppupäivää vaan neuloa... ;) No huomenna saa sitten pistellä ja luultavasti myös kuunnella hauskoja juttuja ihan sydämensä kyllyydestä. :) Ehkä vatsakin saa jotain täytettä, ainakin sitä puolukkapiirakkaa, jos se nyt onnistuu. En olekaan moneen viikkoon syönyt mitään makeaa, kun tuli silloin pääsiäisenä viimeisen pasha-annoksen jälkeen totaalinen töks, ja siihen loppui makeansyönti ainakin hetkeksi, tai siis näemmä muutamaksi viikoksi. ;) Aika usein kyllä ristipistotapaamisten jälkeenkin tulee töks samasta aiheesta, kun sitä tarjottavaa sinne monesti ilmaantuu kaikenmoista. Onneksi omat allergiat vähän rajoittavat, ettei voi koko pöytää tyhjentää. :D Ja sunnuntaina on neuletapaaminen, eli lisää hauskoja juttuja ja neulontaa luvassa, ja varmaan jotain syötävää sielläkin; katsotaan nyt, mitä se Valveen kahvilan poika tällä kertaa mulle pakasteesta kaivaa, se on välillä vähän yllätys. ;) Siellä se Samos-pusero varmaan viimeistään valmistuu, ainakin neulomisen osalta, toivon ma. :)

Mitähän muuta tässä vielä pulisisi... ei ole vielä miesväki alkanut hoputtaa pyöräretkelle. ;) Taitaakin olla niin, että se olen taas minä, joka sanon, että nyt ukot lähdetään! Joten lopettelemisiin tältä erää... huomenna varmasti viimeistään ristipistotapaamisen jälkeen tulee tänne juttua ja kuvia. :)

Hyvää viikonloppua! :)

3 kommenttia:

  1. Kylläpä höyrytyksellä on vaikutus, noin vertaillessa sen oikein huomaa kunnolla.

    Tuleppas meillekkin siivoamaan. :)

    VastaaPoista
  2. Minäkin toivotan sinut tervetulleeksi meille siivoamaan kuten Tupuna tuossa edelleä! ;D Minäkin tykkäsin nuorempana siivota, mutta nyt vanhana se ei enää innosta ollenkaan. Mukava tunne kyllä on sitten siivouksen jälkeen, liekö sitten sitä hyvää energiaa päässyt virtaamaan sen pahan tilalle. Muuten vironvillasta kutominen on ainakin aika roskaista hommaa. :( Vähän väliä saa vetää rikkaimurilla roskat lattialta tuolin vierestä.

    Hyvää viikonloppua sinne "pohjoiseen"! Minä en luultavasti tule neuletapaamiseen.

    VastaaPoista
  3. Hih, ehdin kolmanneksi jonoon tilaamaan siivousaikaa! :D Olen Samille sanonut, että jos hän joskus haluaa antaa minulle lahjan, joka todella ilahduttaa, niin hankkisi siivoojan, vaikka vain kerran kahteen viikkoon... Inhoan siivoamista, vaikken sotkuisesta kodistakaan tykkää.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)