Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

keskiviikkona, toukokuuta 13, 2009

Keskiviikon kivoja kertomuksia :)

Kun eilen tuli niin kovasti touhuttua, niin ajattelin tänään pitää sellaisen rennon käsityöpäivän. Tai oikeastaan suunnittelin jo eilen illalla, että olisin lasten nukkumaanmenon jälkeen kuunnellut ainakin yhden levyn verran äänikirjaa, ja laskin ehtiväni sen levyn aikana virkata neljä uutta palasta puseroani varten. No mitä vielä, minä tietysti nukahdin jo ennen kuopusta ja heräsin puoli yhdeltä todetakseni, että ei paljon enää kannata nousta käsitöitä tekemään. ;) Että se siitä.

Tänään sitten aamupäivällä olisi voinut kuopuksen päikkäreiden aikaan käsitöitä tehdäkin, mutta sainpas päähäni lähteä kirjastoon. Ensin tietysti lenkkeilin aikani siinä kirjaston lähimaastossa, että sain pojan nukutettua vaunuihin, jotta sitten kirjastossa ollessani oli täysi rauha lukea lehtiä. :) Selasin läpi uusimman Suuri Käsityölehden, Modan ja Kauneimmat käsityöt. :) Olen huomannut, että kaikkein paras paikka tutustua tuoreisiin käsityölehtiin on kirjastossa, ja jos jotain mukavaa löytyy, niin senhän voi sitten käydä omaksi ostamassa tai vielä parempi on vaikka laittaa lehti varaukseen ja lainata kirjastosta. :) Kauppojen lehtihyllyillä saattaa vain äkkiseltään plärätä lehdet, ja tehtyä myös hätäisiä osto- tai ostamatta jättämispäätöksiä jonkun "ihan kivan" mallin perusteella. Vaikka sitten lopulta ei tulekaan tehtyä niitä "ihan kivoja" juttuja, jonka vuoksi on jonkun lehden ostanut. Tosin enpä ole neulelehtiä ostanut moneen vuoteen, kun kotiinkannettuna tulee Novita, josta löytyy joka lehdestä kymmeniä uusia malleja omalle "pakko tehdä" -listalle, niin ei oikein sitten muita lehtiä kaipaakaan, eikä niissä hirveästi mulle kivoja juttuja ole ollutkaan. Suuri Käsityölehtihän minulle tuli reilun 8 vuoden ajan, kunnes vuoden 2007 lopulla päätin tilaukseni, enkä ole lehteä enää kaivannut. Oli siinä silloin aluksi aina välillä jotain kivaa, ja niistä vanhoista lehdistä löytyy vieläkin aina joskus jotain tekemistä. Nyt tässä uusimmassa oli yksi "ihan kiva" eli sellainen neulottu perustoppi, joka oli samanlainen mitä ensimmäisessä Suuri Käsityökerhossa on ollut v. 1974. Mutta sitten ajattelin, että kun se on ihan vain sileää neuletta, niin tuskin jaksaisin sitä alkaa tekemään. :) Modakin minulle tuli yhden vuoden ajan v. 2007 - sitä ennen olin löytänyt siitä aina joskus jotain kivaa, mutta juuri silloin, kun Moda minulle tuli, ei siinä ollut kertaakaan minulle mitään, ja sen jälkeenkin siinä on ollut vain viime kesänä yksi kiva virkattu toppi+jakku -setti. Tässä tuoreessa lehdessä oli "ihan kiva" se käsittääkseni kannessakin oleva sininen virkattu mekko ja sitten yksi vihreä pitsijakku Mandarin Classicista, mutta sitten tarkemmin katsottuani tuumasin, että saattaisi nekin jäädä lopulta tekemättä. Mutta ehkä joskus vielä lainaan tuon lehden, ja tarkastelen noita malleja uudemman kerran... No sitten Kauneimmat käsityöt -lehdeltä en mitään suuria odottanutkaan, kun en ole varmaan siitä koskaan mitään tehnyt, eli on kyllä kaukana minun tyylistäni ja mieltymyksistäni tuo lehti. Yllättäen tuosta uudesta lehdestä kuitenkin löytyi söpöinen kissa-ristipistomalli, jossa on paljon erilaisia kissoja. :) Pitääkin pistää harkintaan, josko tuon takia jopa ostaisin lehden - en niinkään itselleni haluaisi pistellä kissoja, mutta vaikkapa johonkin vaihtoon tai lahjaksi... Aika moni ristipistelijä nimittäin tykkää kissoista. :) Vinkkinä vaan pisteleville kissojen ystäville, että uusimmassa Kauneimmissa käsitöissä niitä mirrejä olisi. :)


Pitkästä aikaa tuli lainattua käsityökirja! Inspiroiduin kovasti tuosta "Huovuta neulalla" -kirjasta, siinä on paljon kauniita neulahuovutusideoita ja myös tekniikkavinkkejä. Melkein tekisi mieleni alkaa heti kokeilla noita ideoita... :) Villaa kyllä on ihan liiankin kanssa, että siitä ei ainakaan neulahuovuttelut ole kiinni. ;) En vain tiedä, millä ajalla ehtisin vielä huovutellakin, kun on niin kaikkea muutakin tekeillä. Tänäänkin aloittelin yhtä hys-ristipistotyötä, johon olen jo monta päivää sitten ottanut tarvikkeet ja mallin esille, mutta se ensimmäinen pisto oli vielä tekemättä. Että siinäkin riittää jo vähän hommaa. Mutta jos tuo neulahuovutusvimma kovin kasvaa suureksi, niin kai sitä pitää vähän jotain sitten huovuttaa... ;)

Enpä sitten malttanut tänään lepäillä käsitöiden parissa, kun sain inspiraation siivota parvekkeen. :) Nyt kun parvekkeen ovestakin näkee taas läpi, niin oli jotenkin pakko tehdä parvekkeelle jotain. Eihän sille nyt mitään suuria voinut tehdä, muuta kuin lakaista, puistella matto ja pestä parvekkeen tuolit ja pöytä, mutta on se nyt vähän viihtyisämpi mitä ennen. Sitten aloin heti miettiä, että laittaisiko sitä tänä vuonna niitä parvekekukkia... Viimeksi on ollut parveke/ulkokukkia ehkä 6 vuotta sitten, silloinkin varmaan kukkivat sen max. 2 viikkoa, mitä minulla kukat hengissä yleensä selviävät. ;) Olin melkein jo tänään lähdössä ostamaan parvekekukkia + laatikoita/amppeleita niitä varten, mutta järki tuli käteen, enkä ainakaan vielä mennyt mitään ostelemaan. Mietin sitäkin, että kannattaako tuota parveketta ylipäätään kauheasti ulostaa - minusta sisustaminen on sitä, mikä tehdään sisällä, ja jos samaa tehdään ulkona, niin eikö se sitten ole ulostamista? ;) - kun emme ole kauheasti mitään parvekkeella/terassilla/pihalla oleskelevaa sorttia. Yleensä meidän ulkoilumme on sitä, että silloin liikutaan reippaasti ja vaihdetaan maisemaa, ja kun ollaan kotona, niin ollaan sitten sisällä. Lasten kanssakin mieluummin hypätään pyörän selkään ja käydään retkeilemässä/ajelulla/reippailemassa kuin istuskellaan hiekkalaatikolla. Käsitöitäkin teen sisällä mieluummin kuin pihalla tai rannalla, jossa ne vain pölyyntyvät. En ole siksi koskaan kaivannut kauheasti mitään pihaa, eikä ole tullut tuohon parvekkeeseenkaan panostettua. Mutta on siellä nyt kiva käydä kuopusta nukutettua, kun on vähän puhtaampaa, ja kyllä minä äskenkin siellä virkkasin, kun laulelin kuopusta toisille päikkäreilleen. :) Voisihan sinne vaikka jonkun amppelin hommata roikkumaan...

Sellaisia touhuja tänään. Oikeasti nyt pitää kyllä loppupäivä tehdä niitä käsitöitä. :) Saisikohan tänään jopa toteutettua sen eilisiltaisen haaveen siitä yhdistetystä äänikirja&virkkaussessiosta...?

Kivaa tämän päivän iltaa kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)