Tumpelo mikä tumpelo ;)

No niin, nyt tulee sitten se pahantuulinen postaus, millä eilen uhkailin. ;) Saatatte arvata, että joku on taas mennyt kaivamaan ompelukoneen esille... Mikä ihme siinä on, ettei monen kerrankaan jälkeen mene kaaliin, että minä en tule toimeen ompelukoneen kanssa???!!!! Niinpä - toiset ymmärtävät tehdä vain sitä, mitä osaavat; sitten on meitä onnettomia, jotka aina vaan yritämme tehdä, vaikkemme osaakaan...

Kumma juttu, että kun ompelukärpänen puree, niin uskon omien taitojeni olevan paremmat, mitä ne oikeasti ovatkaan. Eilen kyllä sanoin monta kertaa ääneen Sinooperissa, että jos aion kassin ommella, niin siinä saa olla tasan yksi suorakaiteen muotoinen palanen, joka taitetaan keskeltä kahtia, ommellaan sivusaumat ja sit se on siinä. Ja sitten menin keksimään, että jos kuitenkin ompelisin sellaisen kivan kassin kahdesta erilaisesta kankaasta, että sitä raidallista tulisi keskelle ja yksiväristä vihreää reunoihin. Kyllähän minä nyt suoraa saumaa osaan ommella...

Kun sitten tänään aloittelin ompelemista, oli ihan hyvä fiilis, että jes tästä tulee kivaa. Mutta vähitellen fiilis alkoi muuttua, ja sitten tietysti kaikki meni taas kerran ihan vituralleen... Yritin kehitellä jotain sellaista teoriaakin, että kun siinä ompelukoneen ääressä istuu aikasta huonossa asennossa, niin hartiat menevät jumiin, veri lakkaa kulkemasta aivoihin, eivätkä käskyt enää kulje aivoista muualle kehoon. Mutta kyllä täytyy aivot olla jo aika pehmenneet siinä vaiheessa, kun menen ostamaan kangasta ja kuvittelemaan, että osaan siitä muka jotain tehdä... ONNEKSI en sentään alkanut tehdä mitään tilkkukassia, kuten eräät nimeltämainitsemattomat oupsilaiset eilen ehdottelivat - Sinooperissa oli nimittäin tosi hienoja Tilda-tilkkukasseja näytillä, ja melkein jo kuvittelin, että tekisin sellaisen, mutta joku raja sentään. ;)

Ompelukone ei tänään ollut kauhean halukas yhteistyöhön. Lanka tietysti sylttäsi moneenkin otteeseen, neula katkesi kertaalleen, ja jossain vaiheessa kone alkoi leikata kiinni niin, että piti aina koko kone aukaista ja irroitella siitä osia, että sai taas pyörän pyörimään. Sen jälkeen piti langoittaa kone uudelleen, että pääsi taas ompelemaan. Sain ommeltua kaksi tikkiä, kun taas leikkasi kiinni ja sama rumba alusta uudelleen. Sitten taas kahden tikin jälkeen leikkasi kiinni...

Mutta oli kyllä itse ompelijassakin vikaa, eikä vain koneessa. Eilen olin niin innoissani uudesta tulevasta kassistani, että halusin vain päästä nopeasti ompelupuuhiin, joten nakkasin ne kankaat niine hyvineen pesukoneeseen kutistumaan. Kutistumisen lisäksi oli hävinnyt reunoista myös aika lailla leveyttä, koska joku ei sitten ollut ajatellut huolitella niitä reunoja. Olivat ihan rispaantuneet, ja sitä lankamoskaa oli koneessa ja niissä kankaissa ihan kamalasti. Jippii, muistaisinkohan seuraavan kerran huolitella ennen pesua?

Ja sitten se ompeluvaihe. Kun ne Tilda-kankaat oli leikattuna ja pussitettuna valmiisiin 20x140 cm paloihin, niin ajattelin niistä tehdä sen kassin niin, että siinä keskellä menee 20 cm leveä raidallinen pala ja reunoissa yksiväriset 10 cm kaitaleet. Eli se yksivärinen kangas piti halkaista pitkittäin kahtia. No enhän minä sellaiseen mitään saksia tarvi, koska ensinnäkään en omista niin hyviä saksia, että niillä voisi kangasta leikellä, ja toisekseen en osaa leikata suoraan. Joten tein vain päähän pienen viillon ja repäisin sen kankaan kahtia. Eivät vaan olleet siellä Sinooperissa leikanneet sitä suikaletta lankasuoraan... Joten tuloksena oli kaksi suikaletta, jotka olivat toisesta päästään sen 10 cm leveät, ja toisesta päästä toinen suikale oli sitten 3 cm ja toinen 17 cm...


Tähän asti oli fiilis ollut ihan ok, neulan katkeamiset ja langan sylttäämiset olin kuitannut tyyliin "sattuuhan sitä". Mutta kun näin tämän tilanteen, niin johan alkoi lennellä taas monia kotimaisista elokuvistakin tuttuja yksisanaisia repliikkejä - eikä tilannetta yhtään auttanut se, että juuri samalla hetkellä esikoinen huusi toisesta huoneesta, että hän on kaatanut maljakon, jossa on virpomisoksat. Siinä raivotessani ja ärräpäitä täräytellessäni herätin vielä kuopuksenkin päiväuniltaan, eli tilanne vain paheni...

Sitten mukamas kuvittelin, että saisin tämän tehtyä ennen kuin lähden neuletapaamiseen kolmeksi. Ja taustajoukoista kuului koko ajan kommentteja "joko sää kohta lopetat" jne. Tottakai halusin saada ompeluni mahdollisimman pian valmiiksi, koska en voi jättää ompelukonetta levälleen pitkäksi aikaa, eli jos jotain ommellaan, niin se ommellaan yhdellä istumalla ja sitten kerätään äkkiä tavarat pois. Ja toinen aikuinen pitää ompelun aikana huolen siitä, etteivät lapset pyöri jaloissa vaikkapa painamassa poljinta silloin kun sormeni on neulan alla. Siinäkin ehkä syy, miksi noista ompeluista ei tule mitään, kun aina on sellainen kiireen tuntu, että äkkiä pitää surauttaa valmiiksi. Ja nyt tilanne vain paheni. Kassi oli valmiiksi jo pilalla, oli kova kiire, kuopus huusi syliin, minä raivosin, esikoinen ärsytti tahallaan omituisilla höpinöillään, mies nalkutti, ja minä raivosin ja koitin ommella... Enhän minä mitään valmiiksi saanut ennen neuletapaamista, joten puoli kolmelta luovutin, annoin kuopukselle äkkiä sitä syliä ja tissiä, sitten lähdin polkemaan hirveää kyytiä neuletapaamiseen. Meinasin kyllä, että menen bussilla, kun venyi lähtö niin myöhäiseksi, mutta ajattelin purkaa pyöräillessä samalla kaiken raivoni liikuntaan. Ja sen kyllä teinkin: vauhtia oli varmasti enemmän kuin pyöräteiden nopeusrajoitukset sallivat, pyyhälsin hirveää kyytiä kaikkien ohitse, poljin jopa ylämäetkin suurimmalla vaihteella (yleensä pitää pistää niissä mäissä ykkönen silmään...), ja vauhtini ihan hirvitti itseänikin. Matka kaupunkiin kesti 13 minuuttia - yleensä siinä menee 20-25 minuuttia...

No, neuletapaamisessa mieli vähän tai aika paljonkin virkistyi, joten olin valmis palaamaan taisteluuni ompelukoneen kanssa. Sylttäiltiin taas, mutta sain viimein valmiiksi. Eihän tuo täydellinen ole, eikä edes lähelläkään täydellistä, mutta kait siinä voi muutaman kirjan kantaa kirjastosta tai lankakeriä lankakaupasta. ;)


Vaikka sangat kiinnitettyäni huomasin, että päällispuolelle jäi tällainen ruma syltty. En jaksanut alkaa enää korjaamaan, olkoon. Sankojen kiinnitys epäonnistui muutenkin, kun jostain syystä kiinnitin ne ihan reunoihin kiinni sivusaumoihin, joten se kassi näyttää roikotettaessa ihan omituiselta...


... itse en kuitenkaan tajunnut, mitä omituista tässä on, mutta mieheni oli revetä liitoksistaan, kun näki nämä kassin sankojen kiinnitykset. Kun eihän kuulemma kassin sangat voi olla noin! Mies sitten esitteli, miten kassin sangat kuuluvat olla kiinnitettyinä kassin keskelle, jotta kun sankoja levittää, niin kassi avautuu niistä niin, että kassiin voi laittaa tavaraa. Ai? Enpä ole koskaan ajatellut. Minusta kun sangat ovat kassissa vain sitä varten, että sitä voi ylipäätään jostain roikottaa. En ole koskaan edes ajatellut, että sillä olisi joku tarkoitus, että kassissa on nimenomaan kaksi sankaa ja että niiden paikalla olisi jotain merkitystä. Kun sitten katsoin muita tekemiäni kasseja, niin kaikissa muissa on vain YKSI sanka ja sekin kiinnitettynä tälleen kassin sivuun... Tämänkin kohdalla vain ajattelin, että kun ne ovat tuolleen vierekkäin, niin saan ommeltua yhdellä ompeleella kaksi sankaa, ja ne näyttävät tuossa kivemmalta kuin sivussa. Mies on kyllä kulkenut koko illan perässäni esitellen kaikki käteen osuneita pussukoita, roskapusseja yms., että katso nyt, miten niiden sankojen pitää olla. Okei, okei, ymmärrän vähemmästäkin olevani tyhmä...

... vaikka en ole kyllä itseäni koskaan tyhmänä pitänyt, pikemminkin keskivertoa älykkäämpänä tai joskus jopa suorastaan nerona. ;) Mihin ihmeeseen on kadonnut se tyttö, joka sai koulun parhaan oppilaan stipendejä? Mitä merkitystä on puhtaalla kymppirivistöllä todistuksessa, jos ei tiedä, miten kauppakassissa kuuluu olla sangat? Onko tässä kyse samasta asiasta kuin siinä, että osaan soittaa nuoteista, mutten osaa improvisoida; osaan piirtää mallista, mutten omasta päästäni; osaan tehdä käsitöitä ohjeesta, mutten ilman ohjetta. En osaa kiinnittää kassiin sankoja oikealle paikalle, koska kukaan ei ole koskaan kertonut minulle, mikä se oikea paikka on ja miksi.

En aio purkaa tuota, koska ompelin noita sankoja kiinni tuohon varmaan tunnin verran kaikkine sylttyineen. Eipähän tuo väärä sankojen paikka varmaankaan käyttöä haittaa. Ja itse pystyn kyllä myöntämään omat virheeni ja jopa nauramaan niille. Kunhan kukaan muu ei tule niitä osoittelemaan sormella ja muistuttamaan eikä varsinkaan laskemaan niistä leikkiä.


Tässä vähän kuvaa, joka on otettu ilta-auringon paisteessa parvekkeella. Tässä näkee, miten rumasti ja tyhmästi nuo roikottimet tuossa ovat. Ja kyllä muuten silitin kassin silloin jossain vaiheessa ompelua, mutta en jaksanut enää silittää uudestaan - käytössähän se rypistyy kumminkin. ;)


Tässä näkyy sitten se puoli, jossa on nuo yksiväriset kaitaleet "vähän" erilevyiset... Myös kuvaajan jalka halusi kuvaan. ;)


Toinen puoli on ihan ok, paitsi että siihen tuli tietysti justiin se ryppy toisen sangan kohdalle. Pahoittelen rumia kuvaustaustoja, en viitsinyt alkaa siivota parveketta. ;) Jossa siis otin kuvat ihan vain siksi, että tuo väri näkyy oikein.

Tilda-kangaskassi
Tehty: 5.4.2009
Malli: Piti olla omasta päästä, mutta taisi tulla enemmänkin peräpäästä... ;)
Kangas: Tilda lime-valkoraita ja yksivärinen lime; vuorikankaana vauvan lakanasta revitty kaitale (meillä on vauvan lakanoita ihan liikaakin, joten kyllä niistä yksi jouti vuorikankaaksi ;) )
Koko: n. 30x50 cm
Muuta: Pieleen meni, mutta menköön, kyllä tätä kait käyttää voi.

Että sellainen tällä kertaa. Tämän kanssa mennään tietysti Project Spectrumiin, kun tämä on tällainen limenvihreä. :)

Kaiken tämän jälkeen päätin ommella vielä jotain muutakin. Ja oikeastaan huomasin, etten ole aina ollut niin tumpelo ompelussa, koska olenhan ommellut muun muassa kymmeniä kestovaippoja - tosin suoraan ohjeesta; omasta päästä tehtynä ei niistäkään tullut mitään. Ja sitten olen ommellut yhden parisängyn tilkkupeiton, vaikka siinäkin ensimmäinen versio meni roskiin, kun en jaksanut olla ihan niin sentintarkka, onko ne kappaleet nyt ihan justiinsa. No, sellaisella simppelillä mallilla se sängynpeitto kuitenkin auttavasti onnistui.

Mutta nyt sille peitolle on käynyt vähän köpelösti:


Tämän päällä on riehuttu ja hypitty, ja niin on vain alkaneet tilkut revetä irti. Olen kovasti harkinnut uuden päiväpeiton (ja samalla uusien makkarin verhojen) hankkimista, mutta valmiit päiväpeitot ja tikkikankaat ovat niin ankean värisiä, että mieluista ei saa kuin itse tekemällä. No, on tämäkin aika ankea, kun siinä on tuota tummahkoa sinistä, mutta parempi se kuin joku neutraali beige tai valkoinen tai synkkä tummanpunainen tms. Mutta siis ei onnistu kyllä enää uuden tilkkupeiton tekeminen! Tätä tehtiin silloin, kun ei ollut vielä lapsia talossa, ja ompelukset saattoi levittää pitemmäksikin aikaa. Itse asiassa tämän tekele oli kaksi kuukautta levällään meidän makkarissa, jossa siihen aikaan ompelin.

Joten koska uutta peitettä en nähtävästi saa hankittua tai ommeltua, niin piti yrittää korjata vanhaa, ennen kuin repeää vieläkin pahemmin.


Vaikka aika pahassa kunnossa osa näistä tilkuista jo oli... Tietysti ne keskellä olevat, koska eihän reunojen päällä ole hypitty, ja siellä on jälki edelleen kuin uutena.

Tavoitteenani ei ollut tehdä tästä mitään kauhean siistiä, eikä tällaisista riekaleista nyt kummoista saakaan, kunhan nyt vain saisin ne riekaleet ommeltua jotenkin kiinni, etteivät ainakaan enempää repeä. No, kun peitteellä on kokoa se 240x240, ja työpöydällä tilaa tasan sen verran, että ompelukone siihen juuri ja juuri pöydänkulmalle mahtuu kaikkien muiden romppeitten sekaan, niin menihän se tämäkin melkoiseksi taisteluksi... en jaksa enää yksityiskohdilla vaivata. ;)


Mutta onpahan nyt mukamas jotain yritetty... Toivottavasti tällä pärjää taas vähän aikaa, ettei tarvi sitä uutta alkaa miettiä.

Jokohan tämän jälkeen ymmärtäisin pitää sen koneen kaapissa? Jos alan jossain vaiheessa puhua ompelemisesta, niin palauttakaa minut äkkiä maanpinnalle! ;)

Tumpelo lopettaa raportoinnin tähän. :)