Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

maanantaina, huhtikuuta 13, 2009

Pääsiäispupun aikaansaannoksia

Pääsiäispupu on nyt ahkeroinut täällä meillä pari päivää, ja kyllä se jo näkyy. Valitettavasti pupu ei antanut tuotoksilleen kuvauslupaa, joten kuvia ei tule tällä kertaa - sanallista selostusta kyllä. ;)

Sukkaan pupu ei ole ainakaan vielä koskenut, vaikka eilispäivän kuva antoi siihen kovasti viitteitä. Pupun mielestä sukalla ei kuitenkaan ole mikään kiire, joten hän on ahkeroinut enemmän muiden käsitöiden parissa.

Eräällä ristipistolahjalla alkaa kohta olla ihan hirveä kiire, joten sitä pupu oli ahkeroinut täällä viime yönä, koska aamulla löysin sen työn varsin mukavastikin edistyneenä. Myös tässä tänään iltapäivästä ja alkuillasta pupulla on ristipistoneula suihkinut, eikä hän ole millään malttanut laskea työtä käpälistään. Taitaa kuitenkin jättää viimeistelyn riemut minulle... ;) Pupu sanoi, ettei tuosta työstä saa täällä enempää kertoa tässä vaiheessa, koska se on kuulemma tosi salainen työ. ;)

No sitten pupu on virkannut tosi reippaasti tunikaa eteenpäin. Pupun laskelmien mukaan tunikasta on nyt valmiina noin 86,25%, jos noudatetaan tarkasti ohjetta. Mutta pupu kehtasi lausua ääneen epäilyksensä, että rouva on syönyt liikaa pashaa, ja että kädentie tulee olemaan tämän ansiosta mahdollisesti vähän ahtaan puoleinen, joten pupu ehdotti pieniä muutoksia malliin. Kuitenkin tuon lopullisen koon näkee vasta sitten, kun työ on valmis ja silitetty, joten varmaankin ne viimeisten palasten virkkuu ja yhdistäminen pitää suunnitella sillä tavalla, että jos ongelmaa tulee, niin voi näppärästi pari palasta purkaa ja siirtyä suunnitelmaan B, jonka pupu siis laati tässä pääsiäisen aikana. Katsotaan miten käy... :)

Harmi, ettei pääsiäinen kestä tämän pidempään. Saisikohan tuon pääsiäispupun kuitenkin pidettyä vähän kauemmin vierailemassa, sillä niin ahkera se on noita käsitöitä tekemään. :)

Mukavaa paluuta arkeen itse kellekin! :) Huomenna pitääkin sitten oikein terästäytyä ja ajatella, että on tiistai, vaikka aivan varmasti erehtyy monta kertaa luulemaan maanantaiksi. Ihan niin kuin tämäkin päivä tuntuu aina vaan sunnuntailta... :)

5 kommenttia:

  1. Se olikin mukava pupu, kun niin autteli.
    Kyllä varmaan tällä viikolla päivät on sekaisin useammallakin inmisellä.

    VastaaPoista
  2. Ootko ny ihan varma, ett pupu on pysyny kotosalla koko päivän? Mun tunika nimittäin valmistu tänään. Yes, hieno tuli, vaikka ite sanonki.

    VastaaPoista
  3. Meilläkin olis pupulle ollu hommia vaikka sainkin yli 1200 pistoa HAEDin mallia pisteltyä. :) Tänään on kyllä tosi vahvasti maanantaifiilis, pitää koko ajan muistutella että mikä päivä on. Mutta toisaalta perjantaikin tulee sit ihan yllättäin. :)

    VastaaPoista
  4. Lämpimästi samaa mieltä painetuista ristipistotöistä! Miksi ihmeessä ne ruksit pitää yleensä siihen painaa? Olisi sitten edes laitettu, kuten kanavatöissä, eli koko pinta värilliseksi. Itseasiassa tunsin itseni ihan imbesilliksi, kun pistelin ruksien päälle sinne tänne ja ristiin rastiin... Vaan kun tein joskus pyhän (?) päätöksen, että käytän itse kaikki vaihdoissa saamani jutut, enkä lähde niitä lahjoittelemaan eteenpäin... Enkä tiedä, kenelle tuommoisen valmiiksipainetun pistelyn edes antaisi. Aloittelijalle se kai on tarkoitettu, mutta antaa minun mielestäni turhan kinkkisen kuvan pistelyhommista.

    VastaaPoista
  5. Kylläpä pupu on ollut ahkeralla tuulella. :)

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)