Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

maanantaina, maaliskuuta 02, 2009

Fifi III

Tänään olenkin vääntänyt ahkerasti näitä blogitekstejä. Lupaan, ettei tule tavaksi. ;) Mutta olen kyllä huomannut, että välillä menee monta päivää, ettei ole mitään asiaa blogiin, tai pitää melkein tikusta vääntää jotain kirjoitettavaa, ja sitten on näitä päiviä, jolloin sitä asiaa riittää.

No nyt on sitten valmista neuletta esiteltävänä. :) Tiedän juu, että vielä muutama tunti sitten oli monta silmukkaa pääteltävänä, ja nyt on jo valmiita huivikuvia. Se selittyy ihan sillä yksinkertaisella asialla, että meikäläisellähän ei ole tapana mitään pingoitella. ;) Pingotan kyllä monessa muussa asiassa, mutta en neuleita. :D Ensinnäkään meillä ei ole sellaista paikkaa, mihin voisin turvallisesti neuleet pingoittaa ilman, että lapset pääsevät niihin käsiksi, ja johon voisin ne jättää useammaksi tunniksi kuivumaan. Toisekseen olen liian laiska ähertämään nuppineulojen kanssa. Ennen lasten syntymää kyllä vielä harrastelin pingottamistakin, mutta nykyään otan ihan vain sumutuspullon ja silitysraudan käteen ja viimeistelen neuleet höyryttämällä. Tykkään, että siitä tulee jopa parempi lopputulos kuin pingoittamalla, ja ainakin tällaiselle malttamattomalle viimeistelijälle nopeasti valmiiksi saaminen passaa vallan hyvin. :)

Tämäkin siis viimeisteltiin tänään pikaisesti höyryttämällä.




Fifi III
Tehty ajalla: 21.1.-2.3.2009
Malli: Fifi III Ullasta 03/06
Suunnittelija: Sari Åström
Lanka: Sisu Glitter turkoosi (7033)
Langankulutus: 242 g
Puikot: 3,5 mm pyöröt (80 cm)
Koko: Leveys n. 2 m, korkeus niskasta kolmion kärkeen n. 95 cm
Muuta: Tämä oli tauolla helmikuun ajan. Ihan ok huivi tästä tuli ja lanka riitti melko tarkasti.

Tosiaankin, aloitin tämän tekemisen tammikuun puolella ja jätin kesken hamsterikuun ajaksi. Paljon tästä ei kuitenkaan jäänyt tekemättä, ainoastaan noin 20 kerrosta, mikä kuitenkin käytännössä tarkoitti noin 50 grammaa lankaa eli viidesosaa koko huivin painosta; reunakuvioon (14 krs) meni noin kerä lankaa! Ja aika tarkasti osasin arvioida varatun langan riittävyyden, sillä viidestä kerästä jäi jäljelle vain 8 gramman nöttönen. :) Siitä ei yksistään saa paljon mitään aikaan, joten laitan jemmaan ja käytän joskus vaikka jonkun sukan raidaksi.

Kokoahan tällä huivilla riittää, kuten noista "teknisistä tiedoista" voipi lukea. Mutta tykkään isoista huiveista, joten sikälikin olen tähän oikein tyytyväinen. Ei mulla oikein tästä muuta sanomista ole. Ei nyt mikään lempparineule ollut, mutta ei jäänyt mitään kaunojakaan tätä kohtaan. ;)

Jaahas, mitäs sitä sitten alkaisi tekemään...? ;)

7 kommenttia:

  1. "Tänään olenkin vääntänyt ahkerasti näitä blogitekstejä. Lupaan, ettei tule tavaksi..."

    Ah, rakastan blogeja jonne tulee usein tekstiä. ((: Oikeastaan tämä on ensimmäinen blogi jonka kautta eksyin käsityöblogimaailmaan. ;>

    Kröhööm.. valitettavasti olen ihan koukussa juuri tähän blogiin, monta kertaa käväisen päivässä katsomassa jos merkintöjä olisi tullut. Olen mielipuoli, tiedän.

    Ja erittäin hieno huivi, langasta pidän, harkitsenkin sitä tilaamista. (:

    VastaaPoista
  2. Huivi on kaunis!!

    Minäkään en pidä tuosta neuleiden pingottamisesta, joten kastelen vain niitä ja virittelen sitten johonkin "nätisti"! Välillä jaksan höyrytellä, välillä en. Nytkin käytin pojan kaulaliinan pikaisesti hajuttomassa huuhteluaineliuoksessa ja jätin kuivumaan silityslaudalle!

    Mutta sitten muissa asioissa tuleekin pingotettua liiankin kanssa :-)

    VastaaPoista
  3. Upea huivi kertakaikkiaan!!!

    VastaaPoista
  4. Kaunis ja keväinen huivi! Et sattuisi tietämään onko Oulussa missään tuo Sandnesin Lanett -lanka tarjouksessa? Normaali hinta pyörii ilmeisesti 4 euron kieppeillä. Olen aloittamassa pian vauvan neulesettiä...

    VastaaPoista
  5. Onnittelut upean huivin valmistumisesta! Kiva kuulla, että pingottaminen ei ole ihan kaikkien juttu (ei ole minunkaan :-) Ja kiitti Anna-linkistä :-)

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)