Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntaina, joulukuuta 31, 2017

Käsityövuosi 2017

Vaikka blogin päivittäminen onkin loppunut, kirjaan tänne vuosittaisen käsityökatsaukseni. Täältä näitä on kuitenkin helpompi tarkastella myöhemmin kuin esimerkiksi podcast-videoista, Facebookista tai Instagramista, jotka ovat kuitenkin nyt ne kanavat, minne käsitöitäni päivitän. Jos siis olet kiinnostunut näkemään esimerkiksi kuvia näiden tilastojeni rinnalla, niin kurkkaa noita linkkejä! :) Tai voit myös vilkaista valmistuneet käsityöt diaesityksenä tältä videolta:





Käsityövuoden 2017 hupaisia numerotilastoja

Vuonna 2017 käsitöitä valmistui yhteensä 50 kappaletta! Vertailun vuoksi: Vuonna 2016 tein 42 käsityötä, vuonna 2015 80, vuonna 2014 115, vuonna 2013 173 ja vuonna 2012 peräti 230. Vuosittainen laskusuunta on kääntynyt hieman noususuuntaan kappalemäärältään, kuten myös grammamäärältään.


Näistä käsitöistä valmistui:

  • Neuloen 22 kpl (edellisvuonna 23)
  • Virkaten 13 kpl (edellisvuonna 8)
  • Sekä neulomista että virkkaamista sisältäviä käsitöitä 6 kpl (edellisvuonna 5) 
  • Neuloen ja huovuttaen 1 kpl (edellisvuonna ei lainkaan)
  • Ristipistellen 7 kpl (edellisvuonna 4)
    • Joista ristipistojen lisäksi sisälsi ompelua 1 kpl
  • Ommellen 1 kpl (edellisvuonna 2)

Näitä erilaisia tekniikoita hyödyntäen sain aikaiseksi:


  • Puseroita, toppeja, jakkuja, liivejä yms. 3 kpl (edellisvuonna 1)
  • Päähineitä 2 kpl (edellisvuonna 2) 
  • Sukkia, tossuja, säärystimiä yms. 13 kpl (edellisvuonna 12)
  • Lapasia ja kämmekkäitä 5 kpl (edellisvuonna 1) 
  • Mekkoja ja hameita 3 kpl (edellisvuonna 1) 
  • Sisustukseen liittyvää 11 kpl (edellisvuonna 12) 
  • Ponchoja, huiveja ja kaulureita 2 kpl (edellisvuonna 2) 
  • Housuja 1 kpl (edellisvuonna ei lainkaan) 
  • Muuta 10 kpl (edellisvuonna 15; lisäksi edellisvuonna valmistunut etiopianuttuja 5, vauvaneuleita 1 ja kortteja 2 kpl)

Käsitöille on aina olemassa jokin kohde, ja tänä vuonna ne kohteet ovat olleet seuraavanlaisia:


  • Itselle tai omaan perheeseen 29 kpl (edellisvuonna 15)
  • Hyväntekeväisyyteen 0 kpl (edellisvuonna 9)
  • Lahjaksi 21 kpl (edellisvuonna 18)

Kommentti: Hyväntekeväisyyteen ei ole nyt ehtinyt neuloa, mutta vuonna 2018 tilanne muuttuu, kun emännöin koko vuoden kestävää hyväntekeväisyystempausta Koko Vuosi Hyvää Tehden 2018 (KVHT2018). Lisätietoa tulee Ravelry-ryhmääni. Osittain tämän vuoksi olen vähän säästellytkin hyväntekeväisyyskäsitöiden tekoa niin, että aloitan vuoden vaihtuessa niiden kimpussa hääräämisen. :)


Mitä lankavarastolle tapahtui vuonna 2017

  • Vuoden alussa 1.1.2017 lankavarastoni painoi 3257 g.
  • Lankaa kului vuoden aikana 9866 g (5187 g enemmän kuin v. 2016).
  • Eniten kului lankaa toukokuussa (2710 g); yli kilon pääsin joulukuussa (1443 g) ja maaliskuussa (1085 g). Yli puolen kilon mentiin tammikuussa (981 g), elokuussa (882 g), helmikuussa (806 g), huhtikuussa (701 g) ja kesäkuussa (528 g). 
  • Heikoin langankulutuskuukausi oli lokakuu (0 g). Loppuvuodesta lankaa kului muutenkin aika vähäisesti: marraskuu (416 g), heinäkuu (188 g) ja syyskuu (126 g).
  • Keskimääräinen langankulutus oli noin 820 g kuukaudessa. Edellisvuonna kulutin keskimäärin 390 g lankaa kuukaudessa, eli nousua on tapahtunut tällä kertaa.
  • Koska lankaa ei ollut kovin paljon alkuvuodesta, on ostoksia täytynyt tehdä, ja olen myös ottanut vastaan lankaa, kun sellaista on minulle ilmaiseksi tarjottu. Lankavarastoon tuli vuoden aikana 20350 g lankaa. Edellisvuonna lankaa tuli noin 5,5 kg.
  • Lankavarasto kasvoi vuoden aikana 10484 grammalla.
  • Lankavarastoni painaa 31.12.2017 13741 grammaa.


Suunnitelmien toteutuminen

Vuoden alussa listasin haaveitani neuleista, jotka olin ajatellut toteuttaa. No, osan olen toteuttanut, osaa en, vaikka langat niihin on hankittuina. Ensi vuodelle en siis tee uusia suunnitelmia, kun vanhatkin on vielä tekemättä. :)



Blogitilastot

Tänä vuonna lopetin blogini aktiivisen päivittämisen. Sen sijaan olen tehnyt podcast-jaksoja nyt yhteensä 29 kappaletta + joulukalenterijakson, joista kaksi vuoden 2016 puolella (ensimmäinen jakso 14.12.2016) ja loput tänä vuonna. Toivottavasti olette löytäneet niitten pariin! :)



Mitä muuta tapahtui vuonna 2017?

Blogi ei ole päivittynyt, mutta jos olette videoitani seurannut, niin tiedättekin: asun nykyään saaressa keskellä metsää, uuden työpaikkani vieressä. :) Pari vuotta sitten alkanut elämänmuutos on siis vain jatkunut. Jospa tämä nyt jo hiukan asettuisi. Täältä on löytynyt myös aktiivisesti kokoontuva käsityöporukka, osa kulkee siinä mantereen puoleltakin. :)

Hyvää käsityövuotta 2018 teille kaikille!


2 kommenttia:

  1. Vuoden kässäkoonti oli kivassa muodossa. :)
    Idearikasta uutta vuotta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälleenhän mää oon ne ruukannut aina listata joka vuosi. Ehkä helpointa verrata edellisvuoteen, kun on jotenkin koottuna.

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)