Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

lauantaina, heinäkuuta 26, 2014

Novita Syksy 2014

Hartain toiveeni on kuultu ja syksy on viimein saapunut! :) Sillä onhan varma merkki syksyn tulosta, kun syksyiset lehdet alkavat putoilla - vaikka putoaisivat postiluukusta. ;) Mikäpäs muukaan se syksyinen lehti olisi kuin uusin Novita!


Uuden neulelehden saapuminen herättää taas monenlaisia ajatuksia siitä, mitä varten ja millaisia käsitöitä haluan tehdä. Olen viimeaikoina halunnut ihan tietoisesti vähentää neulomista ja virkkaamista, osittain heikentyneen terveyteni vuoksi, mutta ennen kaikkea siksi, ettei niitä valmiita vaatteita tai muitakaan tekstiilejä voi ihan rajattomasti kaappiinsa sulloa. Haluan jatkossa miettiä paljon tarkemmin, mitkä käsityöt oikeasti ansaitsevat päästä puikoilleni tai koukulleni. En halua enää tehdä jotain käsityötä pelkän mieliteon vuoksi, vaan ennemminkin valmiin käsityön tarpeellisuutta ajatellen. Ihannetapauksessahan tarve ja mielihalut kulkevat käsi kädessä! Olkoonkin sitten seurauksena, että teen käsitöitä entistä vähemmän. Toki aion tehdä nykyisin omistamistani langoista ne neuleet, jotka olen niistä suunnitellutkin tekeväni, vaikka ne menisivätkin enemmän siihen mieliteko- kuin tarvekategoriaan. Lankaahan minulla on tällä hetkellä niin paljon, että niiden parissa riittää puuhaa varmasti yli vuodeksi, vaikken kävisi tänä aikana lainkaan lankaostoksilla. Jo pelkästään siitäkin syystä haluan rajoittaa uusien neulemallien etsiskelyä, koska se yleensä tarkoittaa myös uusien lankojen ostamista.

Lankaostokset eivät minua tällä hetkellä muutenkaan houkuta - ainakaan Novitan lankojen suhteen - koska tälläkään kertaa en löydä syksyn/talven värikartasta itseäni miellyttäviä värejä. Sinänsä hassua, että rakastan syksyä ja talvea, enkä pidä keväästä ja kesästä lainkaan, kun taas kevään ja kesän värikartta on pullollaan "minun värejäni", mutta syksyn ja talven värikartta ei minua pue. Kukahan pölvästi senkin on keksinyt, että kirkkaisiin ja pastellisiin väreihin saa pukeutua vain keväällä ja kesällä, ja syksy ja talvi (ne iloisimmat vuodenajat!) pitäisi sitten kulkea murretuissa ja synkissä väreissä? Minä ainakin kuljen mieliväreissäni ympäri vuoden! :)

Näiden lehtikatsausten yhteydessä lähes toistuvasti kerron nämä samat asiat niin väreistä kuin muistakin periaatteista, mitkä vaikuttavat siihen, mitkä mallit lopulta puikoilleni päätyvät. Siitä huolimatta huomaan lehtikatsausten kommenteista, että ihmiset ymmärtävät sanomani ihan väärin. Jos totean, että lehti on pullollaan aivan ihania malleja, joku kommentoi, että "sinut tuntien ei mene hetkeäkään, kun olet nuo kaikki jo tehnyt" (kommentoija ei siinä tapauksessa todellakaan tunne minua!). Tai jos mainitsen, että lehdessä on ihania malleja, mutta todennäköisesti en näistä mitään toteuta ainakaan lähiaikoina, niin varmasti tulee ainakin yksi kommentti, että "minullekin lehti oli pettymys" (siis hei, miten minä voisin olla pettynyt lehteen, jossa on ihania malleja?). Siksi siis täytynee toistaa aina vaan uudelleen, ettei mallin ihanuus vielä riitä siihen, että se päätyisi toteutettavaksi, vaan kyllä siihen vaikuttaa niin paljon muutkin asiat: kyseisen neuleen tarve, lanka ja sen värivalikoima, langan hinta ja saatavuus lähikaupasta, oma terveys, to do -listan pituus suhteessa odotettavissa olevaan elinikään, oma ja maailman taloudellinen tilanne, ekologiset, eettiset ja moraaliset kysymykset... listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Blogiini varmasti eksyy jatkuvasti uusiakin lukijoita, jotka eivät ole vanhoja maailmanparantamispohdintojani lukeneet, vaikka enpä minä edes ole niin syvällisesti kaikkia tuntojani täällä tilittänyt, vaan melkoiseksi pintaraapaisuksi olen ihan tietoisestikin halunnut blogitekstini jättää. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö pohtisi asioita omassa mielessäni syvällisemmin.

On varmasti niitäkin käsityöharrastajia, jotka uuden ihanan mallin nähdessään laittavat sen heti puikoille, koska heiltä sattumoisin löytyy valtavasta lankavarastostaan juuri siihen sopivaa lankaakin. Jos toimisin samoin, en saisi koskaan varmasti mitään käsityötä valmiiksi - siitähän tulisi hirveä stressi, jos olisi kerralla useampi kuin yksi käsityö kesken, ja silti pitäisi uutta olla aloittamassa! ;) Minun tapani tutustua uusiin käsityömalleihin on siis se, että selailen malleja ihaillen ja huokaillen, teen listaa kiinnostavista neuleista, pohdin niiden toteuttamisen järkevyyttä kaikilta mahdollisilta kanteilta - ja jos kaiken tämän jälkeen jokin neulemalli ei jätä minua rauhaan päivällä eikä yöllä, se on ansainnut paikkansa päätyä tehtäväksi. :)

Tämän kaiken ehdin mielessäni pohtia ja tekstiksikin hahmotella jo ennen kuin olin koko uutta Novita-lehteä avannut. Ajatukset eivät ole siis lehden herättämiä, vaikka toki tieto uuden lehden saapumisesta niihin vaikuttikin. Mainittakoon, että Novita kyllä saapui meille jo eilen aamusta, mutta sain aikaiseksi avata sen vasta myöhään illalla, joten päivän muiden touhujen parissa oli aikaa ajatella ja henkisesti valmistua uusien, ihanien mallien vastaanottamiseen... ;)

***

Tällä kertaa päätin tehdä malleista oman Top10 -listani, jottei ihan kaikkia malleja tarvitse esitellä. Jos omaa lehteä ei tule, mallithan pääsee katsomaan tästä linkistä (linkki toimii todennäköisesti vain seuraavan lehden ilmestymiseen asti eli 17.10.2014). Tässä siis minun kymmenen suosikkiani käänteisessä järjestyksessä:

Sijat 6-10:

Kuvat: Novita

(kuvat näkee suurempana klikkaamalla!)

Sijoille 6-10 pääsevät viisi kirjoneulesuosikkiani. Todennäköisimmin näistä puikolleni voisivat päätyä malli 20 kirjoneulesukat, vaikka minulla itselläni ei totisesti ole tarvetta enää uusille villasukille. Mutta vaikka lahjaksi jollekulle. Malli 56 kirjoneulehame puolestaan viehättää minua ulkonäkönsä puolesta eniten, se tuo mieleeni jollakin tavalla kansallispuvun. Malli 22 kirjoneulepipo ja -lapaset pääsevät listalleni ihan siksi, että pipoja ja lapasiahan tarvitsee aina. Täytyy pitää tuo malli mielessäni seuraavan kerran, kun uusia asustemalleja olen haeskelemassa - toki tekisin nuo varmasti ihan omilla väreilläni. Malli 51 kirjoneuletakki on isojen tyttöjen kokoa, enkä sen vuoksi olisi sitä itselleni tekemässä, mutta tykkäsin kovasti muuten tuosta kirjoneuleesta ja sen sijoittelusta neuleessa. Lehdessä on kuva neuleen takaosasta, isoin ja kaunein kirjoneuleosuus sijoittuu neuletakin selkään, mutta harmillisesti tuo netistä kaapattu kuva on vain edestäpäin, eikä neule pääse tuossa kuvassa oikeuksiinsa. Malli 57 kirjoneulepuserosta voisin napata lähinnä idean, tässä toimii kivasti kirjavan ja yksivärisen langan yhdistäminen kirjoneuleeseen.

Sijat 4-5:

Kuvat: Novita

Sijat 4-5 jaan raitaneuleiden kesken. Näissä molemmissa on tosi ihanasti hyödynnetty valmiiksi raidoitettuja lankoja, joita tuntuu aina vain tulevan markkinoille lisää erilaisia ja eri väriyhdistelmissä. Huono puoli näissä malleissa on se, että ne eivät välttämättä toimi muilla väriyhdistelmillä, saati sitten, kun tuo raitavillitys jossain vaiheessa menee pois muodista, eikä näitä lankoja enää ole saatavilla.

Malli 60 raitaneulejakku on hyvä esimerkki siitä, kuinka samaan neuleeseen on yhdistetty 7 veljestä Raita -lankaa ja Nalle Taika -lankaa - toinen raidoittuvaa, toinen pätkävärjättyä, ja kun molemmissa langoissa on samat sävyt, niin tokihan ne toimivat yhdessä. Mutta jos haluaakin tehdä muilla kuin ohjeen väreillä, löytyykö enää molemmista langoista toisiinsa sopivia värejä? Värikartasta katsoin, että nykyisessä värikartassa on ehkä kolme muuta väriä, joista löytyy saman värimaailman lanka sekä 7 veljeksessä että Nallessa, mutta en ole niitä livenä nähnyt, jotta olisin voinut tarkemmin vertailla, eikä niistäkään ole mikään oma suosikkini.

Malli 61 raitapuseron ihanasti levenevä helma hurmasi minut, samoin pääntien malli on minun mieleeni. Tykkään myös tuosta, kuinka itsestään raidoittuva lanka raidoittuukin hauskan epätasaisesti, ja reunusten kontrastiväri on tosi kiva yksityiskohta. Neulehan on periaatteessa tosi yksinkertainen, mutta pienet jutut tekevät siitä ihan omanlaisensa.

Näiden molempien raitaneuleiden kohdalla mietin, että voisin nämä toteuttaa, mikäli sopivan väristä raitalankaa kävelee vastaan - tai jos päätän värjätä raitalankaa itse!

Sija 3:

Kuva: Novita
Pronssimitalin tästä lehdestä minulta saa tämä ihana malli 2 palmikkopusero! Se ansaitsee päästä mitalisijoille jo ihan vain siksi, että se on valmistettu 100% suomalaisesta villasta. Novitan villathan ovat jo vuosia tulleet ulkomailta, mutta nyt viimein he ovat saaneet markkinoille täysin kotimaisen villalangan nimeltään Suomivilla. Tämän langan värit ovat täysin luonnollisia, siis värjäämättömiä, mikä tietysti nostaa langan ekologisuusarvoa. Itse en niinkään näistä "lampaanvärisistä" langoista tykkää, mutta luonnonvalkoisesta voisin hyvin tämän palmikkopuseron itselleni toteuttaa. Ja ainahan tuota lankaa voi myös itse värjätä. Melkein tekisi jo mieleni käydä hamstraamassa luonnonvalkoista Suomivillaa koko loppuelämäni värjäystarpeiksi... no, ei nyt sentään. ;)

Sija 2:

Kuva: Novita
Hopeasijalle pääsee myöskin 100% villaa oleva malli 46 kohoneulejakku, lankana uutuuslanka Joki. Tästä langasta löytyy sekä liukuvärjättyjä että yksivärisiä lankoja. Tykkään tämän jakun klassisesta ilmeestä ja myös siitä, kuinka nuo värit liukuvat kauniisti (varmaankin siitä syystä sitä kutsutaan liukuvärjätyksi... ;) ). Joki-langan värikartasta ei tällä hetkellä löydy minun värejäni, mutta sielläkin on se luonnonvalkoinen, joten kuulenko kenties värjäyspatojen kuiskuttelua? ;)

Sija 1:

Kuva: Novita
Suosikikseni nimeän sen neuleen, jonka kuva syöpyi vahvimmin verkkokalvoilleni lehden selailun jälkeenkin. Malli 59 intasianeuleessa on vain sitä jotain - kenties värikkyys tai houkutus tehdä pitkästä aikaa intarsiaa. Ensimmäisen intarsianeuleenihan tein yläasteikäisenä ihan omasta päästäni ilman, että tiesin tekniikkaa kutsuttavan intarsiaksi, saati että kuinka se tehdään. Piirsin vain paperille tuollaisia vinoja kuvioita, sitten neuloessa hoksasin, että langat kenties täytyy kietoa toistensa ympärille, jollei halua neuleeseen halkiota. :) Mutta ei se neule ollut läheskään näin hieno. Tässä on hauskasti tuota raitalankaa hihoissa ja noissa kuvioissa, mutta lisäksi myös yksivärisiä lankoja. Tietäisin jo, minkä 7 veljestä Raita -langan valitsisin tähän neuleeseen, mutten tiedä, löytäisinkö siihen yhteensopivia yksivärisiä lankoja. Jos löytäisin, tämä olisi erittäin suuressa vaarassa päätyä puikoilleni - kiikuttuaan ensin to do -listalla ainakin vuoden verran. ;)

Näin on tämäkin lehti katsastettu, ja luullakseni suuntaan samantien kurkkaamaan noita uutuuslankoja Tokmannin hyllyille - en muuten, mutta kuopus haluaisi lähteä käymään leluhyllyillä... ;)

Hikistä viikonlopun jatkoa kaikille! :)

12 kommenttia:

  1. Ehdin jo vähän odotellakin lehtikatsaustasi ja tulihan se sieltä :) Itse en kyllä oikein löytänyt mitään toteutettavaa ko. lehdestä, mutta yleensä palaankin lehtiin vasta muutaman vuoden päästä hakiessani malleja johonkin tiettyyn neuleeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla sama juttu, että laitan joitakin kiinnostavia malleja muistiin toteutettavaksi myöhemmin, jos ne vielä siinä vaiheessa houkuttavat. Tai sitten jos tarvitsen jotain tietynlaista neuletta, niin käytän Novitan neuleohjehakua, josta yleensä löydänkin haluamani, ohje on kätevästi omassa lehtihyllyssäni. Olen miettinyt Novita-lehden tilauksen lopettamistakin, mutta sitten en voisi hyödyntää tuota neuleohjehakua ainakaan uusimpien lehtien osalta. Ja toisaalta joka lehdestä aina löytyy jotain toteutettavaa. Nyt kyllä olen melko vahvasti kallistumassa tuon suosikkineuleeni toteuttamisen puoleen...

      Juu, lehtikatsausta piti vähän odottaa, kun en ehtinyt lehteä edes selata ennen kuin myöhään illalla. :) Ja muutenkin on parempi nukkua yön yli, ennen kuin sanoo yhtään mitään.

      Poista
  2. Odotan mielenkiinnolla jos toteutat vaikka sen ykkössuosikkisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo ykkössuosikki on nyt hyvin vahvasti menossa puikoille, löysin nimittäin poistotuotteista väriä, jota siihen haluaisin... en vielä tosin ostanut, kun en ollut katsonut kotona langanmenekkiä. Mutta pitäisi varmaan sitten pian langat ostaa, jos niistä väreistä sen haluan - eri asia sitten, mille syksylle se ehtii päästä puikoille. ;) Toisen yön yli nukkumisen jälkeen nuo sijalla 4-5 olevat ovat menneet melkeinpä sijojen 2-3 ohi, nekin ovat alkaneet houkutella.

      Poista
  3. Kiva nähdä taas pikainen katsaus uusiin malleihin.
    Itse kiinnitin huomiota tuohon myssyyn, olisiko tuo malli taas tulossa muotiin. Tuo voisi olla meidän nuorimmaiselle sopiva myssy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikakatsaushan tämä oli ja vain muutamaan valikoituun malliin. Tuon mallisen myssyn tein v. 2006, tosin ohje oli silloin 90-luvun lehdestä.

      Poista
  4. Ykköstä, nelosta, kaarrokepuseroa ja tietysti sukkia sekä lapasia katselin. En huomannut olikos tuon lakin ohje siinä, täytyykin tarkistaa kun jäi mielikuva että lapasten ohje olis vain ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sinullekin on löytynyt mieluisia malleja! Kyllä siellä tosiaan se piponkin ohje oli, siinä aukeamalla vaan, missä oli niitä asusteita, ei sitä pipoa jostain syystä mainittu.

      Poista
  5. Empä löytänyt miäkään oikein mitään,... en oo nimittäin nähny vielä koko lehteä. ;) , Vitsi, vitsi. Vaan se ei oo vitsi, että en oo nähny.
    Taidat olla sukua Havukka-ahon ajattelijalle. :) Voi kun koko maailma osais aatella ees vähän sinne päin tossa ekologisuudessa. On niin paljo ihan täydellisiä turhakkeita, joilla kukaan ei tee mitään. Se ohjelma mikä tuli telkusta kerran, Tavarataivas, oli oikeestaan aika mielenkiintonen. Tuskin kukaan vaan kykenee sitä kokeilemaan. Tavarat kasaantuu koko elämän ajan.
    Noista malleista täytyy ainakin heti sanoa, että värit on aika synkeät. Tossa kaarrokepuserossa minunkin pisti silmään, miten kivasti on yhdistelty kuviota ja raitaa. No. lehteä ootellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ehtiihän sitä lehden nähdä myöhemminkin. :) Tämän syksyn värikartassa on kyllä tavallista synkemmät värit, yleensä siellä on joku kiva punainen tai sinapinkeltainen ollut (eivät ole minun värejäni, mutta sellaisia tyypillisiä syysvärejä). Tämän syksyn uutuus-sinapinkeltainen on ihan älyttömän ruma ja likaisenvärinen, jopa vauvankakan värikin on kauniimpi. ;) Muutama vuosi sitten oli paljon kirkkaampi sinapinkeltainen, sellainen Turun sinapin pakkauksen värinen. :) Yllätyksekseni huomasin lankahyllyillä pyörähtäessäni, että uusi maitosuklaanruskea löytyi omasta väripaletistani (kuljetan vertailua varten aina väriliuskaani käsilaukussa), eli jotain hyvääkin, vaikken mikään suurensuuri ruskean ystävä olekaan, paitsi mitä tulee puuhuonekaluihin.

      Minä kyllä ajattelen ja pohdin asioita välillä varmaan liikaakin... joskus voisi vaan tehdä eikä tarkastella loppuseuraamuksia kaikkien maailman ihmisten näkökulmasta. Mutta toinen kääntöpuoli minussa on sitten se, että joskus teen asiat liiankin nopeasti, olen ihan tavattoman kärsimätön, kaikki pitäisi saada heti tai sitten ei ollenkaan. ;) Kai näistä kahdesta luonteenpiirteestä sitten syntyy jokin tasapaino. :)

      Poista
  6. Ihana postaus ja lehteä näkemättä olet kyllä valinnut tosi kivan neuleen ykköseksi, tuo malli hoikentaisi siksakkeineen kivasti vähän pyöreämpääkin vartta ; )
    Tykkään myös tuosta 4-5 raitatunikasta.

    Asiaa puhut lankojen hankinnasta ja neuleiden tuottamisesta kaappien kätköihin, itselläkin kun noita lankoja on ihan liikaa. Onneksi minulla on monia neulovia ystäviä jotka ottavat vastaan lankoja erilaisiin hyväntekeväisyysprojekteihin ja saan ihan hyvillä mielin antaa niitä heille pois. Lankalakkoa olen pitänyt kohta jo melkein puoli vuotta, ainoat sortumiset tulevat kirppareilla kun pitää edulliset hyvät langat ostaa pois kuleksimasta. Ja pahin kausi on just ovella, lankojen värit vaihtuvat ja osa poistuu markkinoilta ja niihin tupataan vyötteeseen oranssi lappu tai ison laarin kyljessä on alennus% isolla näkyvillä ;D Onneksi lampaat kasvattavat meille sortuville hamstereille lisää villoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo suosikkimallini on kyllä kiva, hieman erilainen mitä Novita-lehdissä on pitkään aikaan nähty.

      Lankojen hankintaa ja neuleiden ylituotantoa tulee monesti perusteltua itsekkäistä näkökulmista: kodin säilytystilat uhkaavat loppua kesken. Sitten voi tietysti laittaa langat ja neuleet kiertoon, jotta saa hyvällä omallatunnolla tehdä uusia. Mutta tuleeko niinkään ajateltua, ettei se lampaan kasvattaminenkaan mitään ekologista touhua ole - kaikenlainen eläinten kasvatus tuottaa valtavasti hiilidioksidipäästöjä, eli sen pehmoisen villalankakerän hiilijalanjälki onkin melkoisen suuri! Toki jos aletaan vertailla käsinneulottua villapaitaa kaupasta ostettuun akryylipaskaan, joka on kaikenlisäksi tuotettu nälkäpalkalla Aasian maissa lapsityövoimaa hyväksikäyttäen, ja joka nyppyyntyy ja hajoaa saumoista ensimmäisen käyttökertansa jälkeen, niin onhan se villapaita siihen nähden parempi vaihtoehto. Mutta ylituontanto on ylituotantoa. Haluaisin itse ainakin jatkossa vaikka tehdä sitten vähemmän käsitöitä, mutta ne sitten sellaisia, että varmasti tulee käytettyä pitkään. Tuota intarsianeulettakaan en oikeasti tarvitsisi, mutta toisaalta pitää löytää jonkinlainen tasapaino löytää tarpeen ja käsitöiden mielihyvää tuottavan vaikutuksen välillä. Loppujen lopuksi teki niin tai näin, niin aina joku kärsii ja joku toinen hyötyy.

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)