Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntaina, joulukuuta 15, 2013

Viikon pistot

Tällä viikolla olen pistellyt muuten noin tunnin päivässä, paitsi eilen lauantaina tuli pisteltyä kaksi tuntia, kun halusin saada yhden äänikirjan kuunneltua loppuun (eli kaksi levyä oli kuuntelematta).


Tällä viikolla langat tuppasivat menemään tavallista enemmän solmuun ja kenkkuilemaan minulle muutenkin, välillä tuntui siltä, että yhden illan pistelytunnin aikana ei ehtinyt muuta kuin solmuja aukomaan. Mutta aina sitä jokusen piston sai tehtyä, ja onhan tuohon taas vähän tullut jatkoa kuvioon.

Nyt alkaa tuntua siltä, että olen näiden pistelyjen seuraksi kuunnellut kohta kaikki itseäni vähänkään kiinnostavat äänikirjat omasta kirjastosta; joitakin äänikirjoja olen hankkinut seutuvarauksenakin oman kaupungin ulkopuolisista kirjastoista. Tällä viikolla lainasin taas kolme äänikirjaa, jotka eivät kyllä kuulu ihan kiinnostavimpien listalle, mutta joskus sellaisetkin saattavat osoittautua hyviksi teoksiksi. Äänikirjan lukijakin vaikuttaa valtavasti kuuntelukokemukseen: nyt on ollut kuuntelussa joitakin Juhani Ahon teoksia, jotka ovat kyllä juoneltaan ja kerronnaltaan mielenkiintoisia, mutta äänikirjan lukijan tyyli on hivenen ärsyttävä. Mutta onneksi hyvä kirja peittoaa huonon lukijan - ja on kuitenkin tämä mielenkiintoinen pistely kaverina. :)

Mukavaa sunnuntaita ja uutta viikkoa kaikille! :)

4 kommenttia:

  1. Tosi paljon on tuo kori ja kukkaset pistelysi edistynyt -kylläpä siitä tuleekin hieno! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kyllä tosi kivaa ottaa näitä väliaikakuvia, koska itsestä tuntuu aina, että työ ei edisty yhtään, mutta kuvista näkee, että on niitä pistoja taas tullut lisää.

      Poista
  2. Liinasta tulee kaunis ja kesäinen valmiina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Itse en ole tuohon liinan aiheeseen mieltynyt yhtään, ei ole minun tyyliseni, mutta tämä meneekin onneksi lahjaksi. :)

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)