Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

lauantaina, joulukuuta 14, 2013

Äiti ylpeänä esittää: Pannunalunen

Alkusyksystä esittelin teille esikoisen ensimmäisen teknisen työn valmiin tekeleen. Kaikkia hänen valmiita töitään en ole täällä viitsinyt näyttää, koska muuten saisin kuvata uuden työn joka viikko. ;) Ensimmäinen työ oli puu-ukko, sen jälkeen poika on tehnyt ainakin kynätelineen, laivan miehistöineen ja Suomen lipun itsenäisyyspäiväksi. On niitä varmaan muitakin valmistunut, mutta aivan kaikkea en onnistu nyt muistamaan. Olen vähän kaipaillut jotain hyödyllistä esinettä, sillä vaikka nuo puutyöt ovat upeita, niin ihan pelkkänä koristeena vievät aika lailla tilaa, jota muutenkin on hintsusti. Kynäteline ja Suomen lippu ovat toki päässeet käyttöönkin.

Tällä viikolla kotiin tuli kuitenkin viimein jotain oikeasti tarpeellista - ja nimenomaan äidille tarpeellista! :)


Tähän onkin mukava laskea kuumat kattilat ja pannut. :) Tunnistatteko muuten hahmon, jonka poika on tehnyt pannunalusen keskelle? ;)

Tulee näistä pojan käsitöistä mieleen omat koulukäsityöajat, koska minäkin oman puukäsityöjaksoni (puoli vuotta kolmannella luokalla) tein ainakin sen kynätelineen, ja olipa yhdessä työssä se lipputanko lippuineen, ja pannunalusiakin olen tehnyt aikoinaan jos en koulussa niin sitten seurakunnan kerhossa. :) Koulussa kylläkin se puukäsityöjakso taisi mennä enemmänkin niin, että opettaja teki suurimman osan... ;)

Leppoisaa lauantaita!

18 kommenttia:

  1. Ihanin ikinä
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti kiittää lapsensa tekeleen saamista kehuista. :)

      Poista
  2. Upea pannunalunen, nuo lasten työt on niin upeita ja rakkaita, miullakin on säästössä kaikki pojan aikoinaan tekmät työt.

    VastaaPoista
  3. Ovat nuo lasten käsityöt niin ihastuttavia, ja pannunalunen on hyödyllinen - iloa moneksi vuodeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että tälle on paljon käyttöä. :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Polttaminen olikin ainakin omana aikanani hauskaa puuhaa. Jännittävää oli mennä koulun kellariin, missä ne polttolaitteet oli. :)

      Poista
  5. Upea ja tarpeellinen pannunalunen! Tuohan voisi olla vaikka lintu....? Ihan kuin nokan näkisin tuossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lintuhan se, ja siitä pystyykin kohta oivaltamaan, mikä lintu... :)

      Poista
  6. Onpas valmistunut hieno pannunalunen ja taitaa siinä se vihainen lintu taas olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltähän se linnun määritelmäkin tuli ihan oikein. :)

      Poista
  7. Hieno pannunalunen. Mää en tainnut silloin kouluaikana uskaltaa koskeakaan niihin polttolaitteisiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta kans tuntuu, että taittiin vaan katsoa sekin homma vierestä, kun M-opettaja poltti meidän töihin hienot kuviot. :) Mutta kyllä me jotain poltettiin, ainakin naulakkoon tehtiin poltetut koristeet.

      Poista
  8. Hieno alunen onkin! Minä olen siltä kivikaudelta, kun tytöillä ei ollut lainkaan puukäsitöitä, mutta sen puutteen olen korjannut taitavalla aviomiehellä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, onko nykyäänkään enää mahdollista valita kuin tekstiili- tai tekninen työ. Kolmannelle luokalle piti valita jompi kumpi, mutta kuulemma teknisessä työssä on esikoisen mukaan "aika paljon" tyttöjä, kun taas pari hänen kaveriaan (poikia) ovat tekstiilityössä. Minun aikana käytiin tosiaan puoli vuotta olemassa toisessa, ja sitten kolmannen luokan keväällä siirryttiin siihen "omaan" käsityöryhmään, joka käytännössä oli tytöillä tekstiili ja pojilla tekninen.

      Minunkin mieheni tykkäisi tehdä puukäsitöitä, mutta sitäpä ei oikein sisätiloissa voikaan tehdä, pitäisi olla ihan verstas. Puutyöpiirit taitavatkin kaupungeissa olla suosittuja, kun täällä ei voi kerrostaloon omaa verstasta laittaa. :)

      Poista
  9. Upea pannunalunen ja hyvin tuosta vihaisen linnun tunnistaa :) Kuopuksella oli kolmannella puoli vuotta tekstiiliä ja puoli vuotta teknistä ja sitten valittiin kumpaa jatkaa. Tyttö valitsi teknisen,kun noita tekstiilitunnin taitoja voi aina kotona joku hänelle opettaa. Joko minä,mamma tai sisko. Suuri on luotto meihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tosiaan tuli se valintalomake kakkosluokan talvella, jolloin tehtiin valinta A1-kielestä ja käsityöstä. Olisi kyllä hyvä, jos saisi ennen valintaa käydä kokeilemassa kumpaakin käsityönlajia. Eka-tokaluokallahan se painottuu yleensä tekstiilitöihin, paitsi meillä poika oli iltapäiväkerhossa, niin siellä välillä miesohjaajat tekivät "poikien juttuja" eli puukäsitöitä poikien kanssa ja naisohjaajat "tyttöjen juttuja" eli tekstiilitöitä tyttöjen kanssa.

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)