Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntaina, marraskuuta 17, 2013

Viikon pistot

Aloitin viime sunnuntaina "viikon pistot" -postaukset, eli esittelen aina sunnuntaiaamuisin viikon aikana tapahtuneen edistyksen ristipistoilussa. Tällä viikolla en ole saanut pisteltyä ihan niin paljon kuin edellisviikolla, mutta olen pyrkinyt joka päivä kuitenkin pistelemään vähintään noin tunnin ajan eli yhden äänikirja-cd:llisen verran. :) Jonakin päivänä taisi pyörähtää parikin cd:tä, ja yhtenä iltana pistelin netistä katsomani tv-ohjelman äärellä. Noin kymmenen pistelytuntia on siis tällä viikolla tainnut kertyä.



Ylempänä siis viikon takainen kuva, alempana hetki sitten otettu. Kovasti saa tehdä töitä, että saan marraskuun puolella tehtyä puolet liinasta valmiiksi ja toisen puolen sitten joulukuussa. Onneksi on noita äänikirjoja taas useampia lainassa, ja yksi on odottamassa kirjastossakin noutoa. Äänikirjat ja ristipistot on kyllä mainio yhdistelmä, ja jos ottaa tavaksi vähintään yhden levyllisen kuunnella päivässä, niin siinä etenee kivasti sekä kirja että pistot. :)

Eino riehuu ulkona nurkkia paukutellen, ja siitä jytinää onkin mahtavaa kuunnella sisällä käsitöiden parissa. Voi että, kun rakastankaan näitä syysmyrskyjä! :) Toki kesäiset ukkosilmatkin ovat parasta, mitä kesä vaan voi ihmiselle tarjota, mutta syksyllä myrskyissä on vielä enemmän luonnetta. "Vaikka tuuli ulvoo ulkona, on lämmin sisällä. Hyvältä näin tuntuu tämä pieni elämä." (Jukka Salminen)

Nautinnollista syysmyrskypäivää kaikille! :)

21 kommenttia:

  1. Hyvin etenee pistelyt. Syysmyrskyissä on puolensa, mutta täällä maalla ne meinaa sähkökatkoja, kaatuneita puita ja vaikkapa rikkoutuneita kasvihuoneen laseja... Kaupungissakin toki tuhoja tulee, mutta sähkökatkot lienee harvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, muistan lapsuudestani, miten jännää se olikaan, kun tuli sähkökatkos! :) Oli hauskaa kaivaa kynttilät esille, ja kun ei tv:täkään voinut katsoa, niin sitten pelattiin kynttilänvalossa korttia. :) Jos oikein kauan kesti sähkökatkos, niin oli hauskaa käydä suihkussakin kynttilänvalossa. Täällä kaupungissa ei sähkökatkoksia olekaan, kun linjat kulkevat maan alla, mutta voihan sitä muuten vaan pistää valot pois ja pelata korttia kynttilänvalossa, että pääsee kunnon myrskytunnelmaan. :)

      Poista
  2. Kasvihuoneesta lensi juuri yksi levy, mutta sähkö on. Lähellä sekin on puuttunut jo useamman tunnin. Toivomme todella tuulen tyyntymistä. Onneksi on päivä eikä sada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tuuli jo tyyntynyt, vaikka olisipa sitä rymyytystä voinut kuunnella useammankin päivän. :) Vaikka tuhoja tulisikin ympärillä, niin sisällä on lämmintä ja turvallista. :)

      Poista
  3. Yhä kauniimmalta työsi näyttää! Onneksi Eino on rauhoittumassa, vanhassa talossa kun asun, pelkään katon ja talon ympärillä olevien koivujen puolesta.

    VastaaPoista
  4. Yhä kauniimmalta työsi näyttää! Onneksi Eino on rauhoittumassa, vanhassa talossa kun asun, pelkään katon ja talon ympärillä olevien koivujen puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Me asutaan puiden latvojen yläpuolella, ei tarvitse pelätä, että puu kaatuisi omasta ikkunasta läpi, mutta saa sitten siitäkin edestä nauttia siitä jytinästä, kun tuuli kolistelee nurkkia. :) Meidän makkari on sellaisessa "ulokkeessa", eli on seiniä kolmeen ilmansuuntaan, viime yönä tuntui, kuin olisi nukkunut rummun sisällä - mahtavaa! :)

      Poista
  5. Ihana ristipistotyö valmistumassa.
    Eino on nyt laantumassa ja aurinkokin yrittää vähän pilkistellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ei riittänyt Einolla virtaa näemmä koko päivää puhista. Vaikka vielähän tuolla jonkinlaista puhaltelua kuuluu, täytyy nauttia sitten siitäkin vähästä. :)

      Poista
  6. Voi kun kaunis liina tulossa, minunhan pitää kanssa kaivaa tuota aarrelaatikkoa, josko siellä olis vielä tekemättömiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minä tiedän kaivelemattakin, että mulla riittää niitä tekemättömiä ristipistopakkauksia ja -malleja niin paljon, että jää vielä osa perikunnallekin jaettavaksi. ;)

      Poista
  7. Mukava seurata ahkeran pistelijän työn edistymistä.
    Myrskyssä ei ole mitään kivaa, 84- vuotias äitini on ollut jo yli 12 tuntia ilman sähköä, talo jäähtyy tuulessa enemmän kuin ehtii puuliedellä lämmittämään, kaksi isoa ja täyttä pakastinta on vaarassa sulaa ja kukaan ei ole vielä päässyt tarkastamaan paljonko on tullut tuhoja huolella vaalittuun metsään. Emme myöskään tiedä onko tielle kaatunut puita, yksityistä metsätietä on lähes kilometri, jonka kunnossapidosta vastaa asukas eli äitini. Ja suihkuun ei voi mennä, lämmintä vettä ei ole. Pisimmillään sähkökatko on kestänyt noilla seuduilla jopa neljä vuorokautta.

    VastaaPoista
  8. Mukava seurata ahkeran pistelijän työn edistymistä.
    Myrskyssä ei ole mitään kivaa, 84- vuotias äitini on ollut jo yli 12 tuntia ilman sähköä, talo jäähtyy tuulessa enemmän kuin ehtii puuliedellä lämmittämään, kaksi isoa ja täyttä pakastinta on vaarassa sulaa ja kukaan ei ole vielä päässyt tarkastamaan paljonko on tullut tuhoja huolella vaalittuun metsään. Emme myöskään tiedä onko tielle kaatunut puita, yksityistä metsätietä on lähes kilometri, jonka kunnossapidosta vastaa asukas eli äitini. Ja suihkuun ei voi mennä, lämmintä vettä ei ole. Pisimmillään sähkökatko on kestänyt noilla seuduilla jopa neljä vuorokautta.

    VastaaPoista
  9. Mukava seurata ahkeran pistelijän työn edistymistä.
    Myrskyssä ei ole mitään kivaa, 84- vuotias äitini on ollut jo yli 12 tuntia ilman sähköä, talo jäähtyy tuulessa enemmän kuin ehtii puuliedellä lämmittämään, kaksi isoa ja täyttä pakastinta on vaarassa sulaa ja kukaan ei ole vielä päässyt tarkastamaan paljonko on tullut tuhoja huolella vaalittuun metsään. Emme myöskään tiedä onko tielle kaatunut puita, yksityistä metsätietä on lähes kilometri, jonka kunnossapidosta vastaa asukas eli äitini. Ja suihkuun ei voi mennä, lämmintä vettä ei ole. Pisimmillään sähkökatko on kestänyt noilla seuduilla jopa neljä vuorokautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki luonnonvoimien aiheuttamat vauriot ovat harmillisia niille, keiden kohdalle se sattuu. On kuitenkin tosiasia, että luonto on ihmistä voimakkaampi, ja meidän täytyy nöyrtyä luonnon voimien edessä. Myrskyjen tuhot ovat muistutus meille ihmisille kaiken katoavaisuudesta ja omasta pienuudestamme. Itse kuitenkin ajattelen, että kaiken tämän keskellä oppii paitsi sitä nöyryyttä myös kiitollisuutta niistä asioista, jotka meillä on hyvin. Koko elämä on suuri ihme ja luomakunnan antama lahja. Luonto antaa ja luonto ottaa. Enkä minä voi olla ihmettelemättä ja ylistämättä luonnon voimia!

      Poista
  10. Täällä sinun synnyinseudullasi on oltu myrskyn takia ilman sähköjä 14 tuntia putkeen.Meillä ei ole hätää,kun agrekaatti tekee sähköä traktorin voimalla.olemme pelänneet lähinnä lähteekö katto lentoon ja kaatuvatko koivut talon päälle.Lehmät saimme hoidettua,mutta monella oli lehmät aamulla jääneet lypsämättä.Veimme agrekaatin erääseenn lypsykarjataloon lainaksi ja niin sielläkin saatiin maidot tankkiin ja jäähdytetyksi.Ruokaakin laitettiin sähköttömään taloon meillä ja vanhuksia käytiin katsomassa päivän mittaan.Kyllä luonnonvoimat ovat mahtavia ja kuinka haavoittuvainen on suomalainenkin yhteiskunta tällaisessa tilanteessa,--Kännyköiden tukiasemat kaatuivat ja kenttää ei ollut minkään operaattorin vehkeissä.Hätäpuhelut olisivat ehkä mennet läpi,mutta onneksi niihin ei ollut tarvetta.Nyt tuuli on tyyntynyt ja sähköt palanneet.Se tietää monessa talossa myöhäistä navetointia,kun normaaliin aikaan eim ollut virtaa.No huiomenna ehkä palataan taas normaaliin päiväjärjestykseen.Hyvää alkavaa viikkoa sinne kerrostaloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten sitä onkaan ihminen pärjännyt luomakunnan alusta asti miljoonia vuosia ilman sähköjä, ja nykyihminen ei meinaa pärjätä sitten millään. Tämä on se, jota jaksan ihmetellä aina silloin, kun näistä sähkökatkoista uutisoidaan. Näinkö sitä ollaan riippuvaisia yhdestä ihmisen keksinnöstä?

      Minä lähden joka aamu liikkeelle siitä, että on suuri ihme ja kiitoksen aihe, että ylipäätään saa elää ja herätä uuteen päivään. Kaikki mitä tulee sen päälle on plussaa ja pelkästään hyvää. :)

      Poista
  11. Tosi paljon olet saanut pisteltyä! :) Ja sait samalla minut inspiroitua ristipistoilemaan, sillä tuo idea, että aina yhden äänikirjan levyn verran pistelee, on tosi hyvä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ja jos tykkää kuunnella äänikirjoja, niin voi ottaa tavaksi, että aina kuunnellessa pistelee. Mulla on tahtonut välillä lipsahtaa muita käsitöitä äänikirjan seuraksi, niin ei ole sitten pistelyt edistyneet...

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)