Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

perjantaina, helmikuuta 15, 2013

Lepoviikko

Tästä viikosta tuli lepoviikko, kuten olin osannut etukäteen aavistellakin. Sen vuoksi blogissakin on ollut nyt hiljaisempaa, enkä ole kauheasti jaksanut tai pystynyt kommentoida muiden blogeissa.

Maanantaiaamuna minulta siis otettiin Oysin neurologian poliklinikalla selkäydinnestenäyte, josta voidaan tutkia tarkemmin sairauteni laatua ja syytä. Näytteenotto onnistui vasta viidennellä yrittämällä, neula kyllä saatiin joka kerta oikeaan paikkaan, mutta kehoni ei jostain syystä halunnut luovuttaa selkäydinnestettä. Noin puolitoista tuntia niissä yrityksissä kaikenkaikkiaan meni, ja kehuja sain sinnikkyydestäni. :) Verikokeissa käynti ei tuntunut sen jälkeen enää missään; siis oikeasti se pistäminen ei edes tuntunut. Kotona meni maanantain loppupäivä ihan nukkuessa ja torkkuessa, sen verran uuvuttava sairaalareissu oli, ettei tarvinnut erikseen käskeä lepäämään. Maanantai-iltapäivällä alkoi tuohon tutkimukseen liittyvä erittäin voimakas jälkipäänsärky, joka pysyi sietokyvyn rajoissa makuulla ollessa ja särkylääkkeitä napsiessa, mutta pystyasennossa ei kärsinyt olla lainkaan. Perjantaiaamuna palasin Oysiin, jossa sain iltapäivällä anestesialääkärin laittaman veripaikan (= omaa vertani siirrettiin selkäydinkanavaan), mutta jostain syystä sekään ei onnistunut ihan täysin, ja palasin kotiin edelleen jonkinmoisen päänsäryn kera. Ehkä tämä helpottaa minulla sitten vasta ajan kanssa, yleensä pitäisi kaiketi viikossa tai parissa loppua itsekseenkin.

Tämän kuvan otin webbikameralla keskiviikkona.
Taas olen siis yhtä elämänkokemusta rikkaampi! :) Eikä tämä ole päänsärystä huolimatta ollut likimainkaan niin kamala kokemus, mitä olin pelännyt. Sohvan viereen olen kasannut kaiken tarpeellisen: tietokoneen, kirjan, äänikirjan, käsityökorin, ristikkolehtiä, tv:n kaukosäätimen ja tietysti juotavaa, ja mies kantaa minulle ruoka-aikaan syötävää. Pystyasennossa olen ollut vain sen verran, mitä vessassakäyminen vaatii, ja niitä käyntejä omkin aika tiheään, koska hoito-ohjeena on levon ja särkylääkkeiden lisäksi runsas, mielellään kofeiinipitoisten nesteiden juominen. Koska minulle eivät kahvi tai kolajuomat maistu, olen keitelly (tai käskenyt miehen keittää) pannutolkulla mate-hauduketta, joka on eteläamerikkalainen runsaskofeiininen yrttijuoma. Nukkunut olen joka yö kellon ympäri ja lisäksi päivittäin parit päiväunet. Jotain tämän suuntaista osasin odottaakin, siksi asennoiduin tähän viikkoon niin, että todennäköisesti en tee koko viikolla yhtään mitään. Samaan malliin varmaan menee vielä ainakin tämä viikonloppu. Ja nyt sitten vain odotellaan, mitä siitä tutkimuksesta selviää.

Torstaina
Käsityöt ovat tällä viikolla edistyneet tavallista hitaammin, kuten osasin arvatakin:


Kuvat ovat nyt vain näitä webbikamerakuvia, koska en jaksa alkaa kameran kanssa säätämään. Tässä kuvassa näkyy koko viikon käsityösaldo. Maanantaiaamuna bussissa sairaalaan mennessäni loin silmukat mekon hihoihin. Sairaalassa ei tarvinnut odotella lääkäriin pääsyä yhtään, joten siellä en ehtinyt kutoa kuin hieman labraan pääsyä odotellessani sekä sitten paluumatkalla bussissa. Kotona olen jaksanut kutoa vain noin tunnin verran päivässä, mikä on tosi vähän normaaliin verrattuna. Tänään perjantaina en ole kutonut yhtään. Jos vertaa siihen, että samasta langasta kudoin mekon etukappaleen vajaassa kolmessa vuorokaudessa, ja niidenkin vuorokausien aikana tein lisäksi myös ristipistoja sekä kudoin yhden sukan valmiiksi. Ja nyt olen saanut viidessä päivässä mekon hihoja tehtyä vaivaiset 30 cm. Parempi sekin toki kuin ei mitään!

Tänään taitaa jäädä perinteinen ristipistoiluperjantai väliin, mutta yritän kutoa sen minkä pystyn. Hieman kyllä haittaa, kun lätkäisivät sairaalassa käteen tällaisen:


Ehkä tuon tupon voisi kohta ottaa pois. Tänäänkin olisi ollut sairaalassa hyvää aikaa kutoa veripaikkaan pääsyä odotellessa, mutta kanyylimokoma esti sen touhun. Olisivat voineet laittaa sen sitten vasta vähän ennen toimenpidettä. ;) Onneksi oli kirja mukana, sitä tulikin luettua odotellessa.

Näillä mennään mitä on annettu! Ensi viikko on jo varmasti paljon touhukkaampi. :) Hyvää ja reipasta viikonloppua kaikille! :)

16 kommenttia:

  1. On sinulla ollut rankkaa ja vielä odottelua !
    Jaksamista ja paljon voimia ♥

    VastaaPoista
  2. Nyt annat miesväen passata sua oikein kunnolla:) Ei aina tarvi olla touhukas viikko, nyt lepäät ja lepäät. Onneksi tuo tutkimus on nyt ohi.

    VastaaPoista
  3. Eipä olosi ole kovin mukavaa, mutta kuten itse sanoit, näin se on annettu. Onneksi on tieto, että päänsärky helpottaa ajan kanssa. Sen pikaista toteutumista ja kaikesta huolimatta hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  4. hienosti jaksat!!! Voimia sinulle!!!

    VastaaPoista
  5. Sinulla on ollut rankka viikko, ja vaikka jaksat olla hienon postiivinen, niin arvaan että kivut ovat kovat. Kieltämättä hymyilytti kun kipeänäkin pitää kaivaa kudin nenän eteen. :)

    Tuo kahvikuuri sopisi minulle, kahvin suurkuluttajalle. Jotenkin yllättävää että niin parjattu asia kuin kofeiini voi olla jossain tilanteessa ihan lääkärin määräys.

    Toivottavasti vaivasi selviävät ja alat voida pian paremmin.

    VastaaPoista
  6. Voimia ihan hurjasti, sulla on kyllä uskomattoman positiivinen asenne ja vaivoista huolimatta huima neuletahti.

    VastaaPoista
  7. Tsemppiä ja ihan rauhallisesti makoilet ja passuutat itseäsi!

    VastaaPoista
  8. Jopas on ollut viikko mutta hienosti olet sen jaksanut. Päänsärky ei ole mikään kiva seuralainen mutta onneksi sen on luvattu häviävän aikansa kiusattuaan.
    Helpompaa viikonloppua toivottelen.

    VastaaPoista
  9. Kovasti tsemppiä!! Ja tosiaan ihailtavan hyvä asenne sinulla.

    VastaaPoista
  10. Toivottavasti pääset kohta taas käsitöitteisi pariin. Tärkeintä, että asenteesi on kohdallaan ja huumoritajuakaan et ole menettänyt! Jaksamista ja voimia!

    VastaaPoista
  11. Voimia ja tsemppiä! Tiedän tuon päänsäryn. Minulta on kerran otettu tuo näyte, jonka jälkeen päänsärky kesti 5 vrk. Makuulla ei koskenut yhtään, mutta huh, kun nousi pystyyn. Seinistä tukea ottaen hoipuin vessaan. Soitin lääkärille, joka vain tuumasi ettei siihen mikään auta. Siitä selvittiin sitten.

    VastaaPoista
  12. Voi kuinka niin tuli oma punktio mieleen. Minä en muista erikseen päänsärkyä, kun oli ollut jo se pitkä aivokalvontulehduksesta johtuva särky ennen punktiota, joka selvitti syyn. Sen kyllä muistan, että kaksi päivää halusin olla yksin huoneessa. Eli kyllä se särky oli kova.

    Kanyylin kanssa neulomiseen ja virkkaamiseen harjaantuu. 3 viikkoa sairaalassa kanyyli kädessä, olisi ollut liian pitkä aika olla tekemättä käsitöitä.

    Toivottavasti syy selviää ja oikea hoito löydetään.
    Voimia ja jaksamista.

    VastaaPoista
  13. Huh kun kuulostaa hurjalta viikkosi. Toivottavasti nyt selviää sitten syy sairauteesi, varmasti vaikeaa elää epätietoisuudessa. Voimia!

    Lennu

    VastaaPoista
  14. Voi mitä kurjia kokeita. Minusta kanyylin laittaminenkin tuntuu ilkeältä. Toivottavasti testit kuitenkin on onnistunu, että ei tarvii uudelleen yrittää. Tsemppiä neuloksiin.

    VastaaPoista
  15. Minulla kanssa sama kokemus nuorempana, alle kolmekymppisenä. En muista miksi se näyte minulta otettiin mutta sanottiin että joku aika täytyy maata paikallaan ellei halua kauheaa päänsärkyä. Minulla oli niin kova pissahätä että pyysin sairaalassa sängyn viereen ämpärin ettei tarvinnut vessaan asti kävellä. No sekin pystyynnouseminen oli turhaa, mutta kun en osannut pitkällään pissata. Kova päänsärkyhän siitä tuli ja taisi kestää muutaman päivän.
    Kauniita taas sun käsityöt ja ihmenopea mekon valmistuminen.

    VastaaPoista
  16. Toivottavasti tauti selviää tässä.
    Minun exäni joutui käymään läpi saman kun hänen MS-tautiaan selviteltiin.

    Burana+vahva kahvi ovat ainut yhdistelmä, joka auttaa minulla omiin päänsärkyihini. Pelkkä särkylääke turruttaa säryn, mutta keho aistii säryn olemassaolon edelleenkin. Kahvi vahvistaa särkylääkkeen vaikutusta sillä se sisältää itsessään jo kipureseptoreihin vaikuttavia ainesosia.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)