Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntaina, joulukuuta 04, 2011

Siunattu työ


Tänään oli juhlapäivä. Sain siunauksen työhöni, jossa olen ollut nyt 4 kuukauden ajan. Kanssani alttarille polvistui myös työkaverini, joka on ollut jo melkein vuoden virassaan. Vaikka en ajatellut etukäteen tätä päivää muuna kuin ihan tavallisena käytäntönä, niin kyllä itse juhlassa tuli mieleen, että missä muussa työpaikassa uusi työntekijä toivotetaan näin näyttävästi ja juhlallisesti tervetulleeksi? Ehkä jossain näyttävässä ja korkeassa virassa kyllä, mutta meikäläinenkin kun on tällainen minipalkkainen "tavallinen duunari", niin melkein tuntui liioittelulta kakkukahvit ja kukkapuskat (ehkä kaunein kukkakimppu, jonka olen koskaan saanut ). Mutta samalla tuntui hyvältä, kun minun ja perheeni puolesta rukoiltiin. :) Tästä on nyt hyvä jatkaa eteenpäin, kun työlläkin on nyt ihan virallisesti siunaus. ;)

Pojillakin oli jännä päivä, kun lähdettiin aamulla kravatit kaulassa oikein taksilla matkaan. :) Kotiin tultiin sitten arkisemmin bussilla, ja kravatitkin olivat ehtineet sotkeutua ketsuppiin Mäkkärillä. :D

Siunattua sunnuntaipäivän jatkoa ja uutta viikkoa myös sinulle! :)



9 kommenttia:

  1. Siunattua sunnuntaipäivän iltaa sinulle ja perheellesi. Myös alkavassa viikossa olkoon siunaus matkassa. Kyllä me olemme etuoikeutettuja kun meitä siunataan ja mikä tunne onkaan se kun joku seurakuntalainen tulee ja kertoo, että hei minä rukoilen sinun ja perheesi puolesta. Se tuntuu tosi hyvältä.

    VastaaPoista
  2. On Sinulla ollut juhlava ja mieliinpainuva päivä tänään. Kiva että seurakunnssa otetaan työntekijät noin vastaan.
    Hauska tuo loppu.... kravatit ketchupissa... :D

    ps. minullekin ainoa oikea kirkko on ristin muotoinen pieni Anjalan puukirkko. Siellä olen saanut nimeni, päässyt ripille ja vihitty.
    Ja kuule, joka tapahtumassa sama pappi !!!

    VastaaPoista
  3. Kaunis kimppu ja mieleenpainuva päivä! Olen joskus samaa ajatellut, kun ystäviä on siunattu kirkon työhön, että se on lahja heille.

    VastaaPoista
  4. Kyllä se vaan säväyttää kummasti kun saa työhönsä siunauksen. En siis virassa ole ollut mutta ehtoollisavustajan työhöni sain siunauksen, siinähän sitä varsinkin tarvitaan. Ja saahan sitä siunauksen kaikkeen työhön kun sitä pyytää.

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa hienolta siunaus! Onnea sinulle ja sait todella kauniin kimpuunkin!

    VastaaPoista
  6. Saadapa siunaus omaankin työhönsä, vaikka ei ihan noin näyttävästi niin ihan hiljaa mielessään pyytämällä! Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Seurakunnalla on tosiaan hieno tapa toivottaa uusi työntekijä tervetulleeksi.

    Kiitos kauniista kommentistasi!

    VastaaPoista
  8. Onnea! Herttainen juttu tuo kravattien sotkeentuminen :)

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)