Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntaina, maaliskuuta 13, 2011

Kainuulaiset

Enpäs ole vuosikausiin neulonut sukkaa perusharmaasta langasta! Täytyi oikein pinnistellä ja muistella, milloin olisin harmaat sukat tehnyt, ja täytyy myöntää, että ainoat harmaat sukat muistan tehneeni noin 20 vuotta sitten yläasteikäisenä. Niissä oli terä kokonaan harmaa (luultavasti ainoa sukkalankaväri, mitä löysin äidin käsityökorista ;) ), ja varsi raidoitettu keltaisella, punaisella ja vihreällä, jotka olivat jääneet yli tekemästäni neulepuserosta. Täytyy muuten siitä puserosta mainita, että se taisi olla kolmas tekemäni villapusero, olin silloin siis kahdeksannella tai yhdeksännellä luokalla, ja ihan itse suunniteltu! En minä siihen aikaan mistään mallista puseroa tehnyt, kun ei äidilläni ollut mallilehtiä, mistä olisin voinut vinkkiä katsoa. Ostin (tai äiti osti) tuohonkin puseroon pohjaväriksi tummaa violettia, ja kuviot tein intarsialla (en tiennyt edes tekniikan nimeä silloin) tosiaan keltaisella, punaisella ja vihreällä, sellaisia geometrisiä kuvioita, jotka olin vain itse suunnitellut paperille, että tällaisen puseron haluan. Sitten vasta tehdessä aloin miettiä, että miten ne siihen saa neulottua ilman, että tulee reikiä värinvaihdoksiin, eikä puhettakaan, että olisin mistään siihenkään (siis intarsiaan) ohjetta katsonut, itsekseni sen päättelin. :) Olen siis todellakin ollut aina varsin "itseoppinut" käsitöissä, äiti taisi noissa puseroissa pikkuisen vaan neuvoa, miten pääntiet kannattaa tehdä, ja 90-luvullahan ei tehty mitään kädentien istutuksia ja hihanpyöriöitä. :) Toista se on nykyään, pitää joka tekeleeseen olla ohje... voi kun olisi vielä nuori ja luova ja itseensä ja taitoihinsa luottavainen! ;)

Hupsista, eihän minun pitänyt menneitä muistella, vaan näyttää uusin valmistunut! :) Tuli vaan harmaasta sukkalangasta tuollainen johdannainen mieleen, kun muistin ne ainoat harmaat sukat, jotka olen tätä ennen tehnyt. Tässä siis kaikkien aikojen toiset harmaat sukat:

Kainuun maakuntasukat
Tehty ajalla: 1.-13.3.2011
Suunnittelija: Sirkka Lukkari
Lanka: Novita 7 veljestä harmaa (043), grafiitinharmaa (044) ja luonnonvalkoinen (010)
Langankulutus: 224 g
Puikot: 3,5 mm
Koko: Mies n. 43
Muuta: Lahjaksi menee
 

Ihan perussukkia ei näistäkään harmaista tullut, vaan tein kainuulaiset, jotka on kyllä komeat sukat! Sukkien saajalla ei ole mitään kytköksiä kylläkään Kainuuseen, mutta koska saaja viihtyy vapaa-aikanaan metsissä, niin minusta tällaiset metsäaiheiset sukat sopivat hänelle. Toivottavasti sopivat myös jalkaan! :) Nimittäin tuota sukkien ohjetta täytyy vähän kritisoida - vinkiksi myös niille, jotka aikovat sukat tällä ohjeella toteuttaa. Lankanahan on 7 veljestä, ja miehen sukkaan (ohjeen mukaan koko noin 42) olisi tarvittu peräti 60 silmukkaa! Ymmärrän silmukkamäärän siksi, että tuo kirjoneulekuvio on 10:llä jaollinen, ja pohkeessa tuo silmukkamäärä nyt vielä jotenkin menettelee. Mutta terässä se oli ihan selvästi liikaa, yhteen sukkaan olisi mahtunut kaksi Juha Miedon monoa ja sukset päälle! :D Ja itse olen tottunut tekemään esimerkiksi isälleni noin 45-46 koon sukkaan 56 silmukkaa 7 veljeksestä, eli kyllä tuo 60 silmukkaa sikälikin tuntui paljolta muutamaa kokoa pienempään sukkaan. Vähensin siis terässä silmukkamäärän peräti 50:een eli 10 silmukkaa vähemmän - mikä oli ohjeen mukaan sopiva silmukkamäärä mukamas naisen 38-39 -sukkaan; itse teen tuohon sukkakokoon terän 44 silmukalla 7 veljeksestä. Mutta tällä reilusti pienemmällä silmukkamäärällä sukasta tuli sopivan kokoinen ainakin minun mieheni jalkaan, joka on suunnilleen samaa kokoa kuin saajankin jalka. Mietin vähän, että olisiko tämä sukka tehty alunperin Nallella, koska tuo 60 silmukkaa miehen jalkaan olisi mielestäni sopiva Nalle-langasta? Ja kun ohjeen on myöhemmin kirjoittanut puhtaaksi Novita, niin ovat vain lätkäiseet siihen sen 7 veljeksen sen kummemmin ajattelematta? Ei ole nimittäin ensimmäinen kerta, kun Novitan ohjeissa on liikaa silmukoita sukissa... ei sen puoleen, aika monessa muussakin sukkaohjeessa on minusta liikaa silmukoita, oli ne sitten Novitan tai jonkun muun kirjoittamia, eli ei se ole suinkaan Novitan ohjeiden ominaisuus. :) Harvoin minä laitan sukkaan itselleni yli 50 silmukkaa, vaikka tekisin ohuesta langasta 2 mm puikoilla. :)

Joka tapauksessa malli on komea ja toteutuskin lopulta ihan tyydyttävä, vaikka saihan sitä ensimmäistä sukkaa muutamaan otteeseen purkaa ja sovitella silmukkamääriä; toinen sukka onneksi meni sitten sen ensimmäisen sukan jäljitelmänä, kun oli koko ja silmukkamäärät selvillä. :)

Vielä musiikkiuutisia: Sävellykseni tie katkesi eilen Vekaraviisujen semifinaaliin, eli ei tarvitse lähteä toukokuussa finaaliin metsästämään palkintoa. Hyvä saavutus tämäkin! :) Sen verran kuitenkin varmasti pettymystä oli eilen ilmassa, että heti tulokset kuultuani menin katkaisemaan vahingossa neuleesta väärän langan kesken työn, ja melkein missasin Neulontakerhonkin eilisen jakson... ;) Oikein itseänikin huvitti huomata, miten meni hetkeksi ihan pasmat sekaisin - vaan tästä taas porskutetaan eteenpäin kohti uusia haasteita. :)

Kiitos, kun olette taas käyneet vierailemassa ja jättämässä kommentteja! :) Ilo on ollut huomata, että tänne eksyy aina välillä uusiakin lukijoita ja kommentoijia. Olen muuten siirtynyt nyt seuraamaan blogeja Google Readeriin, kun Blogilistalla alkoi olla noita ongelmia tuon tuostakin. Voi olla, että tässä siirtymisvaiheessa on joku blogi vahingossa pompsahtanut pois suosikeistani - ainakin yhdestä blogista sain tällaista tietoa hiljattain. Jos siis huomaat, etten ole käynyt aikoihin kommentoimassa blogissasi, vaikka olen aiemmin siellä käynyt, niin jätäpä siitä kommenttilaatikkooni viestiä, joskushan tuo Blogilistakin on itsekseen heitellyt suosikkejani pihalle tuosta vaan. En itse vaan noita aina huomaa, kun suosikeissani näkyy tälläkin hetkellä olevan vain vaatimattomat 233 blogia... :)

Leppoisaa sunnuntaipäivän jatkoa! :)

26 kommenttia:

  1. Harmaa on hyvä väri ja sukat ovat hienot. :)

    VastaaPoista
  2. Komeat sukat. Olen neulonut itse samalla mallilla useammatkin sukat ja oon samaa mieltä silmukkamääristä.

    VastaaPoista
  3. Hienot sukat, upeat puut, tuli mileeni Juha Tapion laulu kahdesta vanhasta puusta, jonka kuulin Naistenmessuilla Järvenpäässä.

    VastaaPoista
  4. Hienot sukat,kertakaikkiaan! Niin hienostuneet ja hyvin istuvat!

    VastaaPoista
  5. Minäkin yleensä vähennän silmukoita hieman pois, mikäli sukanvarsi yms. näyttää olevan kokoa "karhu".
    Mainiot sukat metsämiehelle ja pysyy ainakin varpaat lämpiminä ;)

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Onpas komiat sukat ja linkkikin alkulähteille. Kiitos!
    Mutta mielenkiintoisinta jutussasi oli muistelot intarsiapuserosta. Minun tyttäreni teki samanikäisenä 90-luvulla kaksi intarsiapuseroa jotenkin samoin kokemuksin. Ensimmäisen koulussa ja toisen 4H:n kilpailuun ja sai palkinnonkin.Tais saada kumminkin opin koulussa siihen langankiertoon, koska en minä sitä hänelle opettanut, en edes osannut.

    VastaaPoista
  7. No nämä sukat on kyllä mielettömän upeat.
    Minä tykkään just noista väreistä.
    Miten olet saanut niistä vielä niin jalanmyötäiset ?

    VastaaPoista
  8. Anneli: ei noihin sukkiin ole kyllä tehty varteen mitään muotoiluja, ainoastaan suun ja nilkan joustinneuleet vähän "muotoilevat" vartta, muutenhan tuo on ihan suoraa pötköä. Eli ihan ohjeen mukaan olen tehnyt varren osalta.

    VastaaPoista
  9. hienot on sukat... harmaa on hyvä väri :)

    VastaaPoista
  10. Tosi komeat sukat. Tuttu malli mullekin vuoden takaa.

    VastaaPoista
  11. Hih, kun minä teen itselleni sukat ohuesta langasta eli esim. Regiasta 2,5 mm puikoilla, niin terässä on noin 48 silmukkaa - eli taistelen aina noiden ohjeiden kanssa, jos teen itselleni sukkia. Mutta tuo 60 tosiaan kuulostaa hurjalta. Viime aikoina olen kyllä todennut, että muissakin ohjeissa Novitalle tahtoo tulla vähän "kasvunvaraa", esim. M-koon neulemekkoni piti kursia yläreunasta kuminauhalla kokoon.

    Mutta upeat sukat olet tehnyt!

    VastaaPoista
  12. Hienot sukat! Täytyypä laittaa malli korvan taakse, jos tässä innostuisi tekaisemaan muitakin kuin vain perus-perus-sukkia :)

    VastaaPoista
  13. Kyllä on komeat sukat,aivan mahtavan kauniit ja kun sinusta on kyse,niin on siisti kädenjälki!

    VastaaPoista
  14. Kertakaikkiaan komeat sukat, täytyypäs pistää tuo malli korvan taakse! Silmukkamäärien kansa tuskailin minäkin jokunen aika sitte, kolem kertaa piti purkaa kun aina tuli liian isoa. Tämä sun postaus antaa hyvää vinkkiä millaiset silmukkamäärät olisivat lähempänä oikeaa, kiitos siitä!

    VastaaPoista
  15. Ihanat sukat! Yritin kerran tehdä sormikkaat Novitan ohjeilla 7. veljeksestä. Niitä ei viitsinyt tehdä valmiiksi... Samoilla silmukoilla utli hyvät 2,5 puikoilla ohuesta langasta.

    VastaaPoista
  16. Hei..Oululainen, täällä yks kainuulainen, olen neulonut näitä sukkia joulu-ukon konttiin, ja jälkeenkin päin..

    Thkimo
    http://ilta-rusko.vuodatus.net/

    VastaaPoista
  17. Eipä tullut näistäkään sukista lainkaan tylsät, vaan tietyllä tapaa hyvinkin tasapainoisen ja kauniin näköiset. Minä pidän kovastikin, harmaa sopii näihin täydellisesti.

    Piti itsekin käydä miettimään, että millähän silmukkamäärillä sitä tavallisesti sukkia neuloo. Nallella nuo silmukkamäärät voisin hyväksyä tosiaan normaaliin omaan sukkaani (koko 41 ja normaalissa sukkaohjeessa yleensä 56 s Nallella) ja ohuemmilla taas on mennyt usein reilusti yli 60 silmukan ja hyvin on istuneet :D Eli minulle nämä Novitan silmukkamäärät ovat yleensä kyllä toimineet ihan hyvin, mutta olenkin tällainen kohtalaisen isokokoinen naisihminen.

    Ja huikeasti olet muuten duunaillut noita ristipistelyitä alta pois :S Olin ihan hämmentynyt määrästä!

    VastaaPoista
  18. Komeat on sukat! Kyllä saaja on varmasti onnellinen.
    Harmi, että kappaleesi tie katkesi nyt, mutta semifinaalisijoitus on kyllä todella hyvä! Joten rinta rottingille vaan!

    VastaaPoista
  19. Upeat ovat! Ja varmasti saajankin mieleen.

    VastaaPoista
  20. Tämä malli on kyllä komea, mummoni on neulonut useammankin parin. Välillä on rentouttavaa neuloa ihan vaan harmaata sukkaa :D

    VastaaPoista
  21. Tavattoman komeat sukat! Juu, olen huomannut monista sukkamalleista, että silmukkamääriä saa vähentää. Isännällä ja vanhemmilla pojilla on nron 42 hoikka jalka, eivätkä he tykkää ns. "miesten koon" villasukista, kun ne pyörivät saappaissa.
    Tuo ohje täytyisi kyllä taas lastata korvan taakse :)!

    VastaaPoista
  22. Tosi komeet sukat! Eihän ne oo ees perusharmaat vana kaikenlaisia kuvioita mukana.
    Siä oot tehny myssyjäkin lisää. Miäkin kattelin ohjeitani sitä silmällä pitäen, et onko uusia sytomyssyohjeiks kelpaavia.
    Nyt sävellyksissä tulta päin ja leuka kohti uusia haasteita!!
    Miä luulin, et minul on aika paljo suosikkei blogilistalla, mut kyllä siä ylitit sen moninverroin. :D

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)