Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

torstaina, toukokuuta 13, 2010

Ristipistomaratonia pitkästä aikaa

Pitkästä aikaa minulla oli mahdollisuus osallistua torstai-illan ristipistomaratoniin, nyt kun olen taas virallisesti työttömänä - vaan en suinkaan toimettomana, sillä viimeiset kolme päivää olen nautiskellut kevätsiivouksesta, ylimääräisestä tavarasta vapautumisesta sekä muutamasta tyhjänä ammottavasta kaapin hyllystä, ja tämä touhu tulee jatkumaan vielä pitkälle ensi viikkoon, joka päivä jotakin. :) Tänä iltana kuitenkin katsoin ansainneeni hetken ristipistojen parissa.

Ristipistomaratonhan kestää torstai-iltaisin klo 18-22, mutta koska aloittelin uutta työtä, enkä ehtinyt kaivella tarvikkeita ajoissa esille, niin aikaahan meni kankaan leikkaamiseen ja lankojen etsimiseen. Sattui vielä niin, että tässä työssä suurin osa tarvittavista langoista on niitä, joita en ole ehtinyt vielä lajitella, vaan ne ovat edelleen niissä pusseissa, joissa ne on tulleet nettikaupasta, joskus vuosi-puolitoista sitten, vai jokohan siitä on kaksi vuotta... ja niitä lankatokkia on lajittelematta noin 200, eli etsipä sieltä sitten se oikea numero, onneksi oli sentään ohjeeseen merkitty väri, mitä hakea. :) Eiköhän kevätsiivous ylety noihin ristipistolankoihinkin, ja ne pääsevät viimein niille varatuille paikoille, säilytysrasiatkin on hankittu ainakin kaksi vuotta sitten. ;)

Mutta langat löytyivät ja pääsin istumaan nojatuoliin noin 18.15 ja ensimmäisen piston tein ehkä 18.22 - mihin ne seitsemän minuuttia siinä välissä oikein tuhrautuivat? Varmaan kankaan keskikohdan etsimiseen, mihinkäs muuhunkaan... ;)


Iltapala-aikaan saakka eli 19.30 sain pistellä keskeytyksettä, sitten pistelin jokusen piston iltapalaa syödessäni, sitten vielä sain jonkin aikaa pistellä rauhassa ennen kuin laitoin kuopuksen nukkumaan, ja pääsin jatkamaan vielä vähän ennen kymmentä. Koska noita keskeytyksiä oli välissä ja aloituskin venähti, niin pistelin reilusti klo 23 saakka, kun intoa piisasi. :) Tämän verran sain aikaiseksi, hyvä alku tämäkin. :) Ei kuitenkaan ihan passaa tämän tekoa jättää torstai-iltojen varaan, sillä tälläkin on deadline vielä alkukesästä. Voi että tässä onkin ihanat värit, luonnossa paljon kivemmat kuin ohjeen mallikuvassa! :) Ainakin siis on ihan mun lempivärejäni, saajasta en ole ihan niin varma... Tätä tullaan siis täällä varmaan näkemään vilaukselta jatkossakin. Enkä vielä kerro, mitä tästä on tulossa. ;)

Jos en ennätä täällä ihan joka päivä turisemaan, niin toivotan varalta jo nyt hyvää viikonloppua! :)

2 kommenttia:

  1. Mikähän siitä mahtaa valmistua?
    Kauniita kortteja tuossa edellisessä postauksessa.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Kauniit heleät värit tuossa ristipistoilun alussa. Kiva nähdä mitä siitä muodostuu... Ensimmäiseksi tuli mieleeni jokin rakennus..

    Tuo sinun ylimääräisestä tavarasta vapautuminen kuulostaa ihanan vapauttavalta :-). Itse näet olen tosi huono heittämään turhaa pois, vaikka samanaikaisesti kärsin tavaranpaljoudesta... Eilen kuitenkin sain itsestäni sen verran irti, että heitin hyvästit (kera huonon omatunnon..) jakulle ja takille joita en ole käyttänyt aikoihin ja joita en varmaan olisi koskaan enää käyttänytkään. Ehkäpä tämä tästä.. ;-)

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)