Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

maanantaina, toukokuuta 24, 2010

Äiti pompelee

Aika usein käy niin, että yksi asia johtaa toiseen ja tämä taas kolmanteen. Tällä kertaa kaiken pahan alkujuuri taitaa piillä meidän vanhassa sohvassa - eikä nyt viitata siihen, että siinä sohvalla alkoi eräs rakkaustarina elokuussa -99. ;) Juu, vanha sohvahan se oli todella, sillä isäntä oli ostanut sen käytettynä jo kauan ennen kuin me tapasimme. Mutta kun vanhus oli toiminut muutaman viime vuoden aktiivisesti mm. trampoliinina ja kiipeilytelineenä, niin se ei enää kestänyt, vaan sen oli aika siirtyä sohvien hautausmaalle tässä kuluneen talven aikana. Jonkin aikaa elelimme tyytyväisenä ilman sohvaa, kunnes joskus kevättalvella kärräsimme kierrätyskeskuksesta "uuden" (siis meille uuden) sohvan kotiimme maitokärryillä, joita kierrätyskeskuksesta ystävällisesti kuljetusta varten lainattiin. :) Mutta sitten viime viikolla isäntä löysi kirpparilta toisen vielä paremman sohvan, ja sen seurauksena meillä on nyt kaksi sohvaa, ihan eri paria keskenään, mutta väliäkös tuolla. :) Tuumasimme vain, että oikeastaan on ihan mukavaa, kun voimme kumpikin pötkötellä sohvalla yhtä aikaa, mies katsoo toisella sohvalla elokuvaa ja minä pötköttelen toisella sohvalla neulomassa ja kuuntelen äänikirjaa.

Mutta yksi puute tässä tilanteessa havaittiin, nimittäin sohvatyynyjen puute. Ne kolme 40x40 kokoista sohvatyynyä, jotka ompelin kaksi vuotta sitten, eivät riitä kahdelle sohvalle millään, kun ei niistä tahdo riittää yhdellekään pötköttelijälle. Ne kun ovat parissa vuodessa litistyneet ja lätistyneet, ja ovat vieläpä niin liukasta kangasta, että luiskahtavat lattialle heti kun erehtyy päätä liikauttamaan. Tuumimme sitten, että tarttis hommata uudet sohvatyynyt. Mielellään 50x50 kokoa ja kaksi kummallekin sohvalle, yhteensä siis neljä. Minä lupasin jossain vaiheessa etsiskellä sopivia...

Kävinkin sitten jo tänään Anttilassa etsiskelemässä, mutta siellä ne isommat tyynyt olivat niin ankean värisiä ja kivemman väriset puolestaan niitä pieniä liruja. Joten huomasin sitten Anttilasta suuntaavanikin Amoriiniin, kangaskauppaan siis, ja sieltähän löytyi niin ihanaa kangasta ja vielä sopivat sisustyynytkin, joten eipä aikaakaan kun visa vingahti ja meikäläinen kantoi kahta isoa kassia kotiin. Siinä vaiheessa vasta hoksasin, että -kele määhän joudun nyt ompeluhommiin. ;)

Ei auttanut muu kuin hoitaa kiusallinen homma pois alta (siis miks noista ihanista kankaista ei tehdä valmiita tyynyjä, vaan kaikki pitää tehdä aina itse???), ja ottaa kone esille. Siinähän meni tietysti sitten koko iltapäivä, ja vielä illalla ompelin tyynyihin neppareitakin kaksi tuntia. Mutta valmista tuli, ja nyt voidaan kumpikin pötkötellä sohvilla tyytyväisinä, eikä tarttee hakea sängystä tyynyjä lisäksi. :)

Sohvatyynynpäälliset 4 kpl
Tehty: 24.5.2010
Kangas: Kukallista puuvillakangasta sekä oranssia ja vihreää yksiväristä puuvillakangasta
Koko: 50 x 50
Muuta: Takana nepparikiinnitykset. Kankaat Amoriinista.


Näissä on taustakangas yksiväristä, kahdessa tyynyssä vihreä ja kahdessa oranssi. En osaa päättää, kumpi on kivempi, molemmat värit on niin ihania. :)


Oranssitaustaiset tyynyt tummalla sohvalla...


... ja vihreätaustaiset tyynyt vaalealla sohvalla.


Tai sitten yksi oranssi- ja yksi vihreätaustainen toisella sohvalla...


... ja toiset kaksi toisella sohvalla. Turhaa näitä miettimään, miten niitä asettelisi ja järjestelisi, eivätköhän ne aina paikkansa löydä miten milloinkin, silloin kun eivät ole lattialla. ;)

Ja ennen kuin kukaan ehtii kommentoimaan, että "onpas niin keväiset ja kesäiset värit", niin mainittakoon, että meillähän ei mitään kodintekstiilejä (verhoja, tyynyjä, liinoja, mattoja, mitä niitä nyt onkaan...) vaihdeta vuodenaikojen tai juhlapyhien mukaan, vaan meillä on ympäri vuoden aina samat tekstiilit. Näette tässä siis meidän kevät-, kesä-, syksy-, talvi-, joulu-, pääsiäis-, juhannus-, helluntai-, vappu-, kalevalanpäivä-, ystävänpäivä-, laskiais-, pyhäinpäivä-, itsenäisyyspäivä-, puolustusvoimain lippujuhla- jne. tyynyt. :D Niin kauan ovat ja pysyvät meillä esillä, kunnes tulevat käyttökelvottomiksi tai jonkin muun pakottavan syyn vuoksi ne täytyy vaihtaa toisiin. Ja sopivat kyllä meidän kodin värimaailmaan erinomaisesti, sillä olkkarin verhot ovat oranssit, ja keittiön matot samaa kirkasta keltaista mitä noissa tyynyissa (olkkari ja keittiö ovat yhtä avonaista tilaa). Kuvissa vaan ei salama riittänyt valaisemaan kaikkea taustalla näkyvää, mutta uskokaa pois, että sama värimaailma jatkuu sohvien takanakin. ;) Seuraavaksi pitänee hankkia ruohonvihreät tai limenvihreät matot sohvien keskelle, että saa tuota samaa vihreää vielä jonnekin... ;)

Otsikon "äiti pompelee" totesi kuopus 2 v tänään. :) Toinen kiva lause oli: "Äiti aijjaa ompelukonneella." Ja sitten ihmeteltiin välillä, miten "äiti aijjaa lujjaa - hyvä äiti!" :D Tänään ompelukone toimi suht kivasti, sylttyä tuli välillä, mutta niistä selvittiin. Mut en silti kyllä vähään aikaan taas ompele mitään, nää riittää mulle vähäksi aikaa. :)

Ihanaista viikon jatkoa! :)

23 kommenttia:

  1. Kaunis kangas tyynyissä, ihanan kesäinen :)

    VastaaPoista
  2. Sama juttu, en minäkään ymmärrä miksi pitäisi vaihtaa verhoja ym jatkuvasti. En ymmärrä myöskään jatkuvaa huonekalujen paikkojen vaihtamista.
    Pirteitä tyynyjä olet ommellut. Ja taustalta pilkottavat olohuoneen verhot nättävät oikein kauniilta.

    VastaaPoista
  3. Tykkään tyynyjen väristä :) Ja kiva idea vaihdella taustakankaan väriä, molemmat sopivat tosi hyvin.

    VastaaPoista
  4. Ihanan väriset tyynyt! Meillä vaan miehet aina jaksaa ihmetellä, miksi niitä tyynyjä pitää olla niin paljon, sitten otetaan yksi tyyny ja heitetään loput lattialle!

    Ei meilläkään paljoa mitään vaihdella, vaikka nyt alkaa jo olla verhojakin muutamat, joita voisi vaihdella, mutta kun ei vaan jaksa. Nyt on kyllä vaihdettava verhot kevyempiin tuvassa ja keittiössä, jos kerran tulee hellekesä, kuten on luvattu! Muuten mennään entisillä, vaikka makkariin haluaisin kyllä uudet verhot.... Entiset yli 10 vuotta vanhat!

    VastaaPoista
  5. Tosi kivat tyynyt, pirteät värit, sopivat kyllä mielestäni kaikkiin vuodenaikoihin :-)

    Minäkään en tekstiilejä vaihtele vuodenaikojen mukaan, en yksinkertaisesti viitsi, ja kun kerran olen mieleiseni verhot tai matot löytänyt, miksi niitä vaihtaisikaan... Ainoana poikkeuksena verhot jouluksi keittiöön, jos siis jaksan :-)

    VastaaPoista
  6. Ihanan hedelmänväriset tyynyt; kannatti niihin panostaa! Minä aina unelmoin yhtenäisistä sohvatyynyistä, mutta kun en malta laittaa mitään tuosta rakkaasta "sekalaisesta seurakunnasta" varastoon, niin meidän sohvatyynyt ovat ihan riemunkirjavat, virkattuja, kirjailtuja, joku ostettu (Yle:n testikuvalla varustettu :D), jne.

    VastaaPoista
  7. Tosi kaunis kangas noissa tyynyissä! Se on mielestäni sellainen, että sopii mihin vuodenaikaan tahansa. Meilläkään ei muuten vaihdeta eri verhoja eri vuodenaikoina, vaan ihan vain sen mukaan miltä itsestä tuntuu :)

    VastaaPoista
  8. Kauniit "kukkaset" sohvalla!
    Omaa päivääni piristin ostamalla ruusuisen vahakankaan keittiön pöydälle...

    VastaaPoista
  9. Raikkaat on tyynyt ja iloiset myös!
    Mitäs sitä nyt hyviä tyynyjä (verhoja, mattoja....) joka välissä vaihtamaan :)..

    VastaaPoista
  10. Onhan se iso urakka , tyynyjen ompelu.
    En minäkään vaihtele muita, kuin mattoa. Villamattoa ei viitsi pitää kesällä, kun talsitaan paljain varpain pihalta sisälle, eikä joka käänteessä varpaita huuhdota.
    Siis vaihtelu on käytännön sanelema juttu.

    VastaaPoista
  11. Pirtsakat tyynyt, kivasti retrot!

    Olen kyllä kovastikin kiinnostunut sisustamisesta, mutta kun sen kerran tekee mieleiseksi, niin eihän sitä kokoaikaa tartte muuttaa. (Luulen että he, jotka jatkuvasti vaihtelevat värejä ja mööpeleitä, eivät ole vielä löytäneet sitä omaa tyyliään!) Käytännöllisyys, viihtyvyys ja kodikkuus ovat ne avainsanat, jotka kodista tekee kodin ja tietty asukit myös.
    Teillä on pirtsakkaa niinkuin koko perhekin on!

    VastaaPoista
  12. Pirteän väriset sohvatyynyt .
    Ei meilläkään verhoja ja ynnämuita vaihdeta vuodenaikojen mukaan,vaan samat ovat koko vuoden.Paitsi pöydillä vaihtelen liinoja:)

    VastaaPoista
  13. Eipä ole mitään lisättävää edellisiin. Tosi somat tyynyt!

    VastaaPoista
  14. Ihanan pirteät on tyynyjen värit. Oikeesti jaksaako joku vielä vaihella tyynyjen päällisiä, verhoja yms. pitkin vuotta.. meillä korkeintaan jouluna on jouluverhot keittiössä, jos semmosiks lasketaan pääkalloverhot mihin joulun alla ripustetaan olkikoristeita ja rusetit kalloille ;)

    Mä ratkasin puol vuotta sitten ton tyyny ongelman sillä, että keräsin kämpästä kaikki tyynyt ja tein niihin fleece-päälliset. On kiva kontrasti ku on nahkasohva ja siin pehmeä fleecetyyny. Ja tulipahan uusittua sänkytyynytkin koko porukalle samalla.

    VastaaPoista
  15. Komeat tyynyt, kyllä noita katselee ympäri vuoden!

    Komeat ovat nuo aiemmat konttisukatkin!

    Mukavaa loppuviikkoa! :-D

    VastaaPoista
  16. Raikkaan kesäiset tyynyt! Hyvä, että äiti pompeli :-), kun lopputulos oli noin kaunis.

    VastaaPoista
  17. Iloiset tyynyt.

    Minäkään en vaihda verhoja vuodenaikojen mukaan. Välillä jätän jopa ikkunoita ilman verhoja. Laiskuuttani.

    VastaaPoista
  18. Mullakin sama käytäntö verhojen sun muiden tekstiilien kanssa eli ei niitä vaihdella, vaan samat on niin kauan kuin käyttökelpoisina säilyvät! Keittiöön on poikkeuksellisesti kahdet verhot, joita vaihtelen sen mukaan, kun likaantuvat ja laitan toiset pesuun. Taitaa kaikki verhot olla ainakin 10 vuotta vanhat, jotkut 30.

    VastaaPoista
  19. Kivat tyynyt! Meillä on sama juttu tekstiilien kanssa: ne pysyvät ikkunassa, lattialla, sohvalla yms. kunnes käyvät jostain syystä käyttökelvottomiksi. Ainoastaan jouluna vaihdan liinoja yms.

    VastaaPoista
  20. Pirteät tyynyt.
    Joo muistan lapsuudestani tuon verhojen, mattojen yms vaihdon vuodenaikojen mukaan. Vieras ajatus nykyään. Ihana ilmaisu 2-vuotiaaltasi: äiti pompelee.

    VastaaPoista
  21. Kivan väriset tyynyt olet tehnyt. Yks vinkki tyynyjen ompeluun; kannattaa tehdä päällisestä pienempi ku sisätyyny on, niin eivät löpsähdä niin äkkiä. Toisin sanoen, jos sisätyyny on vaikka 40x40 niin päällinen on valmiina 38x38. Kesäterveisin Merja

    VastaaPoista
  22. Minä olen samaa mieltä kuin kaikki muutkin, mitä sitä alituiseen vaihtamaan. Nuo verhotkin, niin vaikea niitä nipsuja laitella takaisin sinne ylös verholaudan taakse.
    Kyllä noita tyynyjä kelpaa litistellä.

    VastaaPoista
  23. On kyllä tosi kaunis kangas tyynyissäsi. Ihanat ja sohvat näyttävät mukavilta!

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)