Sikakiva lauantai :)

No nyt on sitten mulle ja kuopukselle pistetty piikit sekä kausi-influenssaa että possupöpöä vastaan! :) Ja olikin varsin mielenkiintoinen kokemus tämä rokotus. ;) Oulussahan on tähän mennessä rokotettu vasta terveydenhuoltohenkilöstö ja raskaanaolevat, ja tänään alkoi klo 9 rokotukset riskiryhmäläisille. Luulin, että kuopus saisi vain kausipiikin tänään, koska alle 3-vuotiaiden sikarokotteet aloitetaan täällä vasta ensi viikolla, mutta pistivät sitten sikapiikin myös hänelle, jottei tarvi toista kertaa käydä, kun kyse on kuitenkin vain muutamasta päivästä. No, hyvä näin, ollaan sitten nyt molemmat suojattuja. :) Esikoinen vissiin saa kans lähiviikkoina oman sikarokotteensa, ja kausirokotetta hän ei saakaan, kun ei ole riskiryhmää.

Oli varmaan ilmeeni näkemisen arvoinen, kun yhdeksän aikoihin pyöräilin terveyskeskukseen, ja se jono meni ensinnäkin terveyskeskuksen ovelta ulos sisäpihalle, jatkui siitä muutama sata metriä tien päähän, ja kääntyi siitä edelleen kohti kaupunkia jatkuen sinne päin myös muutama sata metriä. Oli siis pitemmät jonot näillä Sikapäivillä, mitä Kärkkäisen Sikapäivien kinkkukiusausjonossa... ;) Edit: Tässä kuvassa mekin varmaan jossain ollaan... ;) Mentiin sen jonon päähän, mutta siinä ystävällinen nuori mies sanoi, että lapsille on oma jononsa, joten ajettiin pyörällä takaisin kohti terveyskeskusta, ja siellähän se jonon pää oli vain siinä jossain tien varressa tk:n vieressä. :) Ulkona tarvitsi jonottaa vain puolitoista tuntia ennen kuin päästiin sisälle. Ja se olikin tosi mukava puolitoistatuntinen! :) Ei mitään käsirysyjä lainkaan, vaan ainakin lapsiperheiden jonossa oli leppoisa tunnelma. Ensimmäiseen puoleen tuntiin en vielä tohtinut juttusille kanssajonottajien kanssa, mutta kun jono kääntyi tk:n pihaa kohti, missä oli liukas mäki (yöllä oli satanut lunta ja oli pikkuisen pakkasta), niin en tahtonut enää saada pidettyä siinä mäessä pyörää pystyssä, kun kuopuskin sen verran pyöri tarakalla. No, kaksi isää siinä perässäni tarjoutuivat pitämään pyörääni pystyssä, jotta saan kuopuksen pois kyydistä, ja jätin pyörän sitten siihen tien varteen parkkiin. Siitä alkoikin sitten kuopuksen vahtiminen. Aluksi hänellä kului aika muiden lasten kanssa, kun kurkkivat parkkitalon ikkunoista sisälle ja ihmettelivät autoja. Sitten, kun jono oli mennyt parkkitalon ikkunoiden ohi, lapset kiinnostuivat parkkihallin rappusista, ja sinne tuo meidän kuopuskin viipotti. Minä koitin jonossa kuikuilla aina välillä, että tuttu pipo vilahtaa, mutta jossain vaiheessa tuli näköesteeksi pihalle parkkeerattu auto, niin en ihan koko aikaa nähnyt, missä se oma poika viilettää. Sitten päätin lähteä katsomaan, että onhan hän tallella - enkä löytänyt poikaa mistään! Huusin ja huhuilin, ja muut vanhemmat tulivat auttamaan ja kysymään, minkä näköisestä pojasta on kyse. Jonossa perässäni olleet isät sanoivat, että mene vaan poikaa etsimään, kyllä me pidetään sulle paikkaa... ja sitten juoksin ja huhuilin sydän rinnassa takoen, enkä vain löytänyt omaa lastani - kunnes tienvarteen juostuani näin sinne parkkeerattujen pyörien takana tutunnäköistä lakkia ja sieltähän se poika löytyi! HUH! Kyllä osasikin vikkelästi livahtaa, en tiedä, oliko hän ehtinyt koko parkkitalon kiertää, vaiko luikahtanut sitten parkkihallin ovesta sisään ja toisesta ulos, vai miten oli päässyt lyhyessä ajassa niin kauas, mutta onneksi löytyi! Sen jälkeen ei ollutkaan sitten enää montaa kymmentä metriä jonotettavaa ovelle, ja kun perässäni jonottanut isä tarjosi vielä meidän pojalle jotain lukemistakin viihdykkeeksi, niin siinä se loppuaika sitten meni kivasti.

Ovella oli tosiaan vartija päästämässä väkeä aina vähän kerrallaan sisälle - mikä olikin järkevä systeemi, koska eihän tuhansia ihmisiä olisi voinut kerrallaan sisälle päästää, siitähän ne nyrkkitappelut olisivat syntyneet! Mekin pääsimme sisään sen puolentoista tunnin ulkona jonottamisen jälkeen, ja sisällä selvisi, että olimme jonottaneet jonotusnumeroita! :D Minusta se oli varsin hauska juttu, että sen kaiken jonottamisen jälkeen sain painaa koneesta itselleni jonotusnumeron, jolla pääsin jonottamaan ilmoittautumiseen. :) Siihen ei tarvinnut sen numerolapun kanssa jonottaa kuin ehkä 10 minuuttia (siinä ajassa ehdin vähän jo neuloakin seisaaltani ;) ), ja kun olimme ilmoittautuneet, meidän ohjattiin siihen päähän taloa, missä oli lasten rokotukset. Siellä odotimme ehkä puolisen tuntia, ja itse rokotuksessa ei juurikaan aikaa mennyt. Rokotettavat kutsuttiin nimeltä sisään, ja lapsen mukana pääsi samalla koko perhe, eli minun ei tarvinnut enää uudestaan jonottaa omaa vuoroani. ;) Puoli kahdeltatoista olimme valmiita lähtemään kotiin, eli kaksi ja puoli tuntia meni kaiken kaikkiaan. Ei paha minusta, tilanteen huomioon ottaen. :)

Siellä lasten odotushuoneessa ehdin neuloakin kovasti. :) Esikoisen tarhakaverin äitikin oli paikalla pienimpänsä kanssa, ja hän tuli juttelemaan minulle ja kertoi hänkin harrastavansa käsitöitä. :) Olipa kiva juttu, eipä olisi tuokaan asia tullut varmaan tietooni, jos en olisi tuolla ollut käsityöni kanssa istumassa. :) Tuo äiti onkin vaikuttanut ihan kivalta ihmiseltä sen perusteella, mitä ollaan joskus muutama sana vaihdettu päiväkodin eteisessä, ja nyt kun tiedän hänen harrastavan käsitöitä, niin meillä voi olla lisää yhteisiä puheenaiheita. :)

Itse rokotus meni tosi hyvin. Kuopus sanoi sikapiikkiä pistettäessä "äh" ja kausipiikkiin "ääh". ;) Oli muuten ensimmäinen kerta, kun hän päästi minkäänlaista ääntä rokotuksen tai verikokeen aikana! Yleensä hän on ollut vain ihan hiljaa ja ihmetellyt, että mitä se täti tulee tuolla neulalla oikein sorkkimaan. :) Taitaa olla aika korkea kipukynnys meidän kuopuksella - ja kotona oltiin niin onnellisia, kun molemmissa jaloissa oli laastarit! :) Minä meinasin piikkitädeille, että taitaa päästä äidiltä isompi älähdys kuin lapselta pistettäessä, mutta kumma kyllä se pistäminen ei sattunut yhtään - oli joko tosi taitava rokottaja tai sitten sattui molemmat piikit sellaiseen kohtaan, missä ei ole tuntohermoja. :) Tai sitten mulla oli muuten niin rento fiilis pirtsakan puolitoistatuntisen ulkoilun jälkeen, ettei pistoskaan tuntunut missään. :)

Sivuoireita ei ole ainakaan vielä tullut meille kummallekaan. Tuskin tuleekaan, luulisihan sitä jo jotain lihaskipuja tulleen jos ois tullakseen. Eikä tässä ole tänään ehtinyt ajattelemaankaan mitään oireita, kun on ollut niin sikakiva päivä loppupäivänkin ajan. Käytiin nimittäin vielä iltapäivällä molempien tenavien kanssa kylässä yhden lapsiperheen tykönä, niin siinä sitä touhua on riittänyt kerrakseen. :) Minä olen niin huono lähtemään kotoa pois yhtään mihinkään, joten vaihtelua tämäkin, että on joskus oikein tohinapäivä, jolloin on menoa vähän joka suuntaan. :)

Laitetaan tähän vielä tällainen aiheeseen sopiva kuva. :)

Sikakivaa viikonlopun jatkoa kaikille! :) Muistakaa hemmotella isiä huomenaamulla! :)