Kuinka aika riittänee, kun päivät hupenee ja maailma on suuren suuri?

Onpas tänään ollutkin ihana päivä! :) Tai oikeastaan se alkoi jo eilen illalla. Kun sain lapset nukkumaan - tai no, ainakin sänkyyn, sillä esikoinen ei uskaltanut nukahtaa ennen kuin puolen yön jälkeen, koska pelkäsi asunnossamme lentelevää pientä kärpästä - niin pääsin valloittamaan sohvan, mikä on todella harvinaista iltaisin, siinä kun yleensä pötköttelee isäntä dvd:tä katsoen. Mutta nyt sattuneesta syystä se oli vapaana, joten minä ensin pikaisesti kävin ottamassa kylmän suihkun, menin pötköttelemään viileälle nahkasohvalle ja avasin sohvan viereisen ikkunan, josta puhalsi raikasta yöilmaa. Äänikirja seuraksi ja neule käteen. :) Yhden levyllisen ehdin äänikirjaa kuunnella, ja aika pitkästi sinä aikana neuloa, vaikka toki välillä piti käydä rauhoittelemassa itkeviä tenavia, joista toinen pelkäsi olemattoman kokoista kärpästä ja toisella nyt oli muuten vaan äitiä ikävä. :) Pääasia kuitenkin, että oli edes pieni hetki päivästä, jolloin minäkin koin olevani ihan cool. ;)

Ja sitten tänä aamuna hihkuin riemusta, kun taivas oli pilvinen! En malttanut odottaa, että esikoinen ja mies heräisivät, vaan nappasin ainoastaan kuopuksen matkaani ja painelimme ulos lenkille. :) Kylläpä oli raikasta ja vilpoisaa, tuulikin puhalteli mukavasti. :)


Minnekäs muualle se lenkki olisi suuntautunut kuin lammelle. :) Kuopus olisi halunnut uimaan sorsien sekaan, mutta se ei olisi ollut kovin järkevä ajatus. Onko puolitoistavuotiailla ylipäätään järkeviä ajatuksia? ;)


Kaukana jossain on pikkuinen mäki, siellä asuu Teletappiväki. :)

Pappi puikoissa näytti eilen kuvan heidän Teletappimaastaan, niin minäkin sitten ajattelin kuvata meidän oman Teletappipuistomme. Onhan tuolla olemassa joku virallinen nimikin, mutta kaikki alueen lapset ja päiväkotiväki nimittää tuota Teletappipuistoksi noiden vihreiden mäkien vuoksi. Vähän sama juttu kuin se, ettei Oulun keskustassa olevaa Letkunpuistoa kutsuta Otto Karhin puistoksi kuin virallisissa yhteyksissä. ;)

Huomatkaa, miten vikkelä kuvassa oleva Teletappi onkaan ollut: siinä ajassa, kun kuvaaja peruutti hieman taaksepäin ja tarkensi kameralla, Teletappi oli ehtinyt kivuta pois rattaista, nakata lakin päästään ja kaivaa juomapullon vaunujen alaosasta... ;)


Noita mäkejä on tuolla alueella kyllä enempikin. Puistossa on muuten rinteeseen rakennettu loiva liukumäki, joka sopii tosi hyvin pienille lapsille, ja siinä meidän kuopuskin tänä aamuna oivalsi, miten kiivetään portaat ylös ja tullaan mäkeä alas. Voi sitä riemua! :)

Kotiin palatessamme olin tuntevinani, ihan kuin muutama vesipisara olisi tipahtanut päällemme, mutta oliko sitten vain toiveajattelua, kun ei siitä ainakaan sen kummempaa sadetta tullut.


Iltapäivällä kuitenkin uusi toivonkipinä heräsi, kun taivas alkoi näyttää näinkin lupaavalta, ja kuulin ukkosen jyrähtelevän useampaankin kertaan, näin jopa pari salamaakin. Mutta taisi mennä se ukkonen meidän ohi, vaikka kuinka toivoin sen tulevan tännekin.


Mutta vielä lähestyi upeannäköinen pilvi. :) Tuli mieleen ihan lapsuuden kesät, kun silloinkin tähyilin aina taivaalle ja toivoin suunnilleen jokaisesta vähänkään harmahtavasta poutapilvestä, että voi kun tuosta pilvestä sataisi vettä! Ja kuuntelin myös kaukana tieltä kuuluvia kuorma-autojen jyrinöitä toiveikkaana, että olisipa tuo ääni ollut ukkosen jyrinä. Äiti joutui joskus toppuuttelemaankin, että eihän taivaalla ole edes tummia pilviä, eihän silloin voi jyristä ukkonenkaan. Ja kyllä silloin harmitti! Olen kyllä niistä ajoista oppinut jo tunnistamaan, mikä on se pilvi, josta voi sadetta odottaa, ja kyllä tämä pilvi näytti lupaavasti siltä. :)


Ja niin se sitten ropsauttikin sadekuuron, IHANAA! :) Harmi vain, ettei ollut kuin lyhyt kuuro, mutta kyllä se antoi silti vähän taas uskoa elämään. Nyt avoimesta ikkunasta tulvii aivan ihana sateen tuoksu! :) Oih ja voih! :)


Täällä muuten esikoinen ja minä laskemme öitä siihen, että pääsemme paikkaan, jossa on taatusti viileämpää. :) Villasukat on oltava ehdottomasti mukaan otettavien listalla kärkipäässä. ;) Vaikka totta puhuen minä kyllä lasken öitä johonkin vielä mukavampaan, siihen on vain yksi yö enemmän kuin esikoisen laskemia öitä. ;) Jollakin tavalla siihen liittyy eräs käsityönlajikin... :)

Niin ja tuo otsikko tosiaan... :) Minähän olen päättänyt saada tekeillä olevan Samos-neuletakkini valmiiksi vielä tämän kuun puolella, mutta viime päivien uupumuksessa olen miettinyt, että kuinkahan mahtaa ämmän käydä. No, viimeöisen viileyden ansiosta hihat ovat nyt sillä mallilla, että kyllä ne tänään valmistuvat, joten valmiin takin kuvia saattaisi olla luvassa ehkä jopa huomenna, mutta aivan taatusti viimeistään ylihuomenna. Ei siis tarvitse sitä varmastikaan heinäkuun puolella enää tikutella, vaan pääsen aloittelemaan sitten jotain muuta.

Suloisen sateista sunnuntaita sinulle! :)