Ensinnäkin lämpimät kiitokset kommenteistanne, niin pipojen kuin ristipistojenkin suhteen! :) Niitä on ollut ilo lukea, kuten kommentteja aina. Viikonloppuna ehdin pariin otteeseen käydä vilkaisemassa sähköposteja ja kommentteja, joten tosi kiva oli huomata, että aina jokunen viesti tännekin oli jätetty - kiitos! :) Pipot kelpasivat uusille omistajilleen, tai ainakin se tyttömäisin hattu pääsi heti käyttöön, toivottavasti muutkin pysyvät päässä pitempään kuin sekunnin. ;) Ja rippilahjatkin taisivat olla ihan mieluisia, ainakin vähän erilaisia mitä muualta tuli. :)
Meidän perinteinen jokavuotinen mummolareissu on tosiaan nyt sitten tehty. Eihän tuota välimatkaa mummolaan ole kuin 150 kilometriä, mutta minä kun olen sellainen kotikissa, etten haluaisi poistua täältä neljän seinän sisältä mihinkään muuten kuin pakon edessä, niin yksi reissu vuodessa kaupungin ulkopuolelle on jo ihan hyvä saavutus. ;) Isäntä on vielä huonompi lähtemään kuin minä, joten hän jäi tälläkin kertaa matkasta pois eli kävin poikien kanssa kolmestaan. Aiemmin olemme yleensä käyneet mummolassa heinäkuussa ja viipyneet viikon tai parikin, mutta nyt sitten nuo rippijuhlat sanelivat tämän ajankohdan, ja muiden menojen vuoksi reissu typistyi torstai-illasta sunnuntai-iltaan. On meillä kyllä tarkoitus sitten heinäkuussa käydä poikien kanssa papan luona, edellisestä käynnistämme on kulunut jo viitisen vuotta, niin voisi sitä välillä tosiaan sielläkin sitten käydä, etenkin kun nyt ei enää tarvitse vaippoja kuljetella mukana (mummolassa oli mukana tasan kolme yövaippaa, joista kastui vain yksi! :) ), niin lähteminen ja tavaroiden roudaaminen bussissa ja junassa voi olla siten vähän helpompaa. Eri asia sitten on, malttaako täältä omasta pesästään minnekään lähteä. :)
Meillä kun nämä matkakohteet eivät ole sen eksoottisempia kuin käynti omassa lapsuudenkodissa, niin kovin eksoottisia eivät ole myöskään matkakuvat. ;) Mutta onkin varsin mielenkiintoista koittaa kuvata entistä kotiaan ikään kuin turistina, ja löytää sieltä jotain hauskaa näytettävää. Tässäpä siis vähän matkakertomusta kuvien kera:
Minä ja äitini ollaan monessa mielessä aika erilaisia ihmisiä, vaikka tietysti samankaltaisuuttakin löytyy. Yksi erottava tekijä on se, että äitini on oikea kukka- ja puutarhaihminen, kun taas minua ei tuo kasvillisuus jaksa kiinnostaa piirun vertaa, enkä edes tykkää omaan kotiini kukkia tai kasveja hankkia, saati että saisin ne elämään puolta vuorokautta pidempään. ;) Mutta äitini kukat kukoistavat, niinpä vein hänelle nytkin tuliaiseksi tällaisen ruukkuauringonkukan. Saa nähdä miten lähtee tuosta kasvamaan, päätyykö vielä peräti maahan istutettavaksi. :)
Perjantaina kun kävelimme poikien kanssa kyläpaikasta mummolaan, poimimme matkan varrelta vähän kukkia, jotka esikoinen sai ojentaa mummulle. :) Tein muuten havainnon, että nykyään kotiseudullanikin kasvaa noita puna-ailakkeja, niitä ei nimittäin lapsuudessani kasvanut siellä missään, ja pidin niitä kovin eksoottisina kukkina, kun näin niitä joskus muualla Suomessa reissatessamme. Sen vuoksi en vielä ennen viime kesää tiennyt edes noiden kukkien nimiä, blogin kauttahan minä senkin sitten sain selville, että puna-ailakkeja ovat. :) Samoin kuin lupiinit ovat minusta edelleen erittäin eksoottisia kukkia, niitä näin lapsena tienvierustoilla vain "etelässä" eli jossain Jyvässeudulla matkatessamme. Nuo pöytätabletit taitavat olla äitini kutomat, väreistä päätellen joskus 60-70-luvulla. :)
Mitä tuttua näette kuvassa? :) Oli tosi ihanaa huomata, että tämänvuotinen äitienpäivälahjani oli löytänyt paikkansa. :) Samalle pöydälle päätyi esikoisen tekemä hamahelmityö, jonka hän toi nyt mummulle tuliaisiksi. Siis tuo tähtijuttu, joka on tuollainen kolmiulotteinen pöydällä pidettävä systeemi.
Nuo isot nallet on veljeni saanut joskus kaksvitosena. ;) Ja joku vaaleanpunainen kukkanen tuolla nallejen takana kasvaa myös.
Minun entinen kiipeilypuuni eli pihlaja oli täydessä kukassa...
... taitaa tulla syksyllä paljon marjoja. :) Minusta pihlaja on kyllä kauneimmillaan vasta sitten syksynä, kun lehdet ovat punaiset ja marjat hehkuvat. :) Sitäpä tässä sitten vain odotellaan. :)
Tämä on se suuri kivi, jonka päälle kiipeäminen oli lapsena aina suuri saavutus. :) Silloin siinä oli kyllä vähän pienemmälti tuota kasvillisuutta ympärillä, että mahtui hyvin loikkaamaan istutusten yli. Tällä kivellä on minustakin otettu lapsena aika monta valokuvaa.
Heh, kasveja nämäkin. :) Kävin äidin varastohuoneessa (= huone, joka on jäänyt parikymmentä vuotta sitten remontissa kesken, eli tapetit ja lattiat puuttuu) etsimässä jotain mitä lie, ja huomasin äidillä olevan tällaisen virpomisoksakätkön. Äiti ei taida tosiaan heittää ikinä mitään pois. :D Tein saman havainnon muuten kylppärissäkin, kun etsiskelin lapsille kylpyleluja, ja löysin yhden laatikollisen ikivanhoja meikkejä ja koruja, joukossa muun muassa mun ensimmäinen huulipunani! :D Ihan kuivunut tietenkin, ei sillä enää tee mitään, mutta oli pakko jo siinä vaiheessa kysyä äidiltä, että onko hän koskaan ajatellut heittää mitään menemään... ;) Ja annoin ihan luvankin, että ne mun vanhat meikit ja tyhjät hajuvesipullot ja muut saa kyllä jo ihan vapaasti laittaa roskikseen, kun ei niillä enää mitään tee. ;) Tämän kuvan taisin muuten ottaa siksi, kun tuo kassi on minusta niin hauska. Mistähän lie sekin peräisin... olikohan tuo silloin joskus sukkapussina vai käsityökassina? :)
Tuolla peikolla olen leikkinyt monet kerrat, nimittäin se on täynnä pennin kolikoita. :) Minulla oli tapana aina tyhjentää tuo peikon sisältö äidin ja isän paksulle villakarvamatolle, ja niitä pennejä olikin sitten hauska kaivaa niitten maton karvojen seasta. Maapalloa olen pyöritellyt myös moneen kertaan, taitaa siinäkin olla jo aika vanhentunutta tietoa. :) Mantereet vielä ovat siellä missä pitääkin, mutta valtioiden nimet on aikojen saatossa vaihtuneet moneen kertaan.
Tämä kuva on minun entisestä huoneestani. Tässä kolossa oli ennen minun sänkyni. Remontin yhteydessä (20 vuotta sitten) kun vintti tehtiin, niin isä keksikin ottaa minun huoneessani myös kattotuolien välit käyttöön. Muiden kattotuolien väliin tuli säilytystiloja, mutta keskimmäiseen jätettiin kolo sänkyä varten, sinne mahtui just ja just 80 cm sänky. Nyt siellä ei ole enää sänkyä, mutta tämä vanha tuoli siellä näkyi olevan. Oli pakko ottaa kuva, kun tämäkin on niin retroa nykyään. ;) Tuoli on siis ikivanha, ja tälle löytyy vähän huonokuntoisempi parikin, tuolit olivat aikoinaan veljieni huoneissa. Tuo kissataulu näkyy olevan edelleen siinä mihin minä sen 20 vuotta sitten tuohon huoneeseen muuttaessani ripustin. :)
Tämä taulu oli aikanaan minun pinnasänkyni yläpuolella, nykyään siinä huoneessa missä me yleensä poikien kanssa nukutaan mummolassa käydessämme. Taulu on siskoni lukioikäisenä piirtämä, tytön on ollut kaiketi tarkoitus esittää minua. :) Kuopuksen mielestä kuvassa kuitenkin on hän ja joku tyttö. :) Minua on aina vaivannut tuo, miksi yksi tipu on jäänyt pois korista, ehkä pitäisi kysyä siskolta siihen joku selitys...
Käsitöitäkin tuolta kotoa löytyy, aina vaan jotain sellaisia joita en ole kuvannut ja näyttänyt blogissa. Tosin olen varmaan omat vanhat tekeleeni jo kuvannutkin aiemmin, mutta muitten tekemiähän löytyy aina. Tämä sängynpeite oli meidän sängyllä, ja se on mummuni eli isänäidin virkkaama.
Vähän lähikuvaa. Petasin sängyn sen verran muhkuraiseksi, etten viitsinyt alkaa ottaa koko peitteestä kuvaa. Tämä kyllä onkin tehty johonkin ei-nykystandardikokoiseen sänkyyn, sillä peite on näihin nykyisiin kaksimetrisiin sänkyihin liian lyhyt. Jossain vaiheessa tämä oli minunkin sängylläni, ja silloin jäi aina joku 20-30 cm paljaaksi sängystä. Äiti on nyt myöhemmin ommellut tämän alle ihan vaaleanpunaista lakanakangasta, että on saanut peiton sopimaan paremmin 120x200 kokoiseen sänkyyn. Ihana tämä malli kyllä on, vaaleankeltaista ohutta virkkauslankaa. :)
Käsityöinnostus tulee minulla siis sekä isän että äidin puolelta. Tässä sitten muutama äitini tekemä käsityö:
Oikein reilun kokoinen villalankaryijy. Niin reilun kokoinen ja sellaisessa paikassa, ettei tästä saanut mitenkään kuvaa kokonaisena...
Sitten rinnakkain uudempaa ja vanhempaa käsityötaidetta useammassa sukupolvessa. Äidin kutoma täkänä (tuo mustavalkoinen) ja vasemmalla meidän esikoisen hamahelmitöitä. :)
Sitten muistuikin mieleeni, että me ollaan isännän kanssa suunniteltu jonkinlaista seinävaatetta omaan kotiimme. En ole uskaltanut pölyallergian vuoksi mitään isompia tekstiilejä kovin paljon laitella, mutta nyt ajateltiin kokeilla. Joten kun huomasin, ettei äidillä ole kovinkaan monta hänen kutomistaan raanuista seinällä, niin kysäisin joutaisiko niistä joku meille ainakin kokeeksi. Ja kuulemma joutaa. :)
Tämä on äidillä ihan seinällä siinä huoneessa, missä nukuimme. Olen kuulemma äidille joskus sanonut, etten tykkää tästä raanusta, joten tätä me emme sitten ainakaan meille ota. ;) Mutta jostain äiti kaivoi esille vielä muutaman muunkin vaihtoehdon - siis nämä kaikki tosiaan ovat ihan käyttämättöminä jossain varastossa!
Ihan vain sohville levittelin raanut kuvauksen ajaksi, joten eivät ole ihan edukseen. Vasemmalla Kokkotuli, oikealla Hilla.
Tämä raanu piti kuvata nurjalta puolelta, nimittäin tämä oli silloin minun ihan varhaislapsuudessani keittiön seinällä suorassa auringonpaisteessa, ja on oikealta puolelta ihan haalistunut. Tällä puolella värit on vähän kirkkaammat, mutta jos tätä meinaisi seinälle, niin pitäisi nuo ylä- ja alareunat kääntää toiselle puolelle.
Ja sitten vielä vihreä raanu. Tämänkin muistan, että on ollut joskus seinällä silloin, kun olin lapsi, mutten muista enää että missä huoneessa... Siskokin on kuulemma osan äidin kutomista raanuista vienyt omaan kotiinsa, niitä oli silloin aikanaan varmaan joka huoneessa. Itseasiassa ainoa, mitä en muista nähneeni koskaan seinällä, on tuo aiemmassa kuvassa ollut Hilla, ja äitikin katsoi sitä sen näköisenä, että hän ei edes muista sellaista olevan olemassakaan, eikä ole se tainnut koskaan olla edes käytössä. No, voin jo kertoa, että se pääsee ainakin vähäksi aikaa käyttöön, eli se tulee jossain vaiheessa meille. :) En vielä ottanut sitä mukaani, kun halusin näyttää miehelle nämä kuvat ja tehdä yhdessä valinnan. :) Laitan sitten kyllä tännekin kuvia, mitä näyttää raanu meidän kodissamme.
Ja sitten välillä jotain muutakin kuin käsitöitä. :) Tai no, käsiähän näissäkin töissä tarvitaan:
Mummulla oli perjantaina pensasaidan leikkuu, ja haravointihommia riitti sitten miesväelle. :)
Paitsi ettei ollut kuin yksi harava, niin pienempi sai kerätä käpyjä. :)
Sunnuntaina oli sitten se päivä, mitä varten varsinaisesti reissuun lähdimme. Tässä odotellaan kirkonpenkissä konfirmaatiomessun alkua. Esikoinen etsii virsikirjasta ensimmäistä virttä. :) Messua ennen pappi kävi antamassa muutamia ohjeita tilaisuuden kulusta, ja mainitsi, että konfirmoitavat tulevat eteen siunattaviksi. Esikoinen kysyi heti mummulta: "Haudataanko ne sitten?" :D No, siunaamisen merkitys kävi esikoiselle jossain vaiheessa selvemmäksi, sillä kotona hän kertoi innoissaan isille: "Minut siunattiin siellä kirkossa ja äiti sai valkoista keksiä ja jotain juomaa!" (kävimme ehtoollisella)
Pojat olivat kirkossa kyllä niin nätisti kuin 2- ja 6-vuotiailta voi odottaa, ja muutenkin tilaisuus oli varsin mukava ja juuri sopivan mittainen. Kummityttöni näytti jotenkin pieneltä ja hennolta ja ujolta ikätoveriensa joukossa, vaikka ihan reipas nuori nainen hänestä on kasvanut. :) Sellainen räväkkä ja sanavalmis hän on kyllä aina ollut pienestä pitäen, mutta onhan nuo juhlat aina vähän jännittäviä tilanteita. :)
Jokunen kukkanen oli juhlatalossakin. ;) Nuo ensimmäisen kuvan hehkuvan pinkit ruusut tulivat tältä kummitädiltä. :)
Antamani muut lahjat ovatkin jo edellisessä postauksessa, mutta sainpas ikuistettua itselleni muistoksi sen ensimmäisen lahjan, jonka olen kummitytölleni tehnyt. Se nimittäin on edelleen tytön huoneen seinällä. :) Toivottavasti myös konfirmaatiomuisto päätyy kastemuiston rinnalle.
Tällä mallilla olen tehnyt yhteensä kolme kastetaulua, myös nuorimmalle kummitytölleni ja hänen veljelleen tässä ihan viime vuosina (on tullut vanhassa blogissanikin ne joskus esiteltyä). Mutta tämä on siis se ihan ensimmäinen tällä mallilla tekemäni kastetaulu, jota varten sen mallin aikanaan ostinkin.
Tähän liittyy vähän hassu tarinakin... ;) Minähän tein tämän tosiaan kastelahjaksi ja annoin jo silloin ennen kastetilaisuuden alkua. Veljeni oli kertonut lapsen nimen puhelimessa, ja tiesin toisen ja kolmannen nimen tulevan lapsen isomummojen mukaan; Selina oli kylläkin mummun toinen nimi, eli en ollut koskaan nähnyt sitä kirjoitettuna. No, pappi tuli siinä sitten ennen kastetoimitusta täyttämään papereita ja sattui kysymään, että tuleeko se Selina yhdellä vai kahdella i:llä. Alkoivat oikein porukalla miettimään, että mitenkäs se mummun toinen nimi, että onko se Selina vai Seliina. Minä tietysti säikähdin, että apua minähän olen ehtinyt kirjoa sen nimen yhdellä i:llä, ja sanoin kyllä että voin sen kyllä purkaa ja muuttaa, ettei se ole iso homma, mutta kun eivät siinä sitten oikein tienneet, että monellako i:llä se mummun toinen nimi oikein kirjoitetaan, niin tuumasivat sitten papille, että laitetaan yhdellä i:llä kun kerran kummitäti on ehtinyt sen jo niin kirjailemaankin. Kastetoimituksen jälkeen sitten veljeni soitti mummulle ja kysyi, että niin miten se sinun toinen nimi kirjoitetaan, kun lapsi on nimetty sinun mukaasi, ja eiköhän se mummu sitten ollutkin Seliina kahdella i:llä... :) Ei silloin hoksattu, että olisihan sitä voinut vielä soittaa vaikka seuraavana arkipäivänä kirkkoherranvirastoon ja pyytää tekemään papereihin pienen kirjainmuutoksen, ja minä olisin ihan oikeasti voinut tuon vielä purkaa ja muuttaa... Mutta Selinaksi tytön toinen nimi siis jäi, ja on tässä kieltämättä viimeiset 15 vuotta asia vähän vaivannut, että oliko se minun ja tämän ristipistoni syytä. ;) Toivottavasti eivät kanna kauheasti kaunaa kummitädille! :D
Oli mulla reissussa tietysti käsitöitä mukana, ja hyvin edistyivät! :) Tunikan etukappale valmistui junassa ja gaalakonsertin aikana, hihoja on tehty häähumussa ja paluumatkalla junassa. Olisin voinut noista hihoista ottaa paremmankin kuvan, mutta mun työkaapin sisältö oli levitettynä lattialle virallisen blogikuvausmaton päälle, joten pääsi muutama kilkutinkin kuvaan hihojen seuraksi. ;) Onneksi oli nuo prinsessahäät, muuten taitaisi olla tämäkin tunika vielä tosi heikolla mallilla, mutta nyt on jo uskoa siihen, että se pian valmistuu. :)
Häitä tuli katsottua aina sinne puoli kahteen ja häävalssiin saakka, vaikka seuraavana aamuna oli aikainen ylösnousu kirkkoon. Mutta kannatti katsoa, ei sitä ihan joka päivä pääse tällaisia kemuja seuraamaan. :) Olihan se niin kovin liikuttavaa ja hellyyttävää. :) Abba-fania ja muusikkoa ilahdutti erityisesti se, että Benny Anderssonilta oli tilattu sävellys juuri siihen vihkitilaisuuden tärkeimpään paikkaan eli heti vihkimisen jälkeen. :) Ja olihan siellä muutenkin kyllä tasokasta musiikkia kuultavana, ja kaikkea kaunista katseltavaa. Muistuipa mieleeni myös eräs luokkaretki toukokuussa -93, jolloin etsiskelin Tukholmasta vessaa, ja kaikki WC-kyltit näyttivät osoittavan vain yhteen paikkaan, ja se oli kuninkaanlinnan piha. :D Oli ihan kiva kertoa pojille prinsessahäitä katsoessamme, että äitikin on käynyt tuolla etsimässä vessaa. :D (siitä linnan läheltä löytyi sitten joku kruunuilla toimiva vessakoppi, eli ei tarvinnut käydä kolkuttelemassa sitä varten Kaarle Kustaan ovea)
Eiköhän tässä ollutkin jo yhdelle kertaa riittävästi tarinaa. :) Palaillaan taas, kun tulee jotain jutun juurta! Oikein mukavaa tätä viikkoa! :) Niin ja hyvää kesäpäivänseisausiltaa myös - syksy tulee JEE! :D
