Happy Birthday To You...

Nyt ei tullut mitään muuta synttäriaiheista laulua mieleen otsikoksi, joten laitetaan tuo perinteinen. ;)

Käytiin tänään synttäreillä, kummityttö täytti kaksi vuotta. :) Hän on siis nuorin kummitytöistäni; yhteensä minulla on neljä kummityttöä, joista vanhin täytti pari viikkoa sitten 15 vuotta, ja nuorin tosiaan nyt on kaksivuotias. Kummitytöistäni kolmella on muuten synttärit tässä kesällä, kaikki kuukauden sisällä, ja tänä vuonna vielä osuu siihen pötköön yhden kummitytön rippijuhlatkin, joten jos jatkuvasti puhun kummitytön siitä ja tästä juhlasta, niin todennäköisesti kuitenkin on aina eri kummitytöstä kyse. ;) Yksi kummitytöistäni sentään juhlii synttäreitään marraskuussa, mutta hänkin on pian tulossa tänne mummolaan, joten menette viimeistään siinä vaiheessa sekaisin. ;) Ihanaa on kyllä, että näen tällä reissulla kaikki kummityttöni, heitä kun näkee niin harvoin! :)

Mutta löpinät sikseen, tänään oli kuitenkin ne synttärit. :) Tässä vähän vilautusta osasta lahjaa:

Pikkulaukku
Tehty ajalla: 1.-2.7.2009
Malli: Isoäidin neliöistä itse sävelletty
Lanka: Circulo Classic vaaleanpunainen, violetti ja vihreä
Langankulutus: 42 g
Virkkuukoukku: 3,5 mm
Koko: Jäi mittaamatta, mutta oisko joku 15x15 cm
Muuta: Kummitytölle 2-vuotislahjaksi

Tätä ei kyllä kauheasti voi lahjaksi laskea, tein nimittäin kassin niistä langoista, jotka kummitytön äiti lykkäsi minulle viime kesänä... ;) Silloin muistaakseni sanoin, että saattaisin niistä tehdä jotain heille takaisin, ja tällaisen sain kyhättyä. :) Tämä on toiselta puolelta "vastavärinen", eli violetti ja vihreä vaihtavat paikkaa.

Laukun sisällä oli kortti sekä tämä jo aiemmin esitelty neulottu luutu:


Luutunhan tein samoista langoista, eli oli sävysävyyn kassin kanssa. ;) Niin, ja se varsinainen lahja oli kummitytön (tai äitinsä ;) ) toivoma siivousvälinesetti, jotta tyttö pääsee siivoamaan leikkimökkiä. :) Tosin tytön isoveli ja meidän esikoinen innostuivat tänään kovasti niistä siivousvälineistä, ensin leikkivät mopin ja harjan olevan miekkailuvälineitä, sitten ne taisivat olla keppihevosia, ja lopulta pojat sitten hakivat vettä siivousämpäriin ja menivät siivoamaan sitä leikkimökkiä. Saikohan päivänsankari lopulta itse siivota uusilla välineillä ollenkaan...? ;) Meidän poika oli ainakin sen näköinen, että hän oli ainakin rypenyt siivoustouhuissa kunnolla. :D

Että sellainen päivä tällä kertaa. :) Lisääkin kuvia olisi taas kamerassa, mutta olen saanut sellaisia vihjeitä, että pitäisi huomenna mennä pellolle, joten saa nähdä, milloin pääsen taas tähän koneelle, vai meneekö loppureissu siellä pellolla kykkiessä. Hohhoijjaa, ei yhtään nappais... No, hyvää viikonloppua kummiskin! :)

Mummolaan kun pyöräilemme, pilvenhattaraa ei näy...

Otsikko on taas puutaheinää, sillä emme ole ensinnäkään pyöräilleet täällä mummolassa, vaikka kuopuksen alla on kyllä välillä neljä ratasta. :) Ja pilvenhattaroita on näkynyt, välillä ihania tummiakin pilviä. Nytkin taitaa olla tuulinen ja pilvinen sää, sellainen oikein mukava ilma. :)

Kiitos muuten tänne tulleista kommenteista! :) Kaikki on kyllä luettu, vaikken ole ehtinyt niihin hirveästi reagoida. Eilisen kommenttikeskiviikon jätin väliin ihan tietoisesti, koska arvasin, etten pysty koneella kuitenkaan istumaan samalla tavalla kuin kotona ollessa, eikä kyllä ole tarkoituskaan. Kommentointipäiviä on helpompi pitää kotona, kun siellä voi kone olla kaiken aikaa auki, ja voi käydä aina tilaisuuden tullen istumassa, mutta olisihan se nyt hölmöä matkustaa mummolaan sitä varten, että tekee täsmälleen samoja asioita kuin kotonakin. ;) Tai no, kyllähän nämä päivät pääpiirteissään täyttyvät samoista jutuista, koska lasten ruoka- ja nukkuma-ajoista täytyy pitää reissussakin kiinni.

No mutta nyt pläjäyttelen tänne vähän kuvia siitä, mitä ollaan täällä touhuskeltu, tai mitä on sattunut kameran linssiin osumaan:


Vanha leikkimökki on vielä pystyssä, tämäkin taitaa ensi kesänä täyttää 30 vuotta.


Leikkimökin sisältä löytyy aina kaikenlaisia aarteita. Tässä todiste siitä, että minäkin olen joskus tehnyt puukäsitöitä, tai no, saattoi se opettaja tietysti vähän tässä auttaa... ;) Tämän naulakon tein siis ala-asteen 3. luokalla, ja leikkimökissä se vissiinkin on ollut naulakkona siitä asti.


Esikoinen halusi ehdottomasti päästä käymään urheilukentällä, ja kun sinne pääsimme, niin hän ilmoitti juoksevansa radan ympäri, ja sitten mentiin...


... ja kohta tultiin. :) Hurja poika kyllä, en ole tainnut minä jaksaa koskaan juosta tuota kenttää ympäri ainakaan tuollaista vauhtia. Nurmikkoa olen kyllä tuonkin kentän vierustalla joskus ajellut.

Tuo urheilukentän kierros taisi olla pojalle vain lämmittelyä, sillä seuraavana iltana täällä olikin "kisat", tai siis urheilukoulu, jossa sattui sitten olemaan tällä viikolla palkintojenjakokin.


Tässä on juoksukisa käynnissä, meidän poika on noista kahdesta tuo, joka johtaa kisaa. :) Toinen poika on sitten esikoisen kummitädin poika, eli kummityttöni isoveli. :)


Kuopuskin osallistui, mutta hän käväisi välillä katsomon puolellakin. Hyvin kestää pappan rakentamassa katsomossa vieläkin istuskella, vaikka siitä on jo kohta parikymmentä vuotta aikaa, kun kenttä katsomoineen on valmistunut.


Kultaa tuli! :)


Ja tuli toisellekin pojalle kultaa! :) Tosin näissä kisoissa oli lähinnä yksi osallistuja per sarja, että ei ollut kauheasti kilpakumppaneita. ;) Ainoastaan esikoisen sarjassa oli toinenkin osallistuja, joka joutui tyytymään hopeamitaliin. Kuopuksen kanssa juoksi yhtä aikaa kyllä kummityttö, mutta hän kilpaili naisten sarjassa. :) Niin, ja tämähän oli 2-ottelu, toisena lajina oli pituushyppy. Kuopuksen kohdalla se tarkoitti lähinnä sitä, että minä juoksutin häntä vauhdinotossa, ja sitten hän sai astua hiekalle ihan itse. ;)


Tunnelmasta toiseen: tämä on nykyään niin harvinainen näky, että oli pakko ottaa kuva. :)


Ja tässä toinen ihana näky! :) En ole koskaan ennen nähnyt vasikan imevän emoaan, joten siitäkin piti saada nopeasti kuva. Hellyyttävää! :) Nämä ovat emolehmiä, joita ei lypsetä lainkaan, eli vasikka saa kaiken maidon, mitä emo tuottaa. Ovat kummitytön enon karjaa, joten uskalsin siksi napata kuvan, en minä nyt ihan oudoista elukoista olisikaan kuvia mennyt räpsimään. ;)

Ja sitten kyläkierrokselta paluu mummolan vintille:


Tässä SE viimein on: The Rukki! :)


Ja vintille se vissiin sitten jääkin... :( Äiti ei vain kertakaikkiaan raaski antaa mitään pois... Tai no, miten sen nyt ottaa. Yhtenä päivänä hän alkoi minulle lykätä jotain pieneksi käyneitä vaatteitaan, ja siinä yhteydessä sitten sanoin, että kun kerran aloit tuota omaisuuttasi minulle jakamaan, niin saanko sen rukin vintiltä myös. ;) No se ei sitten lähtenytkään niin helposti, mitä muutamat farkut. ;) Kun eihän sitä koskaan tiedä, jos sille vielä löytyisi jostain joku sopiva paikka ja sen voisi laittaa esille... ja mihin se muka meillä Oulun asunnossa mahtuisi. Joopa joo. Eihän rukki ole mikään näyttelyesine, se on käyttöesine! Ja jos sitä ei käytetä täällä, niin miksei sitä saa viedä sinne, missä joku sitä voisi opetella käyttämään??? Mutta arvasin minä tuon, en minä ole kotoani saanut mitään muutakaan pois viedä, joten kai tässä pitää sitten vain odotella sitä, mitä ei nyt viitsi tähän ylös kirjoittaa. Mää haluan opetella kehräämään! Ja mää haluan tämän rukin! Tähän on kuulemma ne rullatkin tallella, että olisi ihan käyttämistä vaille valmis. Ihan tyhmää pitää tätä jossain vintillä piilossa! :(


Rukin takana oli muuten piilossa muutakin... :) Nuo vanhat veivattavat puhelimet ovat olleet meillä joskus seinälläkin, ja veljeni saivat ne toimimaankin, vetivät jotkut piuhat niiden välille, ja kyllä niillä pystyi toisilleen soittamaan. :) Olisikohan tuo vanha musta puhelin sitten minun pappani peruja...


Ja sitten viimeinen kuva tällä erää. :) Kuopus löysi saman aarrepurkin, millä minäkin olen leikkinyt. :) Nappeja, nappeja, nappeja - ja ihan samat napit olivat tuossa purkissa jo 30 vuotta sitten. ;) Kun en rukkia saanut, niin kysyin äidiltä, saisinko ottaa tästä muutaman kivan napin itselleni, mutta äiti sanoi siihenkin, että ei arvaa antaa yhtään nappia tästä minulle, kun eihän sitä voi tietää, jos joskus justiinsa sitä nappia sitten tarvitsisi. Siis jos napit ovat olleet koskemattomana yli 30 vuotta, niin mikä on todennäköisyys sille, että niitä tarvitsee seuraavan 30 vuoden aikana? ;) No niin, ehkä on jo syytä uskoa, että jos ei täältä edes yhtä nappia saa itselleen, niin turha haaveilla siitä rukista... *huokaus*

Jatkan taas jossain vaiheessa jostain muusta aiheesta. Mukavaa viikon jatkoa! :) (itse asiassa en enää tiedä, mikä päivä tänään on... ;) )

Ja suuri oli pelko vielä Kokkolassakin

Eilen tuli sitten käytyä siellä Kokkolassa, jonne täältä on sellaiset reilut 70 kilometriä matkaa. Neuletapaamisessahan minä kävin, ja ihan turhaan ainakin jännitin sinne menemistä, sillä eivät ne Keski-Pohjanmaan Neuleystävät niin kovin pelottavia olleet. :D Minä vaan tahdon olla sellainen, että tälleen koneen takana turvassa saatan innoissani järkätä itseni ties minne, niin kuin nytkin menin Satu U:lta kysymään, että pääsisikö heidän neuletapaamiseen mukaan, ja sitten kun oikeasti pitäisi jonnekin mennä, niin iskee paniikki ja pelottaa. Mutta siis ihan olivat ystävällisiä ihmisiä neulojat täälläkin päin. :) Oli tosi kiva saada viimein päät niille muutamille päättömille neuleiden esittelykuville, joita blogeissa olen nähnyt, ja toisista blogeista tutuille päille oli kiva saada äänikin. :) Kiitos, kun sain tulla mukaan! :) Pari tuntia vierähti kivasti neuloessa. :)

Silloin joskus, kun kysyin noista Keski-Pohjanmaan neuletapaamisista, niin itse mielikuvissani kuvittelin, että minun tarvitsee ajella korkeintaan jonnekin Käläviän peräkylän perälle, ja sitten kun Satu U ilmoittikin, että tulla Kokkolan keskustaan, niin tuli taas sellainen pieni "kääk". ;) Olen kyllä aina ollut tosi rohkea kuski, mutta kun myimme auton pari vuotta takaperin, niin sen jälkeen en ole ajellut kuin äidin autolla silloin, kun täällä ollaan kerran kesässä käyty, ja edellisestä ajokerrastakin on vuosi aikaa ja silloinkin vielä näitä kaikkein tutuimpia reittejä olen porskuttanut. Vaikka eipä niihinkään enää voi luottaa, sen huomasin maanantaina Ylivieskassa käydessäni: olen aina kuvitellut, että kyllähän minä nyt Vieskassa osaan ajaa vaikka silmät ummessa, kun olen autokoulunikin siellä käynyt, mutta siellä on niin muuttuneet maisemat ja liikennejärjestelyt, että olin aivan pihalla, että mistäs siellä oikein tiet menevätkään ja liikennevalotkin sinne oli ilmestynyt... Että sitten sen jälkeen vielä Kokkolaan... Olen minä Kokkolassakin ajanut aikoinani useinkin, kun Kaustisella lukion kävin, että ei se mikään ihan tuntematon kaupunki ole, mutta kyllä siitä nyt ainakin seitsemän vuotta on, kun viimeksi olen siellä omalla autolla käynyt (vähän vähemmän aikaa sitten kävin kyllä ambulanssin kyydillä, kun jollakin mummolareissulla poksahti sappirakko äidin laittamien aterioiden päätteksi...), joten aloin sitten miettiä, että niin mitenkäs siellä Kokkolassa oikein ajettiinkaan. Eikä mieleeni muistunut kuin yksi ainoa reissu Kokkolaan, jonka tein silloin, kun ajokorttini oli päivän vanha. Koulun jälkeen pakkasin silloin auton täyteen tyttökavereita ja huristeltiin Kokkolaan shoppaamaan, ja sillä reissulla onnistuin parkkeeraamaan Anttilan parkkitaloon niin, etteivät kaverit päässeet ulos autosta, ja olisinko jossain risteyksessä melkein kolarinkin ajanut. ;) Että kun tuo muistikuva tuli ensimmäisenä Kokkolasta mieleen, niin ei ihme, jos vatsassa vähän kiersi, kun Satu U laittoi mulle mailia, että helpointa on parkkeerata Anttilan parkkitaloon. :D

No joo, ihan hyvin se reissu meni, siellä meni tiet siellä missä ennenkin. :) Olin jopa niin ajoissa cityssä, että ehdin käydä kurkkimassa kuuluisat Prisman lankatarjoukset, joista kaikki blogeissaan kirjoittavat. Siis mitkä tarjoukset? Ei ollut Oulun Prismassa langat tarjouksessa viime viikolla, ei myöskään Kokkolan Prismassa tällä viikolla. Että se niistä olemattomista tarjouksista! Mutta muistinpas siinä Kokkolan Prisman parkkiin ajaessani, että missä kaupungissa olikaan se McDonalds, jossa joskus kaverini yllyttivät minut kysymään, saisiko santsipehmiksestä alennusta, jos ottaisin sen samaan vohveliin kuin edellisen... ;) Muistaakseni sain siitä silloin pari markkaa alennusta, ja kaverit vielä maksoivat. Juu, se oli Kokkolan Mäkkäri se, en olisi ikinä muistanut, jollen olisi eilen sattunut ajamaan sinne Prismaan, joka on siis sen Mäkkärin vieressä. :D Ja joo, en ajanut Anttilan parkkiin äidin autolla, vaan ihan suosiolla jätin linja-autoaseman viereen. Ihan hyvin minä siellä osasin ajaa, että turhaan sitäkin jännitin. :)


Minttumaari on puikoilla... Kiva, että eilen sain sentään vähän aikaa rauhassa sitä neuloa. :)

Hohhoijjaa, pojilla on virtaa liiankin kanssa, pitänee mennä rauhoittelemaan, ennen kuin mummu hermostuu. Kuopus taisi juuri äsken tyhjentää mummun kukkaruukuista mullat lattialle, ei ole poika tottunut huonekasveihin, kun meillä kotona niitä ei ole eikä tule. ;) Jatkamme tätä rauhaisaa ja leppoisaa eloa... ;)

Jännittää... :)

Kauhea, kun onkin täällä maalla niin kova kiire, ettei ehdi päivittää blogia. ;) Sentään kerkesin nyt blogilistan suosikit äsken lukemaan. Kameran kanssa olen monta päivää yrittänyt, että ehtisin kuvia siirtää tikulle ja sieltä sitten jotain tänne blogiin, mutta tahtoo olla sama juttu kuin kotonakin, että aikaa on silloin kun lapset nukkuvat. Ja päiväunien aika on kovin lyhyt, öisin taasen olen nukkunut yhtä pitkät unet tenavien kanssa eli klo 22-9, sellaisia 11 tunnin öitä siis. Kummasti se uni täällä maistuu. :) Muuten nämä päivät ovat tässä sujahtaneet, en ole vielä reissun päällä ollessa saanut edes yhtä 50 gramman Wool-kerää neulottua loppuun. ;) Kyllähän täällä valmiiseen pöytään saa mennä, mutta kun on tuolla ruokavastaavalla noita peltohommiakin, niin pitää hänet sinnekin välillä päästää. Tänään ollaankin oltu poikien kanssa ihan sisällä ja minä olen koittanut pitää hellassa tulta, vaikka pääsi se kertaalleen sammumaankin sillä aikaa, kun pyykkiä laittelin. ;) Kävin minä tuolla sateessa pikkulenkin tekemässä kuopuksen kanssa, mutta muuten jätän sateessa kykkimisen tuolle vanhemmalle painokselle, joka innosta hihkuen riensi aamukuudelta pellolle, kun näki satavan. ;) Meidän perhe on ihan hullua, kun tykätään sateesta. ;) Eipä tarvitse enää ihmetellä, mistä se minunkin sadehulluuteni on periytynyt. ;)

Ei tule siis vieläkään kuvia, kun on edelleen ne kamerassa, mutta koitetaan pikku hiljaa... Sitähän minun piti tulla vain kertomaan, että mua jännittää ihan kamalasti, kun pitäisi lähteä tänään vielä ajelemaan Kokkolaan! :) En tiedä, kumpi jännittää enemmän, se ajaminen vaiko se syy. ;) Tulen kertomaan syyn kyllä sitten jossain vaiheessa... :) Neule on kuitenkin lähdössä mukaan, joten ehkä siitä voipi jo jotain arvata. :)

Hauskaa tätä päivää ja viikkoa, jos en nyt ehdi tällä viikolla ihan mahdottomasti päivittää! :)

Arvontaa, arvontaa...

Violariumin blogissa on menossa arvonta. Käykäähän kurkkaamassa ja osallistumassa! :)

Samantien kiitos muuten taannoisista nimpparionnitteluista. Siihenkin arvontaan ja arvausleikkiin voi käydä täällä minun blogissani vielä osallistumassa parin viikon ajan. :)

Ristipistelyä

Tänä viikonloppuna oli tosiaankin Oupsin jo vahvaksi perinteeksi muodostunut ristipistoviikonloppu Kalajoella. Itse en uskaltautunut siihen seuraan yöksi ja hädin tuskin tohdin käydä päiväseltään. ;) Joten eilen lauantaina siellä koko päivän istuin pistelemässä. Pojat olivat pärjänneet mummun kanssa ihan hyvin, mutta kyllä heillä oli minua ikävä illalla, ja minulla heitä. Tänään sitten jo kaipasinkin eilisen vastapainoksi paljon ulkoilua ja liikuntaa ja lasten kanssa oloa, ja sitä olen kyllä tänään saanutkin. Ja mukavaa seuraa on ollut tänäänkin, kiva kiva! :) Niin ja siis oli mulla eilenkin kivaa ristipistelemässä. :)

Eilen taisin siellä ristipistoleirillä viivähtää noin aamukymmenestä iltapuolikahdeksaan, ja esittelenpä nyt päivän tuotokset. Jee, kuvansiirto onnistuu tällä äidin koneella, tässä on niin monta usb-porttia, että saan sekä kameran että oman muistitikkuni tähän yhtä aikaa. :)


Ensinnäkin aloittelin eilen näistä joulukalenterin luukuista. Tuon oikealla puolella olevan lampaan pistelin valmiiksi, kun siitähän puuttuivat vain jälkipistot. Ja sitten vasemmalla puolella olevan kuninkaan pistelin alusta loppuun risti-, jälki- ja solmupistoineen. Seitsemän luukkua tästä on nyt valmiina. Pitääkin muistaa viedä nämä muuten Ristipistoilijoitten Joulu-SALiin...


Ja sitten ajattelin tehdä tätä itse seinälle tulevaa osuutta joulukalenterista. Tähänhän olin saanut jonkin verran noita ruutuja tehtyä ja muutaman numeron, olisiko ollut 1,2,3 ja 8 valmiina, mutta nyt siis numeroita on valmiina enemmänkin eilisen ansiosta. Näyttää jo siltä, kuin tästä jotain vielä tulisikin. :)

Ennen reissuunlähtöä sain muuten kotona jotain valmiiksi virkaten, mutta näytän siitä kuvat myöhemmin. Pitäisi vain muistaa päivittää sen työn langankulutus ennen kuin unohtuu... Hirveästi en ole ehtinyt täällä käsitöitä tehdä, kotona ehtii enemmänkin. Eikä koneellakaan jouda istua samalla lailla, koska kone on äidin huoneessa, joten yösurffailu on sen myötä poissuljettu. ;) Mutta olen kyllä koittanut nyt nukkua univelkoja pois, vaikka toissayönä heräsinkin vähän ennen neljää siihen, että kylältä kantautui laulua. Oli vissiin kotiseutupäivien telttakaraoke venähtänyt aamun tunneille asti, vaikka kyllä se sitten neljän jälkeen taukosi. Eipä ole kaupungissa tarvinnut koskaan öisin herätä ulkoa kantautuviin ääniin, täällä maalla se on ihan toista, kaiken maailman karaokeja keskellä yötä pitääkin järjestää. ;)

Kaikenlaista ohjelmaa on kyllä luvassa, vaikka ajattelin, että kerrankin oltaisiin täällä niin kauan, ettei tarvitse hoppua pitää kyläilyitten yms. kanssa, mutta tämä taitaa mennä kohta jo maakuntamatkailuksi. Nimittäin tuli tuossa tiistai-illaksi kutsu Kokkolaan. ;) Mutta siitä sitten vähän enemmän myöhemmin... :)

Mukavaa tulevaa viikkoa! :)

20 sanaa

Pamin puminoista löysin aikoinaan tällaisen, ja tein tämän tänne ajastuksella pompsahtamaan sillä aikaa, kun olemme reissun päällä. Tämä vähän sopii reissun teemaankin, kun tässä palataan lapsuuteen ja nuoruuteen... (no, ei taaskaan se ajastus toiminut...)

Tässä on lueteltu 20 sanaa. Kirjoita jokaisen kohdalla, mitä lapsuuden/nuoruuden tapahtumia, asioita tai tunnelmia tulee kyseisestä sanasta mieleen.

Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, niin minä en sitten kerro mitään lyhyesti. Joten jos aiot lukea nämä yhdellä istumalla, niin käy ihmeessä tässä vaiheessa vessassa ja hae itsellesi syötävää, juotavaa ja mukava käsityö koneen viereen. ;)

1. Kampa

Minullahan oli pitkät hiukset lapsena (kuten nykyäänkin, vaikka välillä ovat olleet lyhyemmät). Tyypilliset suomalaiset piikkisuorat hiukset, joihin olisin niin kovasti toivonut kiharoita. Joten tapanani oli saunan jälkeen alkaa "kihartaa" märkiä hiuksia kieputtamalla niitä kamman tai harjan ympärille. Lopputulos oli aina se, että äiti sai saksien kanssa irroittaa kamman hiuksistani... ;)

2. Lintu

Joskus mökillä olimme joko tavallista tai epätavallista viikonloppua viettämässä, olisiko silloin ollut peräti mökki vielä rakenteilla tai siellä ei ainakaan ollut jääkaappia, koska äiti oli laittanut viikonlopun eväät ulos terassille. Oisko peräti sitten juhannus ollut kyseessä. Joka tapauksessa aamulla herätessämme meidän koko viikonlopun ruokavarasto oli pitkin terassia ja puoliksi syötynä, sillä varikset olivat käyneet yöllä ruokien kimppuun. Mieleen on erityisesti jäänyt äidin leipoma kahvikakku, josta ei enää ollut syötäväksi ihmisille. Onneksi isän sukulaisia asui mökin lähellä, sellainen muistikuva olisi, että saimme heiltä ruokaa, että pärjäsimme viikonlopun yli.

3. Meri

Vaikka lapsuudenkotini sijaitsee virallisesti merenrantapitäjässä, meiltä oli merelle 30 km matkaa. Emme siis useinkaan käyneet merellä, kyllä jäi minulla Kalajoen hiekoilla tassutteleminen lapsena vähille! Sellainen muistikuva minulla on, että olisin joskus leikkinyt merenrantahietikolla ja "pyydystänyt" pieniä kaloja jonnekin kivistä tekemääni ansaan vesirajassa, mutta oliko se sitten Kalajoella vai muualla, niin sitä en muista. Vähän isompana lapsena tai oikeastaan varhaisnuorena/nuorena olin seurakunnan lastenleireillä ensin leiriläisenä sittemmin isosena, ja seurakunnan leirikeskus oli meren rannalla. Siellä tuli yleensä sitten talviturkit heitettyä meressä. Muuten kävimme lapsena uimassa järvessä, jonne oli vain 15 km matkaa, siellä käytiin ehkä kerran tai pari kesässä, että ei paljon veteen minua lapsena päästetty.

4. Kitara

Meillä oli kotona kitara, joka oli nähtävästi ostettu veljelleni, mutta hän ei sillä soittanut, joten se roikkui meillä aina seinällä. Eräänä kesänä päätin opetella sillä soittamaan, muistaakseni olin silloin ehkä 10-11-vuotias. Löysin jostain kotoa kitaransoitto-oppaan, johon kuului myös vinyylilevy, eikä se ollut edes sellainen iso LP-levy, vaan paljon pienempi, eli sitä piti soittaa sellaisella pienemmällä levysoittimella, mutta sellainenkin löytyi meiltä jostain autotallista. :) Ja eikun kitara käteen, opaskirja nuottitelineelle ja levy pyörimään. Sen kesän jälkeen olen osannut kitaraa soittaa, ja vaikka olen myöhemmin käynyt ihan kitaratunneillakin, niin en ole paljon niillä mitään uutta oppinut, kyllä ne tarpeellisimmat taidot on ihan itse opeteltu. :)

5. Kello

Sain digitaalisen kellon joululahjaksi, kun olin ehkä eka-tokaluokalla. Minusta oli jännää, kun se piippasi aina tasa- ja puolentunnin merkiksi. :) Joulun jälkeen menin eka päivää kouluun, ja minusta oli jännää odottaa kellon piippaamista, että huomaavatkohan muutkin, että minulla on uusi kello. :) Ensimmäisellä tunnilla opettaja kyseli, mitä saimme joululahjoiksi, ja kerroin kaikki muut lahjani, mutta sanoin että "yksi lahja on yllätys, huomaatte sen sitten tasan yhdeksältä". ;) No, eihän silloin tasan yhdeksältä se minun kellon piippaamiseni kuulunut mihinkään, kun luokassa oli muutakin ääntä, ja olin pettynyt. :( Se siis ei ollut todellakaan mikään merkkisoitto, vaan sellainen hiljainen "pip". Joten ei ihme etei kuulunut. ;)

6. Oksentaminen

Minulla ei ole koskaan ollut mikään voimakas oksennusrefleksi. Voin ihan sormilla laskea ne kerrat, jolloin olen elämäni aikana oksentanut, ja niistäkään ei kovin montaa ollut lapsena. Yksi kerta on jäänyt erityisen hyvin mieleen. Olin silloin kuudennella luokalla, ja meille oli tullut kouluun eräs erittäin vanhakantainen opettaja, hän itse asiassa vaihtoi meidän kouluumme vain kahta vuotta ennen eläkkeellejääntiään, kun oli siihen asti tehnyt elämänuransa yhdessä ja samassa koulussa. No, joka tapauksessa hänellä oli erittäin tiukka kuri, käsityötunneilla ei saanut esimerkiksi puhua ollenkaan. Hän piti 3-6 luokkien tytöille sekä liikuntaa että käsitöitä yhteisesti, ja meillä oli torstaisin putkeen ensin tyttöjen liikunta ja sitten kaksi tuntia käsitöitä, välissä oli välipala, jolloin syötiin omia eväitä (koulu ei tarjonnut välipalaa). No, liikuntatunnilla oli korkeushyppyä ja jo silloin tunsin oloni väsyneeksi, en tahtonut jaksaa muuta kuin pötkötellä patjalla. Opettaja huusi minulle, että Mari ylös, vaikka olin jo omat hyppyni hypännyt eikä minulla ollut muuta tekemistä kuin odotella, että muut tytöt saavat hypättyä. Ja väsytti niin kovasti... Välipalan aikaan en saanut eväitäni syötyä, ei vain maistunut. Sitten käsityötunnilla nukutti samalla lailla, ja opettaja passitti minut kesken tunnin ulos kiertämään urheilukentän ympäri, että virkistyn. Olin vain entistä väsyneempi, mutta sain vaivoin tehtyä silloin käsityöni valmiiksi (muistan vielä, että kirjoimme leivinliinaa ketjupistoilla). Ja koska käsityöni oli valmis ja minua väsytti edelleen, opettaja käski minut uudelleen ulos. Sieltä takaisin tultuani ehdin juuri astua luokkaan, kun aloin oksentaa, ja sitähän lensi sitten toisten vaatteille ja avoinaisten reppujen sisälle ja joka paikkaan. Opettaja kyllä sitten pyyteli kovasti anteeksi, kun ei ollut ymmärtänyt, että olisin sairas, hän vain luuli että pelleilen! Ei ollut vissiin opettaja nähnyt yli 40 vuotisen uransa aikana kertaakaan sairasta oppilasta... :(

7. Mummo

Minun isänäitini kuoli, kun olin vuoden ikäinen, eli en muista hänestä mitään. Äidinäitini dementoitui ja makasi sairaalassa kaiken sen ajan mitä hänestä muistan. Siellä kävimme häntä katsomassa ainakin äitienpäivänä ja jouluna, varmaan useamminkin. Ne eivät olleet mitään kivoja reissuja, minusta tuntuivat ainakin ihan oudoilta, kun mummu vaan makasi sängyssä, ei osannut puhua eikä tainnut tunteakaan ketään. Vaikka varmasti vieläkin osaisin kulkea siinä sairaalassa sille osastolle ja siihen huoneeseen, missä mummu oli, niin usein siellä kävimme. Mummu kuoli, kun olin 9-vuotias, mutta ei minulla hänestä ole mitään läheisiä muistoja. Sen sijaan mummupuoleni eli sisarusteni isän äiti oli minulle paljon läheisempi, koska asui samalla paikkakunnalla, ja kävimme hänen luonaan useammin vierailulla. Kutsuin itsekin häntä mummuksi, ja kyllä hänellä oli minun valokuvani hyllyssä samassa rivissä mitä oikeiden lastenlastensakin kuvat. :) Ainoa pettymys oli vain, kun tuon mummun syntymäpäivillä otettiin aina kuvat mummusta ja hänen lastenlapsistaan, enkä minä saanut mennä siihen kuvaan, kun en siihen kuulunut. :(

8. Kirja

Opin lukemaan jo 3-vuotiaana, joten kirjoja on tullut kahlattua siitä asti. En edes muista, että minulle olisi koskaan luettu satuja, itse minä ne aina olen lukenut. :) Paitsi kerran kun olin sairas joskus 6-vuotiaana, silloin äiti luki minulle jotain Nalle Puh -kirjaa, mutta muuten sain lukea kaiken itse. En muista mitään erityistä lempikirjaa. Aapinen meillä oli, siitähän minä lukemaan opinkin, ja sitten muutamia lastenkirjoja oli kotona lisäksi, ne luin ihan puhki. Samoin kuin Suuri Toivelaulukirjat 1-3 lauloin puhki nekin, ja niitä jouduttiin moneen kertaan teippailemaan. Äidin Kauneimmat käsityöt -kirjasarjakin tuli minulle tutuksi jo ennen kouluikää. ;) Ja muitakin kodin tietokirjoja saatoin selailla ja lueskella ihan pienenä. Kirjastosta tietysti aloin jossain vaiheessa lainata kirjoja; erityisenä kipinänä oli, kun 3. luokalla meillä oli luokan seinällä lukupuu, jonne sai aina lisätä yhden lehden, kun oli lukenut kokonaan yhden kirjan, siihen lehteen sitten kirjoitettiin oma nimi ja luetun kirjan nimi. Minä tietysti kilpailuhenkisenä halusin pärjätä yhtä hyvin ja paremminkin kuin kaverit, joten innostuin silloin todella paljon lukemisesta. Vihreät Varikset, Neiti Etsivät, Viisikot, Tiinat, Lotat, Annat... Kirjastossa tuli käytyä ainakin kahdesti viikossa.

9. Pipo

Minä aloitin koulutaipaleeni pipo päässä, siis elokuussa pyöräilin ensimmäisenä koulupäivänäni paksu pipo päässä kouluun. :) Kummitätini teki minulle usein joululahjaksi neulekoneella uuden pipon. Ensimmäisen hänen tekemänsä pipon sain jo alle kouluikäisenä, siinä luki MARI. :) Samaan settiin kuului väritykseltään yhteensopivat kaulaliina ja säärystimet. Seuraava hänen tekemänsä pipo-kaulahuivisetti oli violetti, sitä seuraava sitten siihen aikaan muodissa ollut isotupsupipo, jossa oli muuten vieläkin isompi tupsu mitä muilla kavereilla. :D Siihen settiin kuului myös kauluri, jota käytän edelleen aina silloin, kun minulla on kurkku kipeä. :)

10. Matematiikka

Veljeni opetti minulle allekkainlaskua jo silloin, kun olin 5-vuotias. Nähtävästi osasin siis tavallisen päässälaskun jo aiemmin, koska allekkainlaskukin sujui tuossa iässä. Koulussa ei ollut kauheasti sitten tekemistä pariin vuoteen matikan tunneilla, koska kaikki asiat olivat jo tuttuja. Kolmannella luokalla minulla olikin sitten edessä vaikeuksia, kun olin kaksi vuotta tottunut siihen, ettei minun tarvitse tehdä koulussa mitään. Kolmannen luokan ensimmäisestä matikankokeesta sain 8-, joka oli varmasti huonoin numero, mitä olen koskaan kokeesta saanut... veljeni suuttui, kun hän oli opettanut minut laskemaan, ja kehtasin saada niin huonon numeron kokeesta! Seuraavasta kokeesta tuli 10+, enkä ole sen jälkeen suostunut "huonoja" numeroita matikan kokeista kotiin kantamaan. ;) Ei matikka ole koskaan ollut minulle vaikeaa, loppujen lopuksi ajattelutapani on hyvinkin matemaattinen, se on kaiketi ollut sitä aina. :)

11. Metsä

Minulla ei liity metsään oikeastaan mitään kovin läheisiä muistoja. Olihan sitä metsää ympärillä ja lähellä, mutten koskaan tykännyt siellä olla, kun siellä oli niin paljon hyttysiä. Kouluiässä leikimme ystäväni kodin viereisessä metsässä, siellä oli ison kiven (?) päällä mökki, jossa viihdyimme ja pidimme siellä muille kavereille kerhoakin. :) Siihen paikkaan liittyy oikeastaan läheisimmät muistot metsästä mitä minulla on.

12. Ukkonen

En ole koskaan pelännyt ukkosta. Vaikka meillä oli kyllä kotona aika pahojakin tilanteita silloin, kun veljilläni oli lälläriantenni (siis LA-puhelinantenni) kotimme katolla, ja sehän toimi suoraan ukkosenjohdattimena! Ukkoskuurolla meillä kyllä räjähteli ja paukkui, kerrankin olimme juuri syömässä, kun isän pään takana oleva metallinen ikkunankahva iski tulta ja kipinää! Minun huoneessani oli talon ainoa puhelinpistoke ja myös puhelin, ja monet kerrat saatoin olla ukkosilmalla leikkimässä lattialla, kun puhelimesta yllättäen sinkosi salama minua kohti. Mutta ei se minua pelottanut. Menihän siinä puhelimia välillä rikki salaman vuoksi.

13. Hiukset

Taisin jo mainitakin, että minulla oli pitkät hiukset. 5-vuotiaana ne kyllä leikattiin hetkellisesti vähän lyhyemmäksi eli polkkatukaksi, koska äiti halusi kasvattaa minulle pitkän otsatukan, ja jossain vaiheessa muu tukka leikattiin saman mittaiseksi kuin kasvatettu otsatukka. Haaveilin myös kiharista hiuksista, mutta arvelin, etten saa koskaan lupaa kiharoihin. Yllätykseni olikin suuri, kun loppukesällä juuri ennen yläasteelle menoa sanoin äidille, että haluaisin permanentin, ja äiti sanoi siihen samantien, että no mene tuohon naapuriin kampaajalle ja varaa aika. Niin tein, ja kiharat sain, ihan hirveän afropehkon, kun kampaaja ei halusi välttämättä tehdä kaikkein pienimmillä rullilla... ;) Toisen permanentin otin 8. luokan keväällä hiukan ennen rippijuhliani; silloin kaverini oli käynyt samalla kampaajalla (siis eihän niitä ollut meidän kylällä kuin yksi) ja hänellä oli mielestäni ihan liian säkkärät hiukset. Sanoin kampaajalle, että haluan kiharat, mutta en niin säkkärää kuin kaverillani vaan loivemmat. No, kampaajalta tullessani minulla oli vielä säkkärämpi pää kuin kaverillani. ;) Koulussakin pojat takanani valittivat, etteivät näe taululle, kun mun tukka peittää näkyvyyden. ;) Toisaalta tällä kampaajalla oli myös tapana jostain syystä jättää muutama suortuva kokonaan kiharoitta, unohti vissiin laittaa niihin ainetta... ;)

14. Veli

Minulla on kolme veljeä, minua 16, 12 ja 11 vuotta vanhempia. Vanhimmasta veljestä muistan lapsuudesta vain hänen käyntinsä kotona viikonloppuisin, sillä hän oli jo muuttanut pois kotoa opiskelemaan, kun synnyin. Minua kiinnosti kovasti aina myös, kenen kanssa hän seurustelee, vaikkei hän kotiin tuonutkaan vasta kuin nykyisen vaimonsa. Minä sitten häiritsin nuoren parin viikonlopunviettoa parhaiden kykyjeni mukaan, vaikka kälyni on kyllä myöhemmin minulle sanonut, että hänestä oli mukavaa, kun pidin hänelle seuraa. Veljeni nimittäin yleensä vain haki tyttökaverinsa meille, mutta itse värkkäsi toisessa huoneessa aina jotain virtapiirejä, tai mitä ne insinööriopiskelijat yleensä oikein tekevätkään. ;) Joten jos minä en olisi käynyt "häiritsemässä", niin tyttökaveri olisi joutunut yksikseen istumaan veljeni huoneessa. Minun ansiostani hänelle ei kuitenkaan käynyt aika pitkäksi, sillä hän sai piirtää minulle paperinukkeja, ommella Barbien vaatteita, opettaa minua meikkaamaan ja seurata kaikenlaisia esityksiäni. :) Kun he menivät naimisiin ja saivat lapsia, heistä tuli minulle vieläkin läheisempiä, sillä minä 11-vuotiaana tätinä olin erittäin avulias lapsenhoitaja. :) Olen nykyään myös kahden heidän lapsensa kummi, ja veljenvaimo on minulle kuin toinen sisko, jopa läheisempi kuin siskoni. Keskimmäinen veljeni oli puolestaan se, joka opetti minulle matematiikkaa. Hänen kanssaan olimme aina tappelemassa, hän sanoi minua apinaksi ja minä sanoin häntä siaksi. :D Ehkä tappelimme siksi niin paljon, että jossain vaiheessa olimme ainoat vielä kotona asuvat lapset. Tai velihän asui nelikymppiseksi saakka kotona, ja muutti sen jälkeen naapuritaloon. ;) Kyllä hän koetti jossain vaiheessa noin 25-vuotiaana asua vuoden verran niin ikään naapurissa olevassa rivitalossa. Minä olin silloin joku 13-vuotias, ja olin ihan varma, että veljen huushollinpidosta ei tule yhtään mitään. Joten ystävällisesti joka lauantaiaamu nappasin imurin ja mopin kainaloon ja kävelin veljen asuntoon siivoamaan. Ja veljeni oli tietysti innoissaan siivouspalvelusta, kun oli itse ensin viettänyt perjantai-iltana pikkutunneille aikaansa ravintolassa. ;) Toki minä laskutin veljeltäni aina tämän siivouspalveluni, jota hän ei ollut edes minulta pyytänyt. :D Oikeastaan tämä siivousapuni alkoi jo vuosia aiemmin, jolloin asuimme siis molemmat kotona. Teimme nimittäin silloin ruutupaperinpalalle virallisen Siivoussopimuksen, jossa sovimme, että minä siivoan lauantaisin veljeni huoneen, ja hän maksaa siitä minulle palkkaa 10 markkaa kuukaudessa. Se oli oikein hyvä tienesti. :) Sitten myöhemmin, kun siivottavana oli kokonainen yksiö, taisin nostaa maksun 20 markkaan kuukaudessa. ;) Nuorimmainen veljeni oli puolestaan kaikkein eniten minun leikkikaverini, hän kun oli ja on edelleen kaikkein lapsenmielisin. :) Hän taisi olla myös syyllinen siihen, että opin niin varhain lukemaan, ainakin hän osti minulle 1-vuotislahjaksi (?) muoviset kirjaimet, joilla sain opetella lukemaan ja kirjoittamaan. Hän osti muuten myös esikoispojalleni samanlaiset kirjaimet 1-vuotislahjaksi. :) Kaikki veljeni ovat kyllä pitäneet minusta aina hyvää huolta, mutta nuorin veljistäni on ehkä huolehtinut minusta kaikkein eniten. Olen myös hänen vanhimman tyttärensä kummi.

15. Ikkuna

Minusta on olemassa kuva, jossa olen vanhempien makuuhuoneen (jossa nukuin itsekin kouluunmenoon saakka) ikkunassa, kuva on siis otettu ulkoa ja minä katselen sisältä ulos, ja laulan pitäen lampun johtoa mikrofoninani. :) Soitin usein Atsipoppaa-kasettia ja lauloin mukana, varsinkin Minttu sekä Villeä, ja tuo ikkunakuva on siitä muistona. Minulla vaihtui ikkuna kotona useinkin, sillä asuin alakerrassa ainakin kolmessa eri huoneessa ennen kuin sitten yläasteella ollessani meille rakennettiin yläkerta ja muutin sinne. Sieltä olikin sitten minun huoneeni ikkunasta hyvät näköalat, näkyi aina kuka meni meidän ohi kylälle tai tuli kylältä takaisin. :) Toisaalta tieltä sitten näkyi hyvin myös minun ikkunaani, ja muistan kerran, kun jonain pimeänä iltana olin unohtanut laittaa rullaverhon kiinni ennen kuin aloin treenaamaan viululäksyjä. Jossain vaiheessa soittoni aikana hoksasin, että tieltä kuuluu mopon ääniä, minkä jälkeen vetaisin nopeasti rullaverhon kiinni. Mutta seuraavana päivänä linja-autossa (koulubussi yläasteelle) pojat alkoivat kiusata, kun olivat nähneet minut ikkunan takana huoneessani soittamassa viulua. Taisi olla just se kerta, kun yksi pojista tarttui vielä linja-auton mikrofoniinkin heti sen jälkeen, kun olin noussut pysäkillä pois, ja kaverini kertoi myöhemmin, että poika oli kuuluttanut mikrofoniin kaikille, että "katsokaa ikkunasta, tuolla menee se kuuluisa viulunsoittaja..." Minä tietysti juuri sillä hetkellä huiskutin linja-autossa istuvalle kaverilleni ja ihmettelin, miksi kaikki autossa istuvat tuijottavat ikkunasta minua hymyillen... ;)

16. Kalenteri

Kotona oli sellainen jokavuotinen kalenteri, eli siinä oli pahvikorteille kirjoitettu numerot, viikonpäivät ja kuukaudet, ja sitten joka päivä vain käännettiin korttia, että tuli oikea päivämäärä näkyviin. Tosi näppärä kyllä, ei tarvinnut joka vuosi ostaa uutta! :) Oli meillä sitten vuosikalentereitakin, sillä äiti osti aina "taidetta ilman käsiä" -kalenterin, ja kun kalenteri vanheni tai siitä repäistiin kuukausilehti irti, sain sen lehden itselleni, ja leikkasin siitä sitten vain sen kalenteriosan pois. Näitä kalenterin taidekuvia käytimme muun muassa onnittelukortteina. :)

17. Puuro

En muista, söinkö lapsena aamupuuroa vai en, vaikka todennäköisesti söin, sillä äiti oli perhepäivähoitaja ja kaiketi hän puurot lapsille aamuisin keitti. Voisilmän kanssa muistelisin kaurapuuroa kotona syöneeni. Sen sijaan koulussa oli useinkin ruokana kaurapuuroa, ja siihen keittäjä ripotteli päälle sokeria. En voinut sietää sokeria puurossa, enkä siedä nykyäänkään! Siksi koulussa jäi puuro syömättä, vaikka varmasti olisin sen syönyt, jos siitä olisi jätetty se sokeri pois. Nykyisin syön kyllä puuroa joka aamu, mutten laita siihen suolaa enkä sokeria, enkä kyllä voitakaan. Ihan vain kaurahiutaleita ja vettä ja 3 minuuttia mikrossa. :)

18. Nenäliina

Tästä tulee mieleen vain mainosten laulut: "Nessu nenän ystävä on hellän pehmeä" ja "Nessu hellii, hoivaa, huolehtii, se hetket huikeat ymmärtää. Nessu - ystävä lähelläsi." Jommassa kummassa noista mainoksista oli sellainen valkoinen kissanpentu, jonka nenää pyyhittiin, ja kissa oli ihan samanlainen kuin meidän Misu. :) Minulla on kuva, jossa yritän pyyhkiä Misun nenää niin kuin mainoksessa, mutta ei se kuva oikein onnistunut, Misu ei siitä puuhasta tykännyt. :)

19. Kynsilakka

Vanhimman veljeni tyttöystävä, nykyinen kälyni, oli töissä äitinsä kosmetiikkaliikkeessä. Kun veljeni oli eräänä lauantaina menossa hakemassa tyttöystäväänsä meille, hän otti minut mukaansa, tai itseasiassa hänen taisi olla pakko ottaa minut mukaan, koska hän varmaan oli minun lapsenvahtinani tai jotain. No, minähän olin ihan paratiisissa, kun pääsin kosmetiikkaliikkeeseen! En ollut siihen mennessä ikinä saanut kokeilla mitään meikkejä. Ikää minulla oli ehkä 7-8 v. Siellä liikkeessä sitten aloin tutkia kynsilakkojen väripalettia ja "sovittaa" niitä erivärisiä kynsiä itselleni. Veljen tyttökaveri kysyi, haluaisinko minä itselleni yhden kynsilakkapullon, ja kyllähän minä halusin, mutta kun ei ollut rahaa. Mutta minäpä sainkin sen ilmaiseksi! :) Kotona sitten veljen tyttökaveri lakkasi kynteni, äitini kauhistukseksi tietenkin. ;)

20. Taulu

Olihan meillä kotona tauluja, mutta jostain syystä mieleeni tulee ensimmäisenä vain se taulu, joka on nykyään meillä makkarin seinällä. Isänäiti oli joskus ollut töissä jossain kahvilassa tai majatalotyyppisessä paikassa, ja sinne oli sitten pysähtynyt joku maalari, joka oli maksuksi maalannut mummulleni maisemataulun. Se ei ole mikään erikoinen maalaus, ei edes kovin hyvin tehty. Isän vanhempien kuoltua taulu tuli meille, ja myöhemmin sitten isäni antoi sen minulle.

Siinäpä näitä muistoja. Saa nähdä, milloin palaan seuraavan kerran linjoille... :)

Pieni juna iloinen punavalkoraitainen kiitää halki peltojen

Blogissa viime päivinä vallinnut tiivis päivitystahti saattaapi hiljentyä nyt joksikin aikaa. Sillä jos tämä päivitys nyt pompsahtaa tänne silloin, kun olen sen ajastanut, niin minun pitäisi sillä hetkellä istua punavalkoraitaisen junan yläkerrassa nauttien käsitöistä ja sivusilmällä vilkuillen, etteivät pojat telo itseään leikkipaikan liukumäessä. :) (paitsi että Bloggerin ajastin ei ole viime päivinä toiminut; voi olla, että joudun käydä tämän manuaalisesti julkaisemassa, vaikka tämän pitäisi tulla tänne 3.7. klo 10.00...)

Se on taas jokakesäisen mummolareissun aika. Mehän emme reissaa yleensä missään, ja tämä mummolareissu on ainoa, jonka teemme ja senkin vain kerran vuodessa perinteisesti heinäkuussa. Isäntä jäi taasen kotimieheksi, hänhän ei ole poistunut Oulusta moneen vuoteen, ja minä siis olen liikkeellä poikien kanssa kolmestaan. Ei sillä, että minulla olisi mitään erityistä hinkua reissuun tai kotiseudulleni, aivan hyvin pärjäisin, vaikken kävisi lapsuuteni maisemissa tai lapsuudenkodissani koskaan. Enkä kyllä tykkää matkustakaan millään, mikä kulkee moottorilla, eikä meillä tietysti autoa itsellämme olekaan. Onneksi mummolaan on vain reilun tunnin junamatka, sitä ennen on pitänyt yrittää ängetä pojat ja itsensä ja valtaisa matkatavaramäärä bussiin, ajella bussilla rautatieasemalle, ja sitten junan pääteasemalta on vielä reilut 20 km mummulaan, ja se matka taittuu äidin auton kyydissä. Rutiinillahan tämä reissu jo menee, onhan tämä jo kolmas kesä peräjälkeen. Vaikka tällä kertaa ollaankin vähän pidempään mitä aiempina kesinä.

Niin, mainitsinkin, että reissuun on nyt ihan hyvä syykin, ja oikeastaan kaksi tapahtumaa on määritellyt rajat tämän reissun ajankohdalle. Menopäiväksi valikoitui tämä perjantai ihan siitä syystä, että tänä viikonloppuna on jo legendaksi muodostunut Oupsin ristipistoviikonloppu Kalajoella - JEEEEEEEEE!!!! :D Tosin minulle se on vähän pienempi "jee", koska muuthan ovat siellä pistelemässä yötkin, mutta minä kun en vielä uskalla olla erossa kuopuksesta öitä, niin käväisen sitten vain päiväseltään ainakin lauantaina. Mummolasta käsin kulkeminen Kalajoelle on helpointa, koska lapsuudenkotinihan sijaitsee vain 30 km Kalajoelta - tai siis jotkuthan väittävät kotipitäjäni kuuluvan Kalajokeen, mutta minä en sitä tunnusta, vaikka kuntaliitoksesta on jo 36 vuotta aikaa. ;) Aivan sama, missä ne kuntarajat menevät, mutta kotoani on Kalajoelle se kolmisenkymmentä kilometriä, eikä se matka ole tietääkseni siitä mihinkään lyhentynyt. :) Odotan kyllä innoissani ristipistoviikonloppua, vaikka se jääkin minulla vähän tyngäksi. (Tynkä on muuten Kalajoen pönkä, tiesittekös sitä? Ja Typpön läpi kun ajetaan, niin silloin ollaan Typpösä eikä missään Typössä. ;) ) Äitini kanssa on jo sovittu, että saan häneltä auton lainaan ristipistorientoani varten, ja että hän katsoo lauantaipäivän poikien perään. Jännittää kyllä ihan kamalasti, miten äiti mahtaa pärjätä poikien kanssa, hänellä kun ei ole tuota lastenhoitokokemusta kuin viiden oman lapsen lisäksi vain muutama kymmenen vuotta perhepäivähoitajana. ;) Kuopukselle se tulee olemaan ihka ensimmäinen kerta "vieraan" hoidossa, siis ihan ilman isää tai äitiä, ja sehän on toki jännä paikka. Onhan puolitoistavuotias sentään vielä kovin nuori olemaan äidistä ja isästä molemmista erossa, mutta on hänellä toki isoveli turvana. Esikoinen taisi olla jo yli 2-vuotias, kun hän oli ensimmäistä kertaa vanhemmistaan erossa, että kuopus joutuu aloittamaan nyt vähän nuorempana. Mutta pääasia, että minä pääsen pistelemään! :D Ja kyllä se mummu ehkä pärjää lasten kanssa. Ehkä. ;)

Niin no sitten toinen raja tälle meidän matkan ajankohdalle ja kestolle on sitten se, että heinäkuun kolmantena viikonloppuna onkin kummitytön rippijuhlat, tosin ne ovat Keski-Suomessa, että ulottuu tämä meidän matkamme nyt niinkin kauas. Järkevintä sinne on mennä äitini kanssa samalla kyydillä, joten olemme sitten siihen saakka mummolassa, ja palaamme kotiin joskus sen jälkeen, kun rippijuhlat on pidetty. Se pari viikkoa, mitä jää ristipistopippaloiden ja rippipippaloiden väliin, kulunee varmasti nopeasti. Todennäköisesti tapaan tuona aikana kaikki veljeni perheineen, kaikki kummilapseni, lasteni kummit perheineen, ehkä joitakin lapsuuden ystäviänikin riippuen siitä, miten osuvat samoille kulmille, ja yhden kummilapsen synttäreillekin saatan eksyä. Saatan syödä jokusen mansikan (joiden suhteen kiintiöni on täyttynyt jo 15 vuotta sitten, joten ehkä pojat saavat syödä niitä minunkin edestäni), tehdä vähän käsitöitä, tehdä sitten vähän lisää käsitöitä... niin ja muistinko mainita, että aion tehdä käsitöitä? ;)


Riittävätköhän nämä kahdeksi ja puoleksi viikoksi? Onneksi siellä on Kärkkäinen ja Halpa-Halli naapurikaupungissa, että täydennystä voi hakea, jos tekeminen loppuu kesken. Ja ehkä viime tingassa matkaan on sujahtanut vielä jotain muutakin, jos jossain laukunmutkassa on ollut vielä kerälle tai parille tilaa. ;)

Ja ne meidän matkatavarat, miksi sitä pitää ottaa koko omaisuus aina mukaansa? Yksi laukku minun vaatteilleni, toinen esikoisen vaatteille, kolmas kuopuksen vaatteille, neljäs kuopuksen vaipoille, viides kengille ja kosmetiikalle, kuudes käsitöille (!!!), seitsemäs on sitten minun ns. pikkulaukkuni lompakolle ja kaikelle muulle, mikä pitää olla kädenulottuvilla, ja vielä viime hetken pakkaamisissa erilleen halusi kahdeksanneksi kuopusen hoitolaukku, jos sattuu junassa tulemaan tarve vaipanvaihdolle. Plus lastenvaunut, joita ilman en saisikaan tätä laukkumäärää ja lapsiani asemalle. Toivottavasti äiti on vaihtanut isompaan autoon... ;)

Ihan Jumalan selän taakse en kuitenkaan ole menossa, on siellä sähköt ja juokseva vesikin, tietokone ja nettiyhteys. Siis melkein kaikki mukavuudet (jopa auto ja televisio, joita meillä ei ole), joten saatan ehkä tässä blogatakin jossain vaiheessa. Kuvista en tiedä, saanko niitä tänne blogiin, mutta koitetaan, josko sekin onnistuisi. Ajastuksen kanssakin on jotain juttusia tänne tulossa. Jos se ajastus siis suostuu jossain vaiheessa taas toimimaan.

Edit: klo 17.30. Juu ei toimi Bloggerin ajastus, tämä piti käydä käsin julkaisemassa. Päästiin mummulaan turvallisesti perille.

Hilpeää heinäkuuta! :)

Möö möö ammuille ja pikkusorkille

Virpi sai tässä jokunen viikko sitten vauvelin, ja mitenkäs muuten me oupsilaiset olisimme siihen reagoineet kuin pistelemällä vauvalle peiton. :) Ihastuttavasta peitosta ja monta kertaa ihastuttavammasta peiton saajasta voi käydä kurkkaamassa kuvia Virpin blogissa.

Tässä kuitenkin minun osuuteni peittoon:

Lehmä-tilkku vauvanpeittoon
Tehty ajalla: 13.-23.5.2009
Malli: Anchor Baby -lehdestä
Kangas: 28 ct Permin pellavaa "Sandstone"
Langat: DMC 739, 3753, 794, 3827, 322, Blanc
Pistot: Ristipistoja, 3/4-pistoja, jälkipistoja
Koko: n. 45x50 pistoa
Viimeistely: Meni osaksi Ritvan ompelemaa tilkkupeittoa
Muuta: Virpin vauvalle, Oupsin yhteispistely

Ritvahan tuon peiton kokosi, hän kun on ompelukoneen kanssa ihan hyvissä väleissä, ja värjäsi vielä peittoon itse kankaatkin. Kiitos Ritvalle taidokkaasta ompelutyöstä! :) Oli jälleen ilo olla mukana tällaisessa yhteispistelyssä, kun oli vielä niin mukava syykin pistellä. :)

Nimipäiväsankarille puhe pidettiin

Tulinpahan vain toivottelemaan itselleni sekä kaikille muillekin Mareille, Marioille, Marikoille, Meereille, Maarioille, Kukka-Maarioille, Maijoille, Maijuille ja Maikeille

OIKEIN HYVÄÄ NIMIPÄIVÄÄ! :)

Samalla pistänkin pienen kisan pystyyn:

Arvatkaapa, mikä on toinen nimeni?

Arvauksia voipi heitellä kommenttilaatikkoon melkein kolmen viikon ajan, sanottaisiinko nyt vaikka 21.7. klo 9.00 saakka. Sen jälkeen arvon kaikkien oikein arvanneiden kesken pienen palkinnon, joka tulee todennäköisesti olemaan neulottu luutu tai muuta itse tehtyä. ;) Väärin arvanneiden kesken en arvo mitään, sori! ;) Ja vain yksi arvaus per osallistuja hyväksytään, jos arvaa useamman kerran tai useamman nimen, niin diskataan kisasta. Mikäli et halua osallistua arvontaan, mutta haluat toivotella minulle muuten vain hyvää nimipäivää, niin mainitse kommentissa, ettet osallistu arvontaan. :)

Arvontaan osallistuaksesi tarvitsen myös yhteystietosi eli jätä kommentti joko Blogger-tunnuksillasi, nimelläsi + blogiosoitteellasi, tai jos jätät Anonyyminä, lisää perään nimesi ja sähköpostiosoitteesi. Ilman mitään yhteystietoja et valitettavasti osallistu arvontaan.


Hauskaa Marin päivää kaikille ja onnea arvauskisaan! :)

Ja jos tahroja ois, heti luuttuaisin pois

Siivouslinjalla jatketaan. Tämäkään luutu ei jää meille, vaan menee taas johonkin pieneen mökkiin jossain päin Suomea. Toivottavasti tulee ahkeraan käyttöön! :)

Luutu
Tehty: 1.7.2009
Malli: Oma pää, korinpohjaneuletta
Lanka: Circulo Classic vaaleanpunainen (3301)
Langankulutus: 25 g
Puikot: 3 mm
Koko: n. 18,5 x 17,5 cm
Muuta: Lahjaksi

Langan alkuperästä minulla muuten ei ole muuta vihjettä kuin se, että ystäväni lykkäsi näitä kolme kerää minulle viime kesänä, ovat vissiin jostain viime vuosituhannelta. Tällaiseksi minä yhden keränpuolikkaan nyt jalostin, lisää suunnitelmia noiden muiden muotoilemiseksi on jo olemassa, tai jo koukullakin. :)


Ja vaikka on kuinka hailakan vaaleanpunainen, niin täten julistan Spectrumin punaisen kauden omalta osaltani avatuksi!

Kesäkuun raporttia ja heinäkuun suunnitelmia

Kuukausiraportti meni nyt heinäkuun puolelle, mutta kun vielä eilen illalla valmistui neuleita (ks. ed. postaus), niin ei oikein viitsinyt alkaa raporttia aiemminkaan vääntämään. :)

Muistellaanpas taasen, mitä tuli kesäkuun alussa luvattua:

• Virkattu keltainen pusero Tennesseestä valmiiksi - Valmistui
  
• Virkkaa keltaisesta Bambusta toppi-tunika-mekko - Valmistui
  
• Keltapainotteisesta Samos Lollipopista neuletakki - Valmistui
  
• Kaikki muutkin keltasävyiset langat mahdollisimman tehokkaasti tuhoon - Tuhosin melko hyvin, osan langoista kokonaan :)
  
• Ristipistele rasiankansi valmiiksi - Valmistui
  
• Ristipistele myös toinen lahja valmiiksi - Valmistui
  
• Ristipistele näille em. lahjoille vielä korttikin valmiiksi - Valmistui
  
• Yritä edes ajatella sitä joulukalenterin ristipistelyä ;) - Ajattelin ja jopa pistelin! :)

Hyvin siis meni tällä kertaa tavoitteiden suhteen! Suorastaan paremmin mitä osasin odottaa. :)

Kuten kuvistakin voi hiukan päätellä, paljon tuli valmista aikaan. Vielä sanallisesti kerraten, kesäkuussa valmistuivat:

• 1.6. Palapusero (virkaten), langankulutus 707 g
• 12.6. Lahja (ristipistellen)
• 15.6. Mekko (virkaten), langankulutus 372 g
• 15.6. Onteloneulepatalappu (neuloen), langankulutus 49 g
• 16.6. Patalaput 2 kpl (virkaten), langankulutus 53 g
• 20.6. Kortti (ristipistellen)
• 20.6. Lahja (ristipistellen)
• 22.6. Kukkapatalaput (virkaten), langankulutus 71 g
• 23.6. Kesäpipo (virkaten), langankulutus 41 g
• 24.6. Kesäpipo (virkaten), langankulutus 34 g
• 29.6. Simpukkakuvioinen neuletakki (neuloen), langankulutus 359 g
• 29.6. Luutu tähtikuviolla (neuloen), langankulutus 13 g
• 29.6. Luutu sydänkuviolla (neuloen), langankulutus 14 g
• 30.6. Luutu perhoskuviolla (neuloen), langankulutus 20 g
• 30.6. Luutu puukuviolla (neuloen), langankulutus 22 g

Näistä puuttuu nyt kuvat noista ristipistelyistä, koska menevät lahjaksi. Lankaa kului kesäkuussa yhteensä 1755 grammaa, mikä on hamsterikuun jälkeen tämän vuoden ennätys. :) Tosin tuo yksi puserohan valmistui 1.6., eli siitä on suurin osa neulottu toukokuussa, mutta siltikin kulutus on yli kilon verran, vaikka tuo vähennettäisiinkin. Toisaalta minä sitten ostinkin kuun lopussa 1900 grammaa lankaa, että lankavarasto tässä lopulta kasvoi...

... mistä tulikin mieleeni, että lankavarastoon on aika tehdä puolivuotiskatsaus! Minullahan on tavoitteena pienentää lankavarastoani tänä vuonna -10 kiloa, ja nyt tilanne on tällainen:

• Lankaa neulottu, virkattu tai muuten kulutettu 7378 g
• Lankaa ostettu 3000 g
• Lankavarasto on pienentynyt 4378 g
• 10 kilon vähennyksen saavuttamiseen on vielä 5622 g
• Lähtötilanne oli siis 1.1. 16754 g ja tilanne 30.6. on 12376 g
  

Eli kun mennään puolessa välissä, niin suotavaahan olisi, että tilanne olisi tällä hetkellä -5 kg lähtötilanteeseen, ja vielä pari päivää sittenhän oltiin alle 11 kilon lukemissa. Mutta en vielä näe mitään syytä huoleen! Sillä olen erittäin suunnitelmallinen lankojen ostossa, ja suunnitelmissani on ostaa tänä vuonna vielä tasan 1000 g lankaa, tai mahdollisesti sallin siihen jopa 100 g vielä päälle, jos sellainen paikka tulee. ;) Eli jos neulon samaa tahtia kuin alkuvuonnakin, niin silloinhan vuoden lopussa pitäisi langankulutuksen olla noin 14,5 kiloa ja ostojen vain noin 4 kiloa, mikä tarkoittaa sitä, että pääsen tavoitteeseeni. Eikös olekin hyvin järkeilty? :) Voi tulla kyllä sellainen pieni haaste eteen, että ne Mambot ja muut paksut langat tuhottiin helmikuun hamstereiden aikaan, mutta tämä kesäkuu toisaalta todisti, että kyllä ihan jotain Bambua ja Kotiväkeä tikuttamallakin voi päästä yli kilon kulutukseen. Tsempata saa ja pitääkin. ;) Tsemppilankoja sen sijaan ei saa minulle lähetellä! ;)

Kesäkuussa tuli osallistuttua kahteen tempaukseen, Patalapputalkoisiin sekä tietysti Project Spectrumiin, jossa päättyi nyt keltainen kausi.

Spectrumissa jatketaan nyt punaisella, ja koska itselläni on varsin vähän punaista materiaalia, aion hyväksyä omalta osaltani punaiseksi myös vaaleanpunaisen eli pinkin. Siitäpä syystä heinäkuussa suunnitelmani keskittyvät siihen värimaailmaan. Nyt puhun sitten vain suunnitelmista, sillä en uskalla heinäkuuksi asettaa varsinaisia tavoitteita, koska kuukausi voi olla käsitöiden suhteen hivenen ennalta-arvaamaton. Tai no, niinhän ne kaikki kuukaudet ovat. ;)

Tässä kuitenkin suunnitelmiani heinäkuulle:

• Virkattu poncho pinkistä Jasminista
• Minttumaari-huivi pinkistä Woolista
• Ananaskuvioinen toppi pinkistä Luxus Cottonista
• Jotain muuta vaaleanpunaista/pinkkiä/punaista
• Ristipistelen joulukalenteria silloin kun ristipistelyttää
  

Asettaisinko langankulutustavoitteen? Pitäisikö taasen yrittää kilon ylitystä? :)

Hyvää alkanutta heinäkuuta!