Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntaina, lokakuuta 20, 2013

Harrastamassa

Tämän kuluneen viikon aikana en ole ehtinyt paljon kotona tehdä käsitöitä, mutta senkin edestä kodin ulkopuolella.


Keskiviikkoilta kului huovutuskurssilla, jossa työstin tätä laukkua. Unohdin ottaa kameran mukaan kurssille, joten sieltä ei ole nyt kuvia. Laukuntekeleenkin jätin kansalaisopistolle kuivumaan, mutta kun palasin samaan luokkaan vielä torstai- ja perjantai-iltana toisen kurssin merkeissä, niin päätinkin ottaa osittain kuivuneen tekeleeni kotiin. Toivottavasti ehdin jossain vaiheessa kotona hieman työstää laukkua opettajan antamien ohjeiden mukaan, jotta viimeiselle kurssikerralle jää sitten enää viimeistely. Huovutuskurssinhan piti loppua tällä viikolla, mutta opettajan sairastumisen vuoksi jäi yksi kerta välistä, joten viimeinen kokoontuminen on vielä marraskuun puolella. Oikeastaan oli hyväkin ottaa tämä tekele välillä kotiin, koska taukoa kokoontumisten väliin tulee nyt peräti kolme viikkoa. Kyllä tästä varmaan vielä laukku tulee, vaikka näyttääkin enemmän peffanaluselta. :D



Torstai- ja perjantai-iltana sitten värjättiin samassa kansalaisopiston luokassa, mutta eri opettajan johdolla ja eri kokoonpanolla - tosin yksi kaimani on ollut ihan jok'ikisellä kurssilla, missä minäkin tämän syksyn aikana. Hän yritti houkutella minua syysloman jälkeen alkavalle kankaanpainantakurssillekin, mutta onneksi sen ilmoittautumisaika oli jo päättynyt. ;) Aika paljon noilla kursseilla pyörii samoja naamoja, yksikin värjäyskurssilainen oli tuttu jo viime syksyn sienivärjäyksestä, ja olipa tällä kurssilla myös kahden vuoden takaisen KoolAid-kurssin opettajakin. :)




Torstaina oli kamera mukana, mutta unohdin ottaa kuvia. Perjantaina räpsin hieman senkin edestä. Kaksi ylintä kuvaa on torstai-illan värjäyksistä, alemmat perjantaina värjättyjä.


Värjäyskurssin materiaalimaksuun sisältyi käytettyjen väriaineiden lisäksi yksi 100 gramman vyyhti harmaata suomenlampaanvillaa. Tämäkin pääsee todennäköisesti pataan jossain vaiheessa.


Harrastaminen on ihanaa, mutta on sillä myös kääntöpuolensa. Kun tiistaina värjää kotona, keskiviikkona huovuttaa, torstaina ja perjantaina taas värjää, siinä välissä virkkaa karheaa pellavanarua ja kaikenhuipuksi lämpötila laskee samaan aikaan pakkasen puolelle, niin herkkäihoisen kädet näyttävät perjantai-iltana tältä. Suurin syy ihottumaan on kumi/muovihanskoissa, niitä en ole koskaan kärsinyt pitää minkään laatuisia tai merkkisiä (kaikkea on taatusti kokeiltu!), vaikka olisi puuvillahanskatkin alla. Värjääminen vaan on sellainen juttu, jossa hanskat on ihan pakolliset. Kasvivärien ja KoolAidien kanssa pidän hanskoja vain lyhyitä aikoja, mutta noiden happovärien kanssa oli viisainta pitää koko ajan. Käsirasvaa on kulunut tällä viikolla paljon, mutta niidenkin kanssa saa olla tarkkana, sillä jos näihin kätösiin menisi hajusteellista rasvaa laittamaan, niin hetken kuluttua ne vuotaisivat verta. Tänään kädet ovat jo vähän paremmassa kunnossa, ihmeellisesti tuo iho vaan osaa korjata vaurionsa.

Mukava touhuaminen saa myös unohtamaan sairauteni hetkeksi. On tietysti hyväkin juttu, etteivät ajatukset pyöri sairastamisen ympärillä, mutta kun voimat eivät ole samanlaiset kuin terveellä, niin kesken mukavien puuhien iskevät valtavat kivut ja uupumus, ja sitten ei jaksakaan enää tehdä aloittamiaan asioita loppuun. Keskiviikkona huovutuskurssilla kesken kaiken musteni silmissä, ja lopulta sanoin opettajalle, etten jaksa enää ja lähdin kotiin. Opettaja tuon minun laukkunikin huuhteli ja laittoi kuivumaan. Torstai-iltana ehdittiin sen verran vähän värjätä, että olin ihan hyvissä voimissa vielä kotiin palattuanikin. Perjantaina sen sijaan voimat taas loppuivat, enkä olisi jaksanut enää lankojani huuhdella ja pakata kasseihin, kattiloiden pesemisestä puhumattakaan. Kotimatkalla piti soittaa miehelle, että tulee pihalle vastaan laittamaan pyöräni varastoon ja kantamaan tavarani sisälle, sillä en tahtonut enää edes ilman kantamuksia jaksaa kävellä varaston luota sisälle.

Silti ei harmita, että tuli kursseille lähdettyä. Ainahan niillä oppii uutta, ja on mukava tehdä yhdessä. Ja kyllä ne voimat pikkuhiljaa palautuvatkin, onneksi ei ensi viikolla ole liiemmälti menoja, niin saa myös levättyä. Nyt voin myös huokaista, että tämän syksyn kurssit on yhtä huovutusiltaa lukuunottamatta käytynä, melkoista menoa tämä on ollutkin! :)
 

Kuinka ihanaa onkaan sitten myös nauttia tekemistään jutuista! :) Näistä värjäyksistä tulee vielä myöhemmin erillinen postaus, mutta tässä vähän ennakkoa. Langat ovat edelleen kuivumassa, vaikka taitavat kohta olla jo ihan kuiviakin. Kunhan tässä jossain vaiheessa jaksan näitä alkaa kuvaamaan, niin kerron näistä sitten lisää...

Mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa ja hyvää syyslomaa kaikille sitä viettäville! :)

11 kommenttia:

  1. onpas sinulla todella herkullisen näköiset langat, tekisi mieli aloittaa itse värjättää lankoja Kool Aidilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä nyt käyttämilläni väreillä saa muuten paljon pysyvämmät värit kuin KoolAidilla, mutta onhan niistä KoolAideista ihan kiva aloittaa värjäysharrastus... ;)

      Poista
  2. Olet sinä ahkera ja peräänantamaton. Kauniita lankoja saat värjäyksellä, ja vielä kauniimpia neuleita saamme varmaan ihailla jonkun ajan kuluttua.

    VastaaPoista
  3. Upeita värejä, suorastaan herkullisia. Tekisi mieli sanoa karkkivärejä. :)

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos! Näistä langoista on tulossa myöhemmin vielä varsinainen postaus...

      Poista
  5. Aivan ihania juttuja olet tehnyt !!!!

    VastaaPoista
  6. Ihania kirkkaita värejä! Tykkään!

    VastaaPoista
  7. Upeita värejä olet lankoihin saanut aikaan.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)