Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

lauantaina, maaliskuuta 02, 2013

Vihainen lintu lukutoukan nappaa

Meidän koko perhe on melkoinen lukutoukkien joukko. Nuorimpana lukemisen maailmaan on päässyt meidän kuopus, joka oppi viime syksynä lukemaan ollessaan vasta 4-vuotias. Esikoinen oppi lukemisen salat 5-vuotiaana, mutta pohjalukemat ovat edelleen minulla, sillä olen osannut lukea jo 3-vuotiaasta saakka.

Kun lukeminen alkaa kuopuksellakin jo sujua, hän on alkanut itsenäisesti lueskella monenmoista. Välillä hän lukee ohkaisia lasten kuvakirjoja, joissa on muutamia helppoja sanoja tai lauseita yhdellä sivulla. Toisinaan hän saattaa lukea valtavan paksun sarjakuvakirjan, jonka lukemiseen meneekin useita päiviä. Tällä viikolla kuulin hänen selittävän lukiessaan, että "nyt olen menossa sivulla yhdeksänkymmentäyksi!" Eli ei mitään pikkukirjoja hänkään lueskele... Koska hänellä kestää yhden paksun kirjan parissa pidempään, on useinkin käynyt niin, että seuraavana päivänä hän on ehtinyt unohtaa, missä kohtaa on menossa, vaikka kyllähän se oikea kohta sitten löytyy, kun malttaa lopettaa raivoamisen ja rauhoittua hetkeksi etsimään sivun, minne on edellisiltana jäänyt.

Kirjanmerkkejä meiltä toki löytyy, mutta välillä on jouduttu käyttämään kirjanmerkkinä vaikkapa linnunsulkaa, jollaisen kuopus on kantanut pihalta sisälle aarrerasiaansa. ;) Kun perjantaina aloin miettiä jotain mukavaa uutta ristipistotyötä, mielellään pientä, nopeasti valmistuvaa ja värikästä, niin silloin päätin tehdä kuopukselle ihan oman kirjanmerkin!

Aihetta ei tarvinnut pohtia hetkeäkään. ;)

Angry Birds -kirjanmerkki
Tehty: 1.3.2013
Malli: Netistä Googlen kuvahaulla löytyi (linkki kuvaan
Kangas: 14 ct aidanauha
Langat: Jotain jämiä
Pistot: Ristipistoja
Koko: n. 5x17 cm
Viimeistely: Kirjanmerkiksi
Muuta: Kuopukselle 

Tämä oli tosiaan nopea ja helppo pisteltävä, yhdessä iltapäivässä valmistui. "Mallin" löysin siten, että laitoin Googlen kuvahakuun haun "angry birds cross stitch", ja sieltä sitten kuvia selaamalla löytyi kuva kännykänkuorista, joihin joku oli pistellyt tämäntapaisen kuvan. Mitään varsinaista ohjetta tähän ei ollut, mutta katsoin sitä jonkun toisen pistelemää valmista kuvaa, ja tein kutakuinkin samanlaisen. Possun pistelin vähän matalammalle kuin mallikuvassa, ja muutenkin vähän noiden hahmojen sijoittelu on eri, johtuen ihan siitä, että tuo kirjanmerkki on kapeampi kuin mallikuvassa ollut kännykkäkotelo.

Kuopukselle tämä oli oikein mieluinen, kuten arvata saattoi. :)

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille - ja hyvää hiihtolomaa! :)

P.S. Huomasithan käsityökirpparini? Siellä on vielä hyvää tavaraa tarjolla kohtuuhintaan, käy kurkkaamassa! :)

4 kommenttia:

  1. Onpas hieno kirjanmerkki kuopuksellesi! :) Minä olen tehnyt veljieni lapsenlapsille ja joillekin muillekin kirjanmerkit koulunaloituslahjaksi. Nyt on kasvamassa neljä lasta kohti kouluikää ja heillekin minulla on tarkoitus tehdä kirjanmerkit, joten saatanpa aikanaan ottaa ideaa sinun linnuistasi.

    Hienon kalevalaisen runon olit kirjoittanut Kalevalan päiväksi. :)

    VastaaPoista
  2. Loistava kirjanmerkki, linnut on takuuvarma valinta kaikkiin lasten juttuihin :).

    VastaaPoista
  3. Hieno kirjanmerkki. Ja pitäähän pojalla kunnon kirjanmerkki olla, kun jo noin paksuja kirjoja lukee.

    VastaaPoista
  4. Mainio! Kuopukselle onnittelut lukutaidosta ja tervetuloa lukemisen ihmeelliseen maailmaan :)

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)